Tampereen elokuvajuhlat saavutti kävijätavoitteensa

Ihmisiä elokuvateatterissa.
© Erica Dezonné

Maailman suurimpiin lyhytelokuvafestivaaleihin kuuluva Tampereen elokuvajuhlat järjestettiin 53. kerran 8.–12.3.

Festivaalin tilaisuudet tapahtumapaikoilla ja verkossa keräsivät yhteensä yli 30 000 käyntiä. Elokuvateatterinäytöksissä sekä ammattilais- ja yleisötapahtumissa vieraili yhteensä noin 21 000 kävijää. Festivaalin digitaaliset sisällöt ja kilpailunäytökset verkossa ovat tavoittaneet tähän mennessä noin 9 000 katselua, ja verkkonäytökset ovat myynnissä ja katsottavissa vielä 19.3. asti Festhome TV -alustalla.

Festivaalin elokuvateatterinäytöksiin myytiin tänä vuonna noin 2 000 lippua enemmän kuin viime vuonna. Loppuun myi yhteensä 11 näytöstä, joiden joukossa olivat muun muassa palkintoseremonia ja palkittujen elokuvien näytökset, ensi-iltansa festivaalilla saanut Mika Kaurismäen dokumenttielokuva Hassisen Kone 40 vuotta myöhemmin, AV-Arkin kanssa yhteistyössä järjestetty Ukraine Experimental sekä Draama-Helmin ja Tommi Kakon live-säestämä mykkäelokuvanäytös Salomé.

Festivaali tarjosi myös runsaasti ilmaistapahtumia, joihin osallistui yhteensä noin 2 000 kävijää. Etenkin Tampereen seurakuntien kanssa järjestetty Mies ja elokuvakamera -näytös Tampereen tuomiokirkossa sekä näyttelijä Elina Knihtilän masterclass houkuttelivat yleisöä paikalle.

Festivaalille akkreditoitui yhteensä 868 vierasta.

Festivaali huipentui lauantaina 11.3. palkintojenjakoon, joka järjestettiin historiallisen Tuulensuun Palatsin tiloissa. Tilaisuudessa palkittiin kansainvälisen kilpailