Tähtivieras Ulla Heikkilän elokuvissa ihminen on valokeilassa
Toinen vuoden 2026 tähtivieraista, Ulla Heikkilä, näkyy ohjelmistossa retrospektiivin ja tämän kuratoiman carte blanche -näytöksen elokuvissa. Pitkistäkin elokuvistaan (Eden, 2020 ja Elämä on juhla, 2025) tunnetun ohjaajan lyhytelokuvat ovat kiertäneet kansainvälisillä elokuvajuhlilla pitkin maailmaa, ja palaavat nyt Heikkilän kotikaupungin valkokankaille.
Joutomaa (Suomi, 2016)
Omin sanoineen Heikkilä näkee elokuvan hyvänä välineenä kuvastaa “vaistonvaraisia ja perustavanlaisia asioita”. Hänen töissään tätä tutkitaan usein yksittäisten ihmisten ja ihmissuhteiden mikrokosmoksien kautta: esillä on erilaisten yhteisöjen väliset dynamiikat ja arkiset haasteet, joiden suurempia merkityksiä paljastetaan tarkan huumorin ja empatian kautta. Tuottaja Miia Haavisto kuvailee Heikkilän tapaa kertoa tarinoita yhteisöistä: “Aina joukossa on joku tai joitakin, jotka ovat taka-alalla ja vähän ulkopuolella (…). Elokuvissa on silti lupaus siitä, että jollain hahmoista on salaista, piilevää voimaa, joka vain odottaa purkautumistaan. Kun niin lopulta käy, kaikki on eri tavalla viimein totta.”
Yhteisöjen sisäisiä kiemuroita tutkitaan esimerkiksi Tampereen elokuvajuhilla näytettävissä elokuvissa #sovitus (2016), jossa kohdataan aikuisiän vaikea ystävyysero, ja Joutomaa (2016), jossa nuorisoporukka yrittää luoda omaa utopiaa hylättyyn hotelliin sisäisistä konflikteistaan huolimatta. Heikkilä nimeää elokuvallisiksi lempielementeikseen myös kehollisuuden, tuskan, taikuuden, pyhyyden ja lapsuuden: Näistä kaksi viimeistä ovat esillä elokuvassa Golgata (2016), jossa kymmenenvuotias Inari tekee sopimuksen Jumalan kanssa taatakseen sujuvan vapun perheensä kanssa.
Heikkilän kuratoimassa Carte blanche -näytöksessä korostuu myös kokeellisempi lähestymistapa elokuvantekoon. Tanssillinen teos Lasso (Salla Tykkä, 2000) ja mustavalkoinen, maitoa tuottavaan rintaan keskittyvä Tissi (Milja Viita, 2004) kertovat tarinoita sanomatta sanaakaan, ja elokuvassa Min Börda (Niki Lindroth von Bahr, 2017) ihmisyyden ja modernin elämän tuskaa tutkitaan animaatiomusikaalin välinein. Elinikäisen ystävänsä Tiina Ruusuvuoren ohjaama Untitled (burned rubber on asphalt, 2018) (2019) kuvastaa Heikkilän mukaan tamperelaisuutta, taidelukiolaisuutta, elokuvakoululaisuutta ja Tampereen elokuvajuhlia – liittymättä mihinkään näistä lopulta mitenkään.
Ohjaajana Heikkilä on tarkkanäköinen ja ihmisläheinen. Hän avaa suhdettaan elokuviin Carte blanche -näytöksensä esittelytekstisä: “(…) Elokuvalla on kyky sujahtaa peruskysymysten äärelle. Se ei välttämättä tee sitä älyllisesti, mutta tunnetasolla se helisyttelee ihmisyyden ydinkokemuksia. Jonnekin syvälle kurkottavat myös kaikki tämän näytöksen elokuvat; ne nappaavat sydämestä kiinni ja rusentavat sen hieman uuteen asentoon.”
Voit kuulla Ulla Heikkilän ajatuksia Radio Helsingin haastattelussa tai hänen retrospektiivinäytöstensä ohessa järjestettävissä Q&A-tilaisuuksissa. Lue myös hänen saatesanansa Carte blanche -näytökseen sekä Miia Haaviston esittely Heikkilän retrospektiivinäytökseen kokonaisuuksissaan näytössivuilta:
Tampereen elokuvajuhlat päätökseen – vetonauloiksi nousivat Vastavirta, Kasitonni ja Tuomiokirkon mykkäelokuvanäytös
Pohjoismaiden suurin lyhytelokuvafestivaali Tampereen elokuvajuhlat järjestettiin 56. kertaa 4.–8. maaliskuuta. Festivaalin lipunmyynti kävi jälleen vilkkaana ja loppuun
Tampereen elokuvajuhlien palkinnot jaettiin Komediateatterin Palatsissa – Grand Prix Mariam Khatchvanin elokuvalle Inherited Silence
Tampereen elokuvajuhlien kilpailut huipentuivat lauantai-iltana 7. maaliskuuta palkintojenjakoon tunnelmallisessa Komediateatterin Palatsissa, jossa julkistettiin elokuvakilpailusarjojen voittajat. Palkintoja jaettiin
