Tampereen elokuvajuhlien perustajajäsen Keijo Virtanen on kuollut
Jussi-palkittu elokuvaleikkaaja Keijo Virtanen kuoli Vantaalla 30. marraskuuta 79-vuotiaana. Hän oli syntynyt Tampereella 19.3.1945. Virtanen oli 1960-luvun lopulla perustamassa Tampereen Filmipiirin elokuvakerhoa ja käynnistämässä Tampereen kansainvälisiä lyhytelokuvajuhlia eli Filkkareita.
Kun tamperelaiset elokuvaharrastajat 60-luvun lopulla perustivat Tampereen elokuvataide ry:n elokuvafestivaalien järjestämiseksi, valittiin Virtanen yhdistyksen varapuheenjohtajaksi. Yhdistys järjesti ensin Tampereen lyhytelokuvapäivät keväällä 1969 ja ensimmäiset Tampereen kansainväliset lyhytelokuvajuhlat helmikuussa 1970. Saman vuoden syksyllä Virtanen muutti Keravalle ja aloitti leikkaajana Oy Mainos-TV-Reklam Ab:n (nykyinen MTV Oy) palveluksessa Helsingin Ilmalassa sijainneessa Pöllölaaksossa.
Opetusministeriö myönsi Virtaselle vuoden taiteilija-apurahan hänen ansioiduttuaan Simpauttaja-elokuvan leikkaajana. Virtanen työskenteli 1970-luvun lopun freelancerina. Vuonna 1981, MTV:n aloittaessa omat uutislähetykset Virtanen houkuteltiin takaisin pöllölaaksoon uutisleikkaajaksi. Tuohon aikaan uutisten reportaasit kuvattiin ja äänitettiin filmeille ja nauhat kuljetettiin eri puolilta Suomea Ilmalaan. Usein leikkaaja sai materiaalin työstettäväksi viime tipassa ja hän toimitti ne juosten leikkaamosta lähetysstudioon uutislähetyksen ollessa jo käynnissä.
1980-luvulla alkoi Virtasen menestyksekäs yhteistyö ohjaaja Pekka Parikan kanssa. Virtanen toimi leikkaajana Parikan ohjaamissa televisiosarjoissa Jäinen Horisontti ja Kivisydän. Kun Parikka ohjasi ensimmäisen pitkän elokuvansa Pohjanmaa, hän kutsui leikkaajaksi Virtasen. Pohjanmaa-elokuvan leikkauksesta Filmiaura palkitsi Keijo Virtasen Jussi-palkinnolla vuonna 1989. Samana vuonna sai ensi-iltansa Talvisota-elokuva, jota Virtanen piti uransa päätyönä.
1990-luvulla Virtanen opetti leikkausta Adultan radio- ja televisio-opistossa. Hän jakoi oppejaan seuraavan sukupolven tekijöille, joista hänelle erityisesti jäi mieleen ohjaaja Jalmari Helander. Eläköidyttyään Keijo järjesti Keravan kirjastossa elokuvateemailtoja, joissa vieraili useita alan tunnettuja konkareita.
Keijo Virtanen harrasti elokuvia elämänsä viimeisiin hetkiin asti. Hän oli tuttu näky elokuvien ennakkonäytöksissä katsoen vuosittain kymmeniä uutuuselokuvia, usein yhdessä puolisonsa Kirsin kanssa. Virtasella oli kolme poikaa ensimmäisestä avioliitostaan. Lastenelokuvien ennakkonäytöksissä hänen seuranaan oli usein joku hänen neljästä lapsenlapsestaan. Tampereen elokuvajuhlille hän osallistui viimeisen kerran keväällä 2024.
Keijo Virtanen 19.3.1945 Tampere – 30.11.2024 Vantaa
Sarja- ja supersarjakortit nyt myynnissä alennetuin hinnoin
Tampereen elokuvajuhlien sarja- ja supersarjakortit ovat nyt myynnissä! Nämä 6- ja 10-lipun pakkaukset ovat saatavilla edullisempaa hintaan
Tampereen elokuvajuhlien 2025 ensimmäinen ohjelmistojulkistus – paikallisia näytösyhteistöitä
Tampereen elokuvajuhlia vietetään 55. kerran tulevana keväänä 5.–9. maaliskuuta 2025. Kilpailuelokuvanäytösten rinnalla elokuvajuhlilla esitetään myös monipuolisia teemaohjelmistoja.