Raken Kinosilmä Eläväkkuvat (osa 12): Tampereen lyhytelokuvajuhlien ”syntysanat” lausuttiin 50 vuotta sitten ”hullun vuoden” 1968 syksyllä

Filkkarilegenda Raimo ”Rake” Silius on kirjoittanut Raken Kinosilmä Eläväkkuvat-juttusarjaa elokuvajuhlien historian koukeroista jo vuodesta 2017.

”Apinan vuonna aamunkoitteessa maaliskuun tuli väkivalta Song Myn kylään. Aamunkoitteessa maaliskuun huomasimme väkivalta on tullut Song Myn kylään.” Amerikkalaisten sotilaiden toteuttama My Lain / Song Myn verilöyly 15.3.1968 tuli julkisuuteen vasta marraskuussa 1969.

Myllerrysten ”hullu vuosi” 1968

Maailma koki 50 vuotta sitten melkoisen henkisen, poliittisen, seksuaalisen sekä väkivaltaisen myllerryksen. Tuo ”hullu vuosi” kiteytti pitkään kyteneitä tapahtumasarjoja, hahmotti kokonaisen sukupolven. Mellakoita, miehitystä, nälänhätää, salamurhia, sotia, väkivaltaa, Biafra, kolmas maailma ja Vietnam, jossa alkoi tammikuun lopussa vuonna 1968 Tet-hyökkäys. Prahan kevät, Ranska kuohui, Pariisin rajut opiskelijamellakat alkoivat 3. toukokuuta, Cannesin elokuvajuhlat keskeytettiin 20. toukokuuta, Seinen vasemmalta rannalta alkanut protestointi johti lopulta siihen, että liki koko Ranska pysähtyi, kun yksitoista miljoonaa työläistä meni lakkoon.

Yhdysvalloissa Martin Luther King murhattiin huhtikuussa  ja Robert Kennedy kesäkuussa 1968. Columbian yliopisto miehitettiin kesäkuussa. Black Power ja Mustat Pantterit aktivoituivat. Chicago kuohui elokuussa demokraattien puoluekokouksen liepeillä tapahtuneiden mellakoiden päivinä. Vietnamin sotaa, maailmanhistorian ensimmäistä televisiosotaa, vastustettiin vimmaisesti. Saksan liittotasavallassa ammuttiin kolme luotia Rudi Dutschkeen kiirastorstaina 11. huhtikuuta. Tapahtumasta alkoi saksalainen ”pääsiäiskapina”. Meksikossa, Puolassa ja Jugoslaviassakin oli rajuja mellakoita. Kiinassa Mao ”imperialismi on paperitiikeri” Tse-tungin vuonna 1965 aloittama ja johtama verinen kulttuurivallankumous jatkui, Neuvostoliitossa Leonid Brezhnevin oppi toteutti panssarivaunuilla Tshekkoslovakian miehityksen 20. elokuuta. ”Hullun vuoden” joulukuussa Apollo 8 miehistöineen kiersi kuun ja vietti joulun avaruudessa. Astronautti James Lowell viestitti lennonjohdolle: ”Tietäkää, että joulupukki on olemassa.” Astronauteille lähetettiin viljalti onnitteluja, joista siteeratuin oli Valerie Pringlen sähkösanoma: ”Te pelastitte vuoden 1968.”

Mellakat muuttivat elokuvaakin

”Hullu vuosi” 1968 uudisti myös elokuvaa. Sikisi uusi poliittisen elokuvan kulttuuri, niin sanottujen taistelevien elokuvien esiinmarssi. Vuoden 1968 maailman paras dokumenttielokuva ja ankara kiteytys Vietnamin historiasta ja sodista oli yhdysvaltalaisen Emile de Antonion mestaridokumentti Sian vuosi (In the Year of the Pig). Se on yhä edelleen anno domini 2018 merkittävin ja tiukin koskaan tehty Vietnam-elokuva, ja vielä enemmän: muodon ja sisällön nerokas analyysi.

”Elokuvissakäynti on poliittinen teko. Meidän on harkittava, voimmeko käyttää aikamme paremmin kuin istumalla elokuvateatterissa, ja voimmeko käyttää rahamme paremmin kuin ostamalla pääsylipun.” (Jean-Luc Godard, 1968).

Kansainvälisiä elokuvaohjaajiakin Suomessa vuonna 1968 vieraili Alfred Hitchcockin johdolla. Tampereellakin Hitchin piti käväistä, mutta Vanajavedeltä käännyttiin kohti Hesaa. Lopulta Vainikkalassakin käytiin, mutta paikka ei ollut lainkaan elokuvauksellinen. Hitchin viimeinen vitsi ennen hyvää yötä ja eroamista Ilmo Mäkelän Kinolehdessä kertomana: ”Kun Martin Luther King oli murhattu, sanoi Jeesus Neitsyt Marialle: Arvaa kuka tulee päivälliselle?”  Muita ohjaajavieraita pistäytyi Suomessa vuonna 1968 ainakin Richard Lester, Otakar Vavra, Robert Wise ja Aleksandr Zarhi.

Kotimaisen elokuvan historian merkittävimpiä julkilausumia oli kahdeksan tuotantoyhtiön kirjelmä 23.2.1968, joka luovutettiin opetusministeriölle 27.2.1968. Kirjelmän ”Suomalaisen elokuvan tulevaisuus” laativat Arno Carlstedt (FJ-Filmi Oy) ja Jörn Donner (Jörn Donner Productions).

Kekkonen valittiin ja Vanha vallattiin

Äänestin ensimmäistä kertaa tasavallan presidentin valitsijamiesvaaleissa tammikuussa 1968. Äänestäjien vaihtoehdot olivat takuulla vähissä, kun vaaliliitoja oli kolme: Urho Kekkosen vaaliliitto, Matti Virkkusen vaaliliitto ja Veikko Vennamon vaaliliitto. Taisi hylättyjen äänien määrä olla poikkeuksellisen iso. UKK valittiin kolmannelle kaudelle tasavallan presidentiksi.

Lokakuussa 1968 perustettiin Helsingissä kolmannen maailman solidaarisuusjärjestö Tricont. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan Vanha ylioppilastalo vallattiin 25.11.1968 illansuussa, kun joukko opiskelijoita marssi Vanhalle. Päiviä ennen tapahtumaa velloneen huhun mukaan opiskelijat aikoivat vallata Vanhan Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan 26.11. pidettävän satavuotisjuhlan aikaan. Pohjaa valtaukselle loi keväällä 1968 tapahtunut Tukholman ylioppilastalon valtaus. Peruskoululaki säädettiin vuonna 1968. Samana vuonna tulivat voimaan ensimmäiset väritelevisioluvat. Suomessa oli vuoden 1968 lopussa liki miljoona, 957 723 televisiolupaa.

Filmihullu syntyi ja Elokuva-Aitta kuoli

Uuden elokuvalehden Filmihullun näytenumero ilmestyi marraskuussa 1968 päätoimittajana Eero Tuomikoski ja toimitussihteerinä Helena Suomela. Näytenumeron kantta koristi Risto Jarvan Ruusujen aika, joka sai Suomen ensi-iltansa helmikuun alussa 1969. Filmihullun toimituksen ”saatesanat”: ”Monet Filmihullun jutut ovat syntyneet pakottomasti keskusteluiksi, joissa ei ainakaan tahallisesti kaihdeta uusia kysymyksenasetteluita ja näkemyksiä. Tässä voi nähdä oireen siitä, mitä meiltä on puuttunut elokuvaa ja televisiota käsittelevästä julkaisutoiminnasta. Meiltä on puuttunut avoin mielipiteenvaihto, näkemysten vertailu, kuluttajan suora puhuttelu ja alan päätöksenteon ujostelematon kritiikki. Meiltä on puuttunut Filmihullu.” Filmihullu syntyi 1968, ja vuodesta 1932 elänyt Elokuva-Aitta sekä vuodesta 1960 elänyt Projektio kuolivat  1968. Kestotilaajan lämpimät onnittelut viisikymppiselle Filmihullulle!

Filmihullun näytenumeron ujostelematonta elokuvakritiikin suonta avasivat kirjallisuusihmiset. Yleisradion kulttuuritoimittaja Mirjam Polkunen ja Hesarin kirjallisuustoimittaja Pekka Tarkka irvailivat ja piikittelivät Edvin Laineen Väinö Linna -spektaakkelia Täällä Pohjantähden alla (1968). Polkusen senttauksen otsikko oli Papinrouvan metkut ja Tarkan Me Koskelat. Edvinin Pohjantähti jyräsi elokuvateattereissa, vuoden 1968 lopussa katsojia oli jo yli 600 000 ja seuraavana vuonna ylittyi maaginen miljoonan elokuvateatterikatsojan raja. Väinö Linnan kotimaisemissa täällä Tampereella Pohjantähti haarukoi syksyllä 1968 noin 40 000 katsojaa Hällään ja Kinoon.

Vuoden 1968 ensi-iltaelokuvien parhaiksi listautuivat Filmihullun äänestyksessä, jossa oli mukana 26 elokuva-arvostelijaa  ja -harrastajaa, joukossa kolme tamperelaista: Aamulehden Erkka Lehtola ja Matti Rosvall sekä Kansan Lehden Ilkka Kalliomäki. Ulkomaisten elokuvien kärki oli: Luis Bunuelin Päiväperho (Belle de jour, 1967) 17 ääntä, Jean-Luc Godardin Kiinatar (La Chinoise, 1967) 16 ääntä, Alain Resnaisin Sota on loppunut (La guerre est finie, 1966) 15 ääntä, Vera Chytilovan Tuhatkaunokit (Sedmikrasky, 1966) 15 ääntä ja Jan Troellin Tässä on elämäsi (Här har du ditt liv, 1966) 15 ääntä. Kotimaisten elokuvien kärki oli: Jaakko Pakkasvirran Vihreä leski, 13 ääntä, Jörn Donnerin Mustaa valkoisella, 12 ääntä, Risto Jarvan lyhytelokuva Nainen ja yhteiskunta, 9 ääntä ja Timo Bergholmin Punahilkka, 9 ääntä.

Kuohuva vuosikymmen monessa mielessä, näin voi ”myyttisestä” 1960-luvusta todeta. Vietnamin sota tuli suomalaisiinkin olohuoneisiin töllöttimen välityksellä liki reaaliajassa. Se teki minustakin Sadankomitean jäsenen ja Ydin-lehden kestotilaajan. Ensimmäisiä Vietnamin sodan amerikkalaisia elokuvasepitteitä oli John Waynen ja Ray Kelloggin väkivaltapläjäys ”pommittakaa kommarit kivikauteen” Vihreät baretit (The Green Berets, 1968), tuo ”jenkkihaukkojen toive-ellu”. Sen esitysten yhteydessä syntyi Helsingissä mielenosoituksia ja vastalauseita, ja kyllä täällä Tampereellakin edistykselliset opiskelijat Hällän edessä lentolehtisiä jakoivat. Noudatin Godardin käskyä ”elokuvissakäynti on poliittinen teko” enkä ikinä pällistellyt elokuvateatterissa Vihreitä baretteja.

 Tampereelta kattonnääs ”hulluna vuonna” 1968

Mitäs Tampereella tapahtui ”hulluna vuonna” 1968? Elokuvakerho Monroe ja Jazzkerho Break perustettiin 13.2.1968 Tampereen Ylioppilastalolla. Perustavassa kokouksessa oli läsnä 22 henkilöä, joukossa minäkin vaikka olin ”kilpailevan” Tampereen elokuvakerhon hallituksen jäsen. Syksyllä 1968 aloitti vastikään perustettu Tampereen Filmipiiri. Tampereella oli nyt kolme elokuvakerhoa.

Erityisesti tajuntaani on jäänyt syksy 1968, jolloin näin elokuvateatteri Hällässä peräkkäin kaksi yli ja alle kolmituntista ellua, jotka molemmat olivat elämyksellisiä kokemuksia ja jälkimmäinen täydellisen mystinen mestarityö. Ensin Edvin Laineen Täällä Pohjantähden alla (1968), jossa liki satapäisen näyttelijäjoukon ainoa tamperelaisnäyttelijä Veikko Sinisalo tekee elokuvan hurjimman, Laurilan Anttoon roolin karhean ladatusti: ”Tappakaa tähän. Tappakaa koko sakki, mukulat ja kaikki. Mutta kotooni minä en mihinkään lähde. Se on mun viimmenen sanani. Sen tiet helvetin rosvo etten minä lähde kotooni. En muuton kun palasina.”

Sitten Stanley Kubrickin 2001: avaruusseikkailu (2001: A Space Odyssey, 1968) kaikkien aikojen tieteiselokuva, johon eläydyin kahdesti ensi-iltakierroksella. Eikä Kubrickin visioiden syvin olemus ole minulle kokonaan avautunut vieläkään, siksi olenkin katsonut sen aina, kun se on ollut mahdollista Tampereella elokuvateatteriversiona.

