Stadin ammatti-ja aikuisopistoon kuuluvalla Mediastadilla (entinen AV-Stadi, entinen Helsingin tekniikan alan oppilaitos/AV Heltech) on takanaan pitkä taival Tampere Film Festivalin kanssa. 

2000-luvun alussa koulun opettaja, Erkki Seiro, ideoi jokakeväisen kuvausmatkan Tampereelle ja nyt kohta 20 vuoden ajan oppilaat ovat käyneet joka vuosi tekemässä reportaasivideon festivaaleilta ja yhteistyö on vain tiivistynyt viime vuosina. Siksi on hienoa, että nyt Tampere Film Festivalin täyttäessä 50 vuotta, saimme mahdollisuuden pitää oman näytöksen koulumme lyhytelokuville. 

Löydät aiempina vuosina tehtyjä reportaaseja täältä.  

Esitykseen on koottu elokuvia viimeisen kolmen vuoden ajalta. Joka vuosi on keväällä tehty viikon kuvausmatka, jolloin on kuvattu kaksi tai kolme lyhytelokuvaa. Pitkään kävimme Saarenmaalla, Virossa ja kahtena viime vuonna kuvaukset ovat olleet Loviisassa. Näistä on mukana elokuvat Mitä sä meinaat tehdä kesällä? ja Maailman ääriin. Mäki, kelkka ja Jussi, Rakkaus Sattuu ja I Need My Space ovat kolmannen vuoden opiskelijoiden ns. ”lopputyöelokuvia”. Mukana on myös vuonna 2018 aloittaneiden opiskelijoiden ensimmäisiä lyhytelokuvia, Juho ja Inspiraation Nuppu.

  • Kari Elovuori & Tuuli Vuorinen-Oras

Mediastadi

T33 | 5.3. THU/TO 10:00 | NIAGARA | alk. / from 9 € | S-Etukortilla ilmaiseksi torstain näytöksiin / Free admission with S-Etukortti Card on Thursday

osta lippu
osta lippu
Language/kieli: Fin | Duration/kesto: 100 min

still photo

JUHO

Juho Kemppainen | Finland 2019 | Fiction | 6 min

JUHO is about a sound engineer who meets an American waitress through his work. At the end of the work, the evening goes on with the waitress and the stage manager – Will Juho manage not to embarrass himself?

JUHO kertoo miksaajasta, joka tutustuu sattumalta amerikkalaiseen tarjoilijaan työnsä kautta. Työn päätteeksi ilta jatkuu tarjoilijan ja lavamestarin seurassa – Onnistuuko Juho olemaan nolaamatta itseään?

still photo

MAAILMAN ÄÄRIIN
RUNAWAY

Johanna Vapaavuori | Finland 2020 | Fiction | 17 min

A story about feeling like you don’t belong, and trying to find your place in the world. Delivered with a 70’s rock ’n’ roll attitude. 14-year-old Saara feels misunderstood in her small home town. She runs away to Helsinki, looking for acceptance and freedom. There she meets a group of like-minded people who she spends the evening with. Saara finds the freedom she was looking for, but is it too much?

Maailman ääriin on tarina ulkopuolisuuden tunteesta sekä oman paikan etsimisestä 70-luvun rock- asenteensaatelemana. 14-vuotias Saara ei tule nähdyksi omana itsenään ja lähtee olosuhteiden pakosta hakemaan liikkumavaraa sekä samaistumispintaa pienen kotipaikkakuntansa ulkopuolelta Helsingistä. Kaupunkiin saavuttuaan hän tapaa samanhenkisen nuorisoporukan, jonka kanssa lähtee viettämään iltaa. Matkan varrella hän tavoittaa haluamansa vapauden, mutta voiko se olla liikaa?

still photo

MÄKI, KELKKA JA JUSSI
IF NYKÄNEN WINS

Pekka Köykkä | Finland 2017 | Fiction | 16 min

This short film returns to 1982, when Matti Nykänen won his first ski jumping World Championship gold at Holmenkollen. The film’s main events are related to a bet between Jussi and his Dad, and “boys will be boys” style adventures around it.

Lyhytelokuva Mäki, kelkka ja Jussi palaa vuoteen 1982, jolloin Matti Nykänen voitti ensimmäisen mäkihypyn MM-kultansa Holmenkollenissa. Elokuvan keskeiset tapahtumat liittyvät Jussin ja isän väliseen vedonlyöntiin ja sen ympärillä tapahtuviin “pojat on poikia”-tyylisiin seikkailuihin.

still photo

INSPIRAATION NUPPU
A BUD OF INSPIRATION

Anna Shemeikka | Finland 2019 | Fiction | 10 min

An author with lack of inspiration, struggles with his mental landscape and his past. Perhaps the advices from someone else are helpful – in every detail?

Inspiraatiota vailla oleva kirjailija kamppailee mielenmaisemansa sekä menneisyytensä kanssa. Kenties neuvot toisesta suusta ovatkin auttavaisia – jokaisella detaljillaan?

still photo

RAKKAUS SATTUU
LOVE HURTS

Jesse Pohjonen | Finland 2017 | Fiction | 22 min

A black comedy about the absurdity of falling in love. Hopeless romantic Vesa (Olli Riipinen) falls in love with an unknown woman (Alina Tomnikov) in the night bus. He is convinced that the encounter is a promise of something bigger. With the help of his friend Mikko (Joel Hirvonen), Vesa finally succeeds to track down the woman of his dreams. When it turns out that the only way to get to the woman goes through an X-ray, the ingredients of the disaster are piled up.

Musta komedia rakastumisen järjettömyydestä. Äkkipikainen romantikko Vesa (Olli Riipinen), rakastuu yöbussissa tuntemattomaan naiseen (Alina Tomnikov). Vesa on vakuuttunut että kohtaaminen on lupaus jostain suuremmasta. Omalaatuisen ystävänsä Mikon (Joel Hirvonen) avulla Vesa onnistuu viimein pääsemään unelmiensa naisen jäljille. Kun käy ilmi, että ainoa tie naisen luokse käy röntgensalin kautta, ovat katastrofin ainekset kasassa.

still photo

MITÄ SÄ MEINAANT TEHDÄ KESÄLLÄ?
WHAT ARE YOU UP TO THIS SUMMER?

Veikko Timonen | Finland 2017 | Fiction | 19 min

A new graduate student under external pressure, is looking for directions in life. He is helped by his grandmother, who reflects her own past through her grandson.

Tuore ylioppilas etsii suuntaansa ulkopuolelta asetettujen paineiden alla. Apunaan hänellä on isoäiti, joka saa tyttärenpoikansa ponnistelujen kautta peilattua omaa menneisyyttään.

still photo

I NEED MY SPACE

Jesse Pohjonen | Finland 2017 | Fiction | 10 min

Esko, an engineer tired of his cheating wife’s nagging, decides to disappear for good.

Lyhytelokuva Eskosta, pettävän vaimonsa nalkutukseen kyllästyneestä insinööristä, joka päättää kadota lopullisesti.