Raken Kinosilmä Eläväkkuvat (osa 20): Kohti Pirkanmaan elokuvakeskus ry:n perustamista 40 vuotta sitten 12.12.1982

Muutamia valikoituja tasavuosien täkypaloja Tampereen elokuvakulttuurin 125 vuoden historiasta

Filkkarilegenda Raimo ”Rake” Silius on kirjoittanut Raken Kinosilmä Eläväkkuvat -juttusarjaa elokuvajuhlien historian koukeroista jo vuodesta 2017.

Näitä tamperelaisen ellukulttuurin täkypaloja ei löydy ”kuuklesta” eikä netistä kuin satunnaisella hakuammunnalla, jos silläkään. Ei ainakaan tämän tekstin kaltaisena. Joten arvoisat Tampereen ellukulttuurin, filkkareitten, PEK:n ja Arthouse Cinema Niagaran ystävät, olkaapa hyvät!

125 vuotta sitten 1897

Toisin kuin jotkut takavuosikymmenten Tampereen elokuvakulttuurin historia-artikkelit väittävät, niin – uskokaa tai älkää – Tampereella on esitetty vuodesta 1897 lähtien eläviä valokuvia, kinematografinäytäntöjä, eläviä kuvia, biografinäytäntöjä, kinonäytäntöjä, filmejä, elokuvia, tamperelaisittain elluja joka ikinen vuosi vuotta 1903 lukuun ottamatta.

Vajaan 35 000 asukkaan Tampereen ensimmäiset kinematografin – elävien valokuvien – esitykset eivät olleet missä tahansa kuppilassa, vaan kaupungintalon suuressa salissa eli nykyisen Raatihuoneen juhlasalissa. Eikä esittäjäkään ollut kuka tahansa ”ulkomaan elävä”, vaan valokuvausliikkeen Atelier Apollon omistaja insinööri Karl Emil Ståhlberg – Suomen ensimmäisen presidentin K.J. Ståhlbergin serkku.

Elävät valokuvat saapuivat Tampereelle joutuisasti, esitykset olivat kaupungintalon suuressa salissa 2.-7.3.1897. Kinematografin – Elävien valokuvien ohjelma oli seuraava: Joutsenia, Japanilainen baletti, Ratsastusharjoitus, Aaltoja, Rakuunain ratsastus, Serpentiinitanssi, Pellon kyntäminen, Venäjän Keisariparin vierailusta Pariisissa, Marseillen satamasta ja Naiset miekkasilla. Näytös kesti noin puoli tuntia. ”Nykyajan suurin keksintö” kiinnosti uteliaita tamperelaisia, ja eritoten pellon kyntämistä pidettiin onnistuneena.

120 vuotta sitten 1902

Tampereen varhaisimpia elävien kuvien muistelijoita lienee ollut reaalilyseon rehtorin poika varatuomari E.J. Relander, joka kymmenvuotiaana näki ensimmäiset elävät kuvat. Näin hän muisteli vuonna 1974: ”Ensimmäiset elävät kuvat esitettiin minulle talvella 1902 Palanderin kivimuurin alakertahuoneistossa. Niistä on jäänyt mieleeni loppuaan lähentelevästä buurisodasta esitetyt kuvaukset. Kymmenvuotiaan mielestä eivät kummankaan sotaakäyvän puolen asevoimat täyttäneet ulkoasunsa puolesta sotilaille asetettavia vähimmäisvaatimuksiakaan. Englantilaiset ja skotlantilaiset vaikuttivat pikemminkin vain palokuntalaisilta ja näiden soittokunnilta kypäreineen, venelakkeineen ja nahkasäärystimineen. Buurit taasen kenraaleineen kuin he olisivat olleet vain ratsaille nousseita Ylä- ja Alaruhalan isäntiä vouteineen ja renkeineen.”

115 vuotta sitten 1907

Tampereen ensimmäinen varta vasten rakennettu elävien kuvien teatteri avattiin 31.8.1907 Rautakauppa Oy:n talon Hämeenkatu 8 pihamaalla. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti August Krook. Aamulehti kertoi suuren uutisen: ”Elävien kuvien näyttämö Ympäri Maailman, joka ennen sijaitsi K.P. Ruuskasen liikepalatsissa Koskikadun varrella alkaa tänään toimintansa uudessa varta vasten rakennetussa tilavassa ja hienossa huoneustossa Hämeenkatu 8:ssa Uuden Rautakaupan vieressä seuraavalla ohjelmalla: Nokian koski, Mustalaisen morsian – väliaika – Keisarikohtaus Svinemünden edustalla – väliaika – Uutta lajia tautia (kovin naurettava). Torvisoittoa. Näytökset tänään klo 8 i.p. Osakeyhtiö Maat ja Kansat.” Nokian koski oli tamperelaisen elävien kuvien valmistamon Oy Maat ja Kansat -yhtiön ensimmäinen elokuva.

Pätkä Aamulehden reportterin tekstiä historiallisesta tamperelaisesta ensi-illasta: ”Kuultuani sivukulkiessani koneen rätinän, hyökkäsin sisälle ja ehdin vielä näkemään loppuosan Nokian koskesta ja tehtaasta sekä junassa matkaamaan Nokialta Tampereelle. Tämä lienee ensi kerta, kun täällä esitetään tamperelaisia eläviä.”

110 vuotta sitten 1912

Kivestä tehty elävien kuvien teatterirakennus Isak Julinin ”Iisakin kirkko” Petit avattiin 17.9.1911. Se ei pitkään saanut olla Tampereen suurin teatteri. Kilpailu kiristyi oitis suurteatteri Scalan aloittaessa. Hämeenkatu 24:n paikalla olleiden puutalojen tilalle rakennettiin 1911 matala jugend-tyylinen arkkitehti Birger Federleyn suunnittelema elävien kuvien teatteri. Loppiaisena 1912 avattiin Pohjoismaiden Biografikomppanian liki 500-paikkainen Scala. Salissa oli pituutta yli 30 metriä, se oli kaupungin suurin, sisustus oli ”muhkea”. Vihkiäisohjelmana oli Syntinen rakkaus.

105 vuotta sitten 1917

Tampereen Ulkotyöväenyhdistyksen talon Satakunnankatu 10 juhlasalissa aloitti marraskuussa 1913 Työkansan Elävienkuvien Näyttämö. Vuoden 1914 alkusyksystä toiminta päättyi kannattamattomana, mutta jatkui lokakuussa nimellä Siimes. Ja taas voitiin todeta, että lyhyestä filmi kaunis, tammikuun lopulla 1915 konkurssituomio sinetöi Siimeksen surkean lopputuloksen.

Ulkotyöväenyhdistyksen talon juhlasalin osti lokakuussa 1917 virolaissyntyinen Johan Taug. Ikkunat ja näyttämö muurattiin umpeen, syntyi 368-paikkainen ja parvekkeellinen teatteri Olympia, joka tampereenkiälellä vääntyi oitis Olumppiaksi. Olympia avattiin 30.12.1917. Avajaisnäytöksenä oli Sinipunerva naamari ”merkkitapaus kinematografian alalla: sarjafilmi, jolla on ollut kaikkialla ennenkuulumaton menestys. Lisänä Raivokoston takaa-ajamana, seikkailu-ilveily kahdessa osassa. Oma 6-miehinen orkesteri.”

100 vuotta sitten 1922

Tampereella tehtiin elävien kuvien historiaa kesäkuussa 1922 Suomen XII yleisen maatalousnäyttelyn sekä pien- ja kotiteollisuusnäyttelyn yhteydessä. Ulkomailta saamansa idean Oscar Lindelöf toteutti Hatanpään messualueella, jonne rakennettiin Suomen ensimmäinen elävien kuvien ulkoilmateatteri.

Messukinon telttaesityksissä nähtiin Suomi-Filmin valmistamia tilausfilmejä kuten Suomen Sokerin tunnin mittainen Sokerin valmistus, lyhytfilmit Hankkijan kasvinjalostus ja koeasema Tammistossa, Maanviljelysneuvos Westermarckin tila Järvenpäässä, Mallitiloja, Suomen Kylvösiemen Osakeyhtiön kasvienjalostuslaitos Järvenpäässä ja Suoviljelysyhdistyksen Etelä-Pohjanmaan koeasema sekä mainosfilmi telaketjuilla kulkevasta traktorista Peltojyrsijä työssä.

95 vuotta sitten 1927

Pohjoismaiden elokuvateatterihistorian traagisin tapaus sattui Tampereella sunnuntai-iltana 23.10.1927, kun äärimmäisen tulenarka nitraattifilmi syttyi palamaan elokuvateatteri Imatran Hämeenkatu 12 konehuoneessa. Illan elokuva oli Allan Dwanin melodraama Muukalaislegioonan tytär (Yhdysvallat 1924). Pääosassa Carmelitana – sirkustyttönä, kapakkatanssijattarena ja morsiamena – loisti Gloria Swanson, miesrooleissa olivat Ben Lyon, Ivan Linow ja Norman Trevor. Alkukuvina nähtiin Viikkokatsaus ja Buster Keatonin lyhytkomedia Buster koulussa. Tuohon aikaan elokuvat vaihtuivat maanantaisin, joten seuraavan ohjelman, jännärin Puukonheittäjän ja alkukuvan Charles Chaplinin Essanay-komedian Nyrkkeilykehässä herkästi syttyvät nitraattifilmikelat olivat jo odottamassa Imatran konehuoneessa.

Sunnuntai-illan klo 19 näytös oli loppuunmyyty permannon eturiviä lukuun ottamatta. Parvekkeelle, konehuoneen yläpuolelle mahtui 90 katsojaa ja permannolle 135. Näytös alkoi moitteettomasti, mutta kello 19.40 esitys katkesi, valkokankaalla näkyi leimahduksia. Muukalaislegioonan tytär oli syttynyt projektorissa tuleen. Palo levisi hetkessä muihin konehuoneen filmikeloihin. Vakinaisen koneenkäyttäjän Vihtori Määtän tuuraaja, 19-vuotias nuorukainen, syöksyi ulos konehuoneesta ja ovi jäi auki. Tuli riistäytyi humauksessa salin puolelle. Hetkessä liekit levisivät yli permantokatsomon. Pimeässä syntyi pakokauhu. Parvekkeen katsojat eivät päässeet portaiden kautta ulos, vaan jäivät loukkuun tai hyppivät alas.

Menehtyneitä oli kaikkiaan 21, joista miehiä 11 ja naisia 10, joukossa yksi avio- ja yksi kihlapari. Vanhin uhreista oli 51-vuotias ja nuorin 15-vuotias. Kolmisenkymmentä loukkaantui pahoin. Liki kaikki menehtyneet olivat parvekkeella. Onni onnettomuudessa oli, että Muukalaislegioonan tytär oli lapsilta kielletty.

Imatran tuho oli uutinen kaikkialla Suomessa ja ulkomaisissa sanomalehdissäkin. Viisunikkari Basilius Marttinen kokosi ja kustansi nopeasti kahden markan hintaisen arkkiviisun Laulu elokuvateatteri Imatran palosta Tampereella, Viaporin valssin nuotilla, kaikkiaan 14 säkeistöä. Erkki Lepokorven tamperelaisromaanissa Rautakoura ja Pulmunen (WSOY 1980) kuvataan myös Imatran paloa, joka tosin tapahtuu arkiehtoona.

Oy Kinosto valmisti Tampereella 1928-1933 muutamia lyhytelokuviakin, ensimmäinen oli kolmen minuutin dokumentti Elokuvateatteri Imatran tuhossa surmansa saaneiden uhrien hautapatsaan paljastus Tampereella 23 p. lokakuuta 1928. Arvo Tammisen kuvaamana se dokumentoi Imatran palon ensimmäisenä vuosipäivänä Kalevankankaan hautausmaalla Tampereen kaupungin pystyttämän graniittisen muistomerkin paljastuksen. Yhteishautaan oli siunattu palon 21:stä menehtyneestä 18.

90 vuotta sitten 1932

Heikki Ahon ja Björn Soldanin 50 minuutin dokumenttielokuva Suomi kutsuu II – Lounais-Suomi (1932) kuvasi upeasti Tammerkosken alavoimalaitosta, Tampellaa, Finlaysonia, Aaltosen kenkätehdasta, Hämeenkatua, Hämeensiltaa, Keskustoria, hotelli Tammeria, Pyynikin harjua ja näkötornia. Sisäkuvia filmattiin muun muassa Finlaysonin kehräämöstä ja Plevna-salista. Tampereen elluteattereissa valmista dokkaria ei nähty laisinkaan, vaikka Tampereen vasemmistoenemmistöinen valtuusto sille avustusta antoi toisin kuin sitä edeltävälle Aho & Soldanin dokkarille Suomi kutsuu (1932).

85 vuotta sitten 1937

Syksyllä 1937 valmistui arkkitehti J.S. Sirenin suunnittelema, klassismia edustanut Vakuutusyhtiö Varman liike- ja asuintalo osoitteessa Hämeenkatu 9. Katutasossa oli liiketiloja ja sisäpihalle rakennettiin Tampereen ensimmäinen äänielokuvateatteri Kino, josta tuli Adams vuonna 1973. Adams lopetti maaliskuun lopussa 1999. Tiloissa toimi jonkun aikaa lastenteatteri Teatteri 2000, jonka avajaisnäytelmä Pikku kulkuri kertoi Charles Chaplinin lapsuudesta ja nuoruudesta.

80 vuotta sitten 1942

Puolustusvoimain Katsaus pistäytyi Tampereellakin jatkosodan toisena vuotena 1942. Tuloksena TK-kuvaajien Kalle Peronkosken ja Tampereen oman miehen, Uno Pihlströmin kuvaama kahdeksan minuutin lyhytdokumentti Puolustusvoimain katsaus 59. Maan ja kansan puolesta. Ensimmäinen teollisuusmitalien jako Tampereella 25.9.1942.

Sotatarviketeollisuudessa toimiville siviilihenkilöille perustettiin oma tunnustuksenosoitus, vapaudenristin ansiomitali. Suomen marsalkka Mannerheim avustajineen jakoi Tampereella ensimmäiset vapaudenristin ansiomitalit yli viidellesadalle henkilölle Tampellan konepajan hallissa. PV-Katsauksessa 59 on tamperelaista historian siipien havinaa. Aamulehti kertoi tilaisuudesta etusivullaan laajasti ja mainitsi muun muassa, että juhlassa soitettiin sekä Porilaisten marssi että Työväen marssi.

75 vuotta sitten 1947

Sotavuosien jälkeen rauhanaika toi aktiivista säpinää suomalaisille lyhytelokuville, kiitos vuoden 1933 lyhytelokuvien veronhuojennuslain. Vuonna 1947 valmistui ainakin kuusi tamperelaisaiheista lyhytelokuvaa. Karhu-Filmi Oy:n kaksiosainen tilauselokuva Tampere tehtaitten kaupunki I-II joutui jopa elokuvatarkastamon lyhentämäksi. Kummastakin osasta sensuurin saksiin jäivät mainokset: Elite, Napparilakki ja Tempo.

70 vuotta sitten 1952

Helsingin XV kesäolympialaiset 1952 eivät olleet yksinomaan Helsingissä. Olympiapaikkakuntia olivat ainakin Hämeenlinna, Tampere ja Turku. Tampereen Ratinan olympiakentällä pelattiin kolme jalitsuottelua: Italia – Yhdysvallat ja kaksi kertaa Jugoslavia – Neuvostoliitto. Jugoslavia voitti uusintaottelun ja eteni aina loppuotteluun asti, jonka hävisi Unkarille.

Emir Kusturican toinen kokoillan elokuvien ohjaus, mestariteos Isä on työmatkalla (Jugoslavia 1985) voitti Cannesin Kultaisen Palmun 1985. Sarajevolainen perheen isä joutuu ”työmatkalle” eli ”Titolandian työleirille” 1950-luvun alkuvuosina, aikana, jolloin Tito uskalsi uhmata Stalinia. Kusturican draamakomediassa on meille tamperelaisille kiintoisa pätkä. Perheen isä kuuntelee työleirillä radiosta serbokroatian kielistä selostusta Tampereen Ratinasta, ottelusta, jossa Jugoslavia voitti Neuvostoliiton ja joukkue jatkoi pelejä Helsingissä.

65 vuotta sitten 1957

Väinö Linnan esikoisromaani, osittain omaelämäkerrallinen, Päämäärä ilmestyi WSOY:n kustantamana keväällä 1947. Siitä ei otettu Linnan elinaikana uusia painoksia. ”Vierastan sitä kirjaa, koska vierastan sitä minääni, joka sen kirjoitti.” Toista romaaniaan Musta rakkaus (WSOY 1948, uusittu laitos 1957) Linnan Väpi ”inhosi kuin vastateurastettua sianlihaa”.

Niin harvoin Tampere on ollut kokoillan näytelmäelokuvien kuvaus- ja tapahtumapaikkana, että vasta 1957 valmistui ensimmäinen Tampere-aiheinen kokoillan äänielokuva. Edvin Laineen Väinö Linna -filmatisointi Musta rakkaus sai ensi-iltansa Tampereen Hällässä ja Kinossa 5.4.1957 kaksi viikkoa ennen Helsingin ensi-iltaa. Mustan rakkauden ulkokuvaukset tehtiin liki kokonaan romaanin tapahtumapaikoilla Amurissa ja Tampereen keskustassa. Mutta toki meitä katsojia useasti huijataan. Puuvillatehtaankatu 12 pihamiljöö ja sisätilat lavastettiin Suomen Filmiteollisuuden SF:n Helsingin Liisankadun studiolle.

Mustalla rakkaudella on kolme erilaista loppua. Ylioppilaslehden arvostelija Rihla eli Risto Hannula osui ytimeen: ”Linnan tarjolla olleista kolmesta tavasta päättää tarina (romaanin ensimmäisen painoksen 1948, toisen painoksen 1957 ja filmin 1957) on mielestäni elokuvassa käytetty kaikkein epäonnistunein.” Elokuvassa käytettiin ”valoisa loppu”.

60 vuotta sitten 1962

Matti Kassilan pitkään valmisteilla ollut kokoillan dokumenttielokuva Kolmen kaupungin kasvot sai Tampereen ensi-iltansa Kino-Palatsissa 7.12.1962. Elokuva on tutkielma Turun Tampereen ja Helsingin ominaispiirteistä ja ihmisistä vuoden 1961 elo-, syys- ja lokakuussa.

Puolituntisen Tampere-jakson kaunopuheisen luistavasti yleisestä yksityiseen etenevä kerronta löytää 1960-luvun alun Tampereesta mainioita pikku tarinoita ja ilmeikkäitä yksityiskohtia. Jakso keskittyy kosolti Tampereen naisiin. ”Hämeen tummasilmäneitonen on takuulla määrätietoinen, hänessä on levollista kauneutta, mutta sisällä biologista draamaa…”. Toki miehiäkään elokuva ei unohda. ”Tampere on myös kova ja totinen, valpas ja terävä. Miesten tehtaissa Lokomossa ja Tampellassa taotaan Suomen tulevaisuutta.”

Näin Kassila muisteli Kolmen kaupungin kasvoja: ”Olimme elokuun Tampereella, syyskuun Turussa ja lokakuun Helsingissä. Materiaalia kertyi runsaasti, ja lisää otimme Suomi-Filmin vanhojen kuvien arkistosta. Leikkaustyöstä muodostui työläs. Tampere oli kiitollisin kuvattava ja siitä tuli epäilemättä paras puolituntinen. Tampere on Suomen ensimmäinen teollisuuskaupunki, ja se näkyy siinä yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti. Kaupungin luonne on dramaattinen, siinä ilmapiirissä ovat työskennelleet Lauri Viita, Väinö Linna ja Eino Salmelainen.”

55 vuotta sitten 1967

Veikko Sinisalo sai tarpeekseen Pyynikin Kesäteatterin Tuntemattoman sotilaan muuttuessa yhä enemmän ”nauru sodalle -repliikkikokoelmaksi”. Lienee muitakin syitä, miksi Veikko jätti Tampereen Työväen Teatterin ja siirtyi Helsingin Kaupunginteatteriin vuosiksi 1967-1969.

Jukka Virtasen toinen kokoillan elokuvien ohjaus, ”Suomi 50 vuotta -juhlaelokuva” Pähkähullu Suomi (1967) esittelee suomalaisuutta näin: on Presidentin linnaa, Lastenlinnaa, Väinö Linnaa ja ”aikuisten linnaa”. Fantasiajaksossa Kollaata muisteleva Leo Jokela ”keskivertosuomalaisena ja tavallisena veronmaksajana” komentaa hyökkäykseen Tuntemattoman sotilaan ominaispiirteillä varustettuja alaisiaan: ”Ei tämä Lahtisen oma sota ole. Jos ei Sinisaloo huvita, mennäänpä kassan kautta.” Pähkähullu Suomi -elokuvan kymmenen minuutin kohdalla Veikko Sinisalo saa 20 sekunnin turpeenpuskijan bravuurinsa kohtauksessa ”suo, kuokka ja suohullu Pähkä”. Aika suohulluja velikultia kaikki tyynni!

50 vuotta sitten 1972

Kun vuonna 1969 Tampereella oli vielä kolme toimivaa elokuvakerhoa, niin vuonna 1972 oli vain Monroe, joka sekään ei voinut leuhkia isolla jäsenkunnallaan: 294 jäsentä syyskaudella 1972. Tampereen filkkaritkin näytti kuukahtavan alkuunsa kahden vuoden 1970 ja 1971 juhliin. Vuoden 1972 filkkarit jäivät pitämättä monestakin syystä: kunnallispolitiikka, talous, vasemmistolaisuus ynnä muuta sen sellaista kuhinaa ja pöhinää.

Toki 1972 Tampereen elokuvakulttuurissa jotakin tapahtuikin. Monroen Elokuvan sensuuri -seminaarissa syksyllä julkistettiin Jouko Hanhisen, Reijo Noukan ja Raimo Siliuksen tutkimus Kaupallisen elokuva-alan levityspolitiikkaa esimerkkinä Suomen toiseksi suurin kaupunki Tampere. Tutkimus sai myönteistä valtakunnallista huomiota. Se oli pioneeritutkimus, jonka innostamana ainakin kymmenellä elokuvakerhopaikkakunnalla tehtiin omat paikalliset tutkimukset kaupallisen elokuvaohjelmiston kiemuroista.

Suomen Elokuvateatterinomistajain Liiton SEOL:n piirissä Monroen tutkimuksesta ei tykätty, se vaiettiin. Kuten ei myöskään Monroen ja SEKL:n Elokuvan kuluttajapolitiikka -seminaarin yhteydessä syksyllä 1973 julkistettu kokoamani räväkkä pamfletti Elokuvamainonnan vääristymiä. Valtion elokuvatarkastamon pomo Jerker A. Eriksson luki pamflettini tarkoin, ja jotain tapahtuikin, räikeimmät mainokset kuten Kamras-Filmin Riemua wc-reiällä hitusen ”siistiytyivät”.

45 vuotta sitten 1977

Tiettävästi yhden ainoan kerran Suomen Tasavallan Presidentti on tervehtinyt sähkeellä elokuvakerholiikettä ja elokuvakerhoa. Näin tapahtui keväällä 1977. Monroe järjesti Tampereen Ylioppilastalolla yhteistyössä Suomi-Neuvostoliitto-Seuran kanssa valtakunnallisen yleisöseminaarin Neuvostoelokuva Suomessa. Seminaaria tervehtivät sähkeillä Tasavallan Presidentti Urho Kekkonen, SNS:n puheenjohtaja Martti Miettunen, Suomen elokuvasäätiön hallituksen puheenjohtaja Eero Härkönen ja pääsihteeri Kari Uusitalo sekä Kosmos-Filmin johtaja Gennadi Kononenko. Pidin seminaarissa alustuksen Neuvostoelokuvan levitys Suomessa 1920-luvula lähtien. Seminaariaamuna sain tiedon, että seminaarin puheenjohtajaksi lupautunut oli ”sairastunut”, niinpä jouduin pokkana vetämään seminaaria, ja hyvinhän se kuulemma meni.

40 vuotta sitten 1982

Tampereella oli vielä vuonna 1982 koko liuta elokuvakerhoja, sekä aikuisten että lasten. Seitsemän tamperelaista elokuvakerhoa perusti Pirkanmaan elokuvakeskus ry:n Tampereen Ylioppilastalolla 12.12.1982.

35 vuotta sitten 1987

Tampereen ainoa elokuvapalatsi Kino-Palatsi oli teatteri, jossa henki elokuvan suuruuden ajan hohto, ajan, jolloin elokuvia ja elokuvissa kävijöitä varten rakennettiin ”palatseja”. Tosin Kino-Palatsi menetti Tampereen ykkösteatterin arvonsa modernille Hällälle jo 1960-luvulla. Kino-Palatsi sai rytmihäiriöitä, kun se suljettiin tammikuussa 1987 ”kannattamattomana”, mutta se toimi kuitenkin filkkareitten päänäyttämönä maaliskuun alussa 1987. Loppuakordi oli ennenaikainen, Kino-Palatsi avattiin uudelleen syyskuussa 1987.

Lopullinen niitti kaupallisena elokuvateatterina iskettiin Kino-Palatsin lippuluukuille jäähyväisnäytöksessä, joka oli Olli Soinion Kuutamosonaatti 2: Kadunlakaisijat. Tunnelma täydessä Kino-Palatsissa keskiviikkoiltana 27.3.1991 oli käsin kosketeltava. Kynttilät syttyivät näytöksen jälkeen Kino-Palatsin rappusilla ja 61 vuoden elokuvateatteritoiminta päättyi Kuutamosonaatti 2:n Arvo Kyyrölän sanoin: ”Minä vähän luulen, jotta nyt mentiin…”

Raimo Rake Silius mustavalkoisessa kuvassa.
Filkkareitten ”yöellujen” alkupaukku Pirkan valkokankaalla 11.3.1990. Rake esittelee aamuyön suden hetkenä valitsemiaan filkkareitten epävirallisen 20-vuotishistorian ”vilmiviiltoja” kuvin ja sanoin. Tämä ensimmäinen pitkä yö oli filkkareitten tukinäytös Pirkanmaan elokuvakeskukselle.

30 vuotta sitten 1992

PEK rakensi kaivatun oman elokuvateatterinsa Kehräsaareen, 120-paikkaisen Niagaran avajaiset olivat filkkariviikon torstaina 5.3.1992.

Näiden täkypalojen motoksi sopii takuulla mestariohjaaja Eric Rohmerin lentävä lause: ”Jotta elokuvalla olisi tulevaisuus, sen menneisyys ei saa kuolla” sekä aikansa Ranskan kulttuurielämän tuhattaituri Jean Cocteaun lentävä lause: ”Elokuvateatteri on paikka, jossa iso joukko ihmisiä uneksii samaa unta.”

Mustavalkoinen kuva, yleisöä elokuvateatterissa.
Loppuunmyydyn Pirkan tosi ”vilmihullut” virkeinä, tunnelma oli katossa sunnuntain 11.3.1990 aamuyön ajan, vaikka katsojat ostivat pääsylipun kuin sika säkissä tietämättä etukäteen, mitä tulevat näkemään.

Eläköön PEK ja Arthouse Cinema Niagara!

 

Rake, Monroen, filkkareitten, PEK:n ja Risto Jarva -seuran perustajajäsen yms.

Tampereen elokuvakulttuurin yksi tienraivaajista vuodesta 1962 lähtien.

Tampere Film Festival Kiss -palkintoja rivissä.

Kilpailuelokuvat vuodelle 2023 on valittu

Tampereen elokuvajuhlien kotimaisen ja kansainvälisen kilpailun sekä genre-elokuville suunnatun Generation XYZ -kilpailun elokuvat on valittu. Kaikki kilpailuun

Akkreditointi on auki

Media- ja elokuva-alan ammattilaisten ja opiskelijoiden akkreditointi Tampereen elokuvajuhlille 2023 on avoinna verkkosivujen kautta 7.3. asti. Alennetut