Kotimainen tuomaristo

Wisam Elfadl

Wisam Elfadl työskentelee pimitetyn tiedon löytämisen, dekolonisaation ja historian tallentamisen parissa Koneen säätiön rahoittamassa Islamia Queeristi -hankeessa sekä Helsingin kaupungin Afrosuomalaiset Helsingissä- hankkeessa. Tarkemmin sanottuna hankkeet haastavat vallalla olevia käsityksiä islamista, muslimeista, suomalaisuudesta, afrikkalaisuudesta ja pyrkivät lisäämään kuulumisen tunnetta.

Elfadlia kiinnostaa pyhyyden ja jumaluuden läsnäolo afrofuturistisissa ja islamilaiseen maailmaan sijoittuvissa science fiction -elokuvissa.

 

Kati Sinisalo

Kati Sinisalo toimii tuottajana Ylessä ja vastaa muun muassa Teeman elokuvafestivaalista ja Areenan kulttuurinäkymästä. Isompia Yle-projekteja ovat Teemalauantai (2009–2021) ja Naisten maaliskuu (2020). Ennen tuottajaksi ja ohjelmistosuunnittelijaksi siirtymistä Sinisalo oli käsikirjoittaja ja ohjaaja Koura-palkituissa ohjelmissa Muistikuvaputki (tv-sarja) ja Uuden aallon jäljillä (dokumentti).

Aiempaan elämään kuuluvat muun muassa 10 vuotta toimittajana ja elokuvakriitikkona Helsingin Sanomissa sekä kuusi vuotta Jussi-palkinnot jakavan Filmiauran puheenjohtajana. Sinisalo on Euroopan elokuva-akatemian jäsen ja kotoisin Tampereelta.

 

 

Niels Putman

Niels Putman on elokuvajournalisti, kriitikko, kuraattori ja ohjelmoija, lyhytelokuvalehtien Kortfilm.be ja Talking Shorts päätoimittaja, sekä elokuvalevittäjä Avilalla (www.avilafilm.be), joka on belgialaisten elokuvien verkkojulkaisualusta.

Putmanilla on elokuvatutkimuksen ja visuaalisen kulttuurin maisterin tutkinto Antwerpenin yliopistosta ja audiovisuaalisten taiteiden maisterin tutkinto Brysselin Royal Institute for Theatre, Cinema and Soundista (RITCS). Hän on johtokunnan jäsen Short Film Conferencessa sekä jäsen Belgian elokuvatoimittajien liitossa ja FIPRESCIssä. Hänen kirjoituksiaan on julkaistu useissa belgialaisissa kanavissa.