Tampereen elokuvajuhlien 2024 ensimmäinen ohjelmistojulkistus

Tampereen 54. elokuvajuhlilla 6.–10.3.2024 nähdään monipuolista teemaohjelmistoa kilpailuelokuvanäytösten lisäksi. Ensimmäisenä ohjelmistosta nostetaan esiin maailmantilanteeseen nähden hyvinkin ajankohtaiset teemat, Demokratia vaarassa ja Chai Khana. Elokuvajuhlien taiteellisen ryhmän kuratoimat ohjelmistot ovat syntyneet tarpeesta ottaa osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun länsimaisen demokratian rapautumisesta.

Olemme joutuneet todistamaan, miten naisten ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia rajataan. Vapaata liikkuvuutta evätään, vapaiden ja rehellisten vaalien äänestystuloksia kyseenalaistetaan ja riippumaton media on menettänyt arvovaltaansa uutisten välittäjänä. Ihmisten luottamus päättäjiin, viranomaisiin ja mediaan on rapautumassa, kuvailee Tampereen elokuvajuhlien toiminnanjohtaja Riina Mikkonen.

Mukana niin klassikoita kuin 2020-luvun lyhytelokuvia

Demokratia vaarassa -ohjelmistokokonaisuuteen kuuluu lyhytelokuvanäytöksiä sekä pitkä dokumentti. Näytökset käsittelevät esimerkiksi kansalaisaktivismia sekä demokratiaa arjessa. Näytöksissä tullaan näkemään tuoreita 2020-luvun lyhytelokuvia, mutta myös vanhempia klassikoita 196070-luvuilta.

Vanhemmasta lyhytelokuvatuotannosta esitetään muun muassa Agnés Vardan ohjaama Black Panthers (1968), joka keskittyy Black Panther -järjestön perustajajäsen Huey P. Newtonin pidätykseen liittyviin protesteihin Oaklandissa, Kaliforniassa. Tuoreimpana nähdään suomalainen Elokapinan dokumentti Kuinka metsä pelastetaan (2023), jossa kerrotaan Talaskankaan metsän vaiheista hakkuu-uhan alta luonnonsuojelualueeksi. Teemanäytöksissä nähdään myös esimerkiksi kokeellisia dokumentteja: Danila Gulinin Cosmonauts (2020) sekä Cyprien Clément-Delmasin Last Day (2021).

Pitkänä dokumenttina esitetään Jouko Aaltosen elokuva Miten korjata maailma? (2023). Elokuva on suoran toiminnan käsikirja, jossa talonvaltaajat, ilmastoaktivistit ja anarkistit kertovat kokemuksiaan. Arkistomateriaalia käyttäen elokuva yhdistää aktivistit yli sukupolvien.

Ihmisiä mielenosoituksessa.
Still-kuva elokuvasta Miten korjata maailma? (2023)

Konfliktien koettelemat ihmisryhmät esillä Chai Khana -teemanäytöksessä

Niin ikään demokratiaan liittyvässä Chai Khana -ohjelmistokokonaisuudessa esitetään lyhyitä dokumentteja Etelä-Kaukasian maista. Chai Khana on palkittu alueellinen mediaorganisaatio, joka käsittelee tarinoita naisista, maaseutuyhteisöistä, vähemmistöistä ja konfliktien koettelemista ryhmistä Etelä-Kaukasiassa. Chai Khana -teemanäytöksessä tullaan näkemään muun muassa Maradia Tsaavan ohjaama elokuva Dreamland (2023) sekä Merri Mkrtchyanin ohjaama A Story Of Home (2023). Tsaavan elokuva valaisee haasteita, joita tuhannet georgialaiset opiskelijat kohtaavat Tbilisin triplaantuneiden vuokrahintojen takia. Mkrtchyanin elokuva sen sijaan kertoo vuoden 2020 Armenian ja Azerbaidžanin välisen sodan seurauksista, joiden myötä Armenia luovuttaa alueitaan ja ihmiset joutuvat jättämään kotinsa.

Demokratia vaarassa ja Chai Khana -näytökset ottavat kantaa ja tuovat uusia näkökulmia esiin – miltä näyttää yhteiskunta ja arki, jossa ei ole demokratiaa? Toisaalta näytösten elokuvissa on myös toivoa:

– Niin kauan kuin on ajattelevia ihmisiä, jotka tekevät keskenään yhteistyötä, on toivoa paremmasta, Mikkonen summaa.

Demokratian tilaa käsitellään myös festivaalitapahtumissa

Elokuvanäytösten lisäksi ohjelmistokokonaisuuksiin kuuluu muita teemoihin liittyviä tapahtumia. Tampereen yliopiston Demokratiatutkimusverkosto järjestää osana Demokratia vaarassa -kokonaisuutta arkipäivän demokratiaa ja kansalaisaktivismia käsittelevät paneelikeskustelut sekä kaikille avoimen Demokratia vaarassa -seminaarin. Seminaarissa Tampereen yliopiston demokratiatutkijat avaavat tutkimuksiinsa perustuen demokratiaan kohdistuvia vaaroja ja keinoja demokratian turvaamiseksi.

Yhteistyön toiveena on tavoittaa uusia yleisöjä sekä tuoda yhteen tutkijoita ja elokuvaväkeä keskustelemaan demokratiaan liittyvistä kysymyksistä.

Ajassa, jossa demokratia on uhattuna monesta suunnasta, haluamme tuoda esiin erilaisia tutkimuksessa tunnistettuja näkökulmia siihen, miksi demokratia on vaarassa, mutta avata myös näkymiä siihen, miten näitä vaaroja voidaan välttää ja lieventää, ja miten demokratiaa voidaan edistää yhteiskunnan eri tasoilla osana arkipäiväistä elämää. Taidetta ja tiedettä yhdistämällä voi avautua uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia demokratian edistämiseen ja demokraattisten yhteiskuntien rakentamiseen, kertoo yliopistonlehtori Anni Jäntti yhteistyöstä.

 

Kilpailuvalinnat vuoden 2024 elokuvajuhlille julkaistaan tammikuun lopussa. Festivaalin koko ohjelmisto julkaistaan ja yksittäiset liput tulevat myyntiin 14.2.2024. Sarjakortteja voi kuitenkin jo ostaa edulliseen ennakkohintaan Lippu.fi-nettisivuilta ja -myyntipisteistä.

Euro Connection 2025: Applications Now Open. Clermont-Ferrand 4-5 Feb.

Euro Connection 2025 – projektihaku auki

Projektihaku 17. Euro Connection -yhteistuotantofoorumiin on nyt avoinna. Tapahtuma järjestetään 4.–5. helmikuuta 2025 Clermont-Ferrandin Short Film Marketin