Maaliskuussa 1968 näin elämäni ensimmäisen oopperan. Se ei ollutkaan mikä tahansa ooppera! Se oli Tampereen Teatterin ja Tampereen Oopperan yhteistyö, Kurt Weillin ja Bertolt Brechtin Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho (Aufstieg und Fall der Stadt Mahagonny, 1930). Sen ohjasi suomenkielisenä kantaesityksenä Tampereen Teatterin johtaja Rauli Lehtonen ja Tampereen kaupunginorkesterin kapellimestarina oli Juhani Raiskinen. Mahagonnyn tamperelaistulkinta meni luihin ja ytimiin ja oli niin kovaa kamaa, että se oli köyhänkin pakko katsoa toiseen kertaan keväällä 1968. Eikä Brecht-intoni tähän loppunut, syksyllä 1968 näin Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa Brechtin Pikkuporvarihäät (Die Kleinbürgerhochzeit, 1926) Pentti Kotkaniemen ohjaamana.

Vuonna 1968 Tampereella oli enemmän kuin koskaan eri maiden elokuvaviikkoja, jopa kaksi erillistä Tshekkoslovakian filmiviikkoa keväällä ja syksyllä. Tammikuun 1968  Ranskan elokuvaviikon suosituin uutuus oli Luis Bunuelin kohuttu, Venetsian elokuvajuhlien Kultaisen leijonan voittanut Päiväperho. Pakkasiltana jono kiersi Tuulensuun korttelia ja täydessä Kino-Palatsissa liki kaikki tamperelaiset laatuelokuvan ystävät runoilija Eeva-Liisa Mannerista professori Yrjö Littuseen olivat läsnä.

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamy järjesti syksyn 1968 alkaessa yliopiston  lukukausimaksulakon. Tampereen yliopisto oli silloin vielä yksityinen yliopisto, joka peri lukukausimaksuja, joista koostui viidesosa yliopiston tuloista. Tamyn lakolla oli konkreettisia tuloksia – toisin kuin Helsingissä, jossa opiskelijat valtasivat oman ylioppilastalonsa. Lukukausimaksut poistuivat Tampereen yliopiston valtiollistamisen yhteydessä vuonna 1974.

Tampereen lyhytelokuvajuhlien ”syntysanat” lausuttiin syksyllä 1968

Tampereen lyhytelokuvajuhlien perustaja Ilkka Kalliomäki muisteli vuonna 1980, miten kaikki alkoi syksyllä 1968. ”Tampereen lyhytelokuvajuhlien alkua ei voi kovin täsmällisesti määritellä. Tapahtumien keskipisteeksi osoittautui allekirjoittanut, mutta ilman useiden muiden henkilöiden tukea tai muuta toimintaa Tampereen lyhytelokuvajuhlia tuskin olisi ollut missään muodossa.”

”Itse innokkaana elokuvaharrastajana olin elellyt armeijan jälkeen joitakin vuosia Helsingissä saatuani potkut Tampereen Clasusta 1960-luvun alussa. Koulukokemuksiini kuului muun muassa se, että jouduin rehtorin puhutteluun uskonnon lehtorin toivomuksesta, kun olin uskaltanut suosittaa ilmoitustaululla Sergei Eisensteinin Panssarilaiva Potemkinia (Bronenosets Potjomkin,1925) katsottavana elokuvana. Itse elokuva muodosti kohdallani elokuvaharrastukseni käännepisteen. Muun muassa Arthur Knightin Elävät kuvat, Elokuvan valtalinjoja kurkistuslaatikosta laajakankaalle (Akateeminen filmikerho, 1960) kirjan sanoma avautui elokuvan nähtyäni.” Ilkan mainitsema Clasun rehtori oli legendaarinen Eino ”Aaro Honka” Arohonka ja Clasun uskonnon lehtori oli yhtä legendaarinen Oiva ”Kylmä Kalle” Virkkala.

”Helsingissä sotkeuduin eläväkuvakerho Nollan toimintaan. Tarmo Malmbergin, Martti Soramäen ja muiden kanssa kerhosta tuli Suomen suurin. Lisäksi Suomen elokuva-arkisto tarjosi valtavan mahdollisuuden avartaa elokuvanäkemystä. Siihen aikaan oli myös Jyväskylän kesää ja paljon muuta, joiden keskeisenä antina oli elokuva: muun muassa mahtava underground-elokuvan läpileikkaus. Kaikkien taustalta taisi aina löytyä Petteri von Bagh”

”Tuohon aikaan vuonna 1968 Tampereella toimi elokuvapiiri Pohjoismaisen kesäyliopiston  rahoittamana. Sen vetäjinä olivat Tapio Koskinen ja Jouni Virtanen. Piiristä löytyi sellaisia henkilöitä kuin Uolevi Arosalo, Raimo Blom ja Seppo Toiviainen. Piiri järjesti syksyllä 1968 keskustelutilaisuuden elokuvakerhojen yhteistyön tiivistämiseksi. Silloinhan Tampereella toimivat Tampereen elokuvakerho, elokuvakerho Monroe ja Tampereen Filmipiiri. Allekirjoittaneen artikkeli Tampereen huonosta elokuvailmapiiristä ja ryhtyminen ”ei-tamperelaisena” Kansan Lehden elokuvakriitikoksi ja Aviisin kirjoittelijaksi oli herättänyt joidenkin elokuvakerholaisten itsesuojeluvaiston, ja toisenlaisiakin mielipiteitä oli.” Elokuvakarhojen edustajina keskustelutilaisuudessa olivat ainakin Tampereen elokuvakerhosta Raimo Willberg ja minä, elokuvakerho Monroesta Ilkka Ruth ja Jouko Raivio sekä Tampereen Filmipiiristä Keijo Virtanen ja Ilpo Rajala.

”Keskustelutilaisuudessa tuli esiin ideani jonkinlaisen elokuvatapahtuman järjestämisestä. Erään lisävirikkeen hankkeelle antoi Helsingissä minulle tutuksi tulleen elokuva-aktivistin Mikko Pyhälän Jyväskylässä julkaisema lyhytelokuvaopas, johon oli koottu ja arvioituina suuri joukko maassamme valmistettuja tai lainattavissa olevia ulkomaisia lyhytelokuvia. Samana vuonna 1968 olivat veronalennusjärjestelmän viimeiset lyhytelokuvat vähin äänin poistuneet elokuvateattereista.”

”Tampereen lyhytelokuvapäivät pidettiin 28.2.-2.3.1969 Kino-Palatsissa ja Hällässä. Kolmen päivän aikana esitettiin lyhytelokuvia ja keskusteltiin lyhytelokuvien asemasta. Rahaa saatiin tapahtumaan kamerataidetoimikunnalta pari tuhatta markkaa ja muistan miten silloinen elokuvataidetoimikunta, taisi olla Modest Savtschenko, ihmetteli, miksei pojat enempää rahaa pyytäneet. Oltaisiin saatu!”

Eeva-Liisa Manner kirjallisuutemme huipulla vuonna 1968

Vuoden 1968 suomalaisen kirjallisuuden ykkösnimi oli ylivoimaisesti Eeva-Liisa Manner, jolta ilmestyi kolme upeata ja tiukkaa teosta: runokokoelmat Fahrenheit 121 (Tammi 1968) ja Jos suru savuaisi. Elokuun runot ja muitakin (Tammi 1968) sekä näytelmä Poltettu oranssi. Balladi sanan ja veren ansoista (Tammi 1968). Poltettu oranssi sai kantaesityksensä Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa 19.10.1969 Lisbeth Landefortin ohjaamana. Poltetusta oranssista tuli huikea menestys, sitä esitettiin yhtäjaksoisesti kymmenen vuotta 1969-1978.

”Hulllun vuoden” 1968 muistelujeni lopuksi kaksi Eeva-Liisa Mannerin runoa. Ensimmäinen kokoelmasta Fahrenheit 121: Hän seisoi minuun selin / enkä minä tuntenut häntä / ennen kuin hän hitaasti kääntyi / ja valo puolitti hänet. / Hän ravisteli puvultaan tuhkaa / koko ajan itsekin tuhkaksi muuttuen, / kunnes häipyi, savun kuva, / kuin valoon sulaneiden olentojen varjot / Hiroshiman sillalla.

Toinen runo kokoelmasta Jos suru savuaisi: Literární Listy: ”Emme ole pyytäneet mitään / muuta kuin Dubcekin hallitusta. / Jatkamme taistelua sanan aseella, / vaikka nämä / voivat olla viimeiset hetkemme.” / Se oli viimeinen numero. / Sitten toimitus miehitettiin, / kirjailijat ja toimittajat hakattiin / ja välskäreiksi naamioidut poliisit / veivät tajuttomat paareilla ambulanssiin ja pois. / He ovat pahempia kuin natsit, / koska toimivat veljeyden varjolla, sanoo kansa. / ”Hitler regiert heute in Moskau”, sanoi vapaa / radio, ja ”Alles ist verloren”, / ja pyysi sanomaan sen muillekin. / Ääniä. Äänimerkkejä. Piipitystä. Hiljaisuus. / Kuka kysyy miestään, kuka poikaansa. / Václav Havel, missä olet nyt? / Puutarhajuhla. Tiedoksianto. Keskitysleiri. / Eine kleine Machtmusik. / Jotkut sanovat että hän on kuollut. / Ainakin lehdet / ovat tehneet muistokirjoituksia jo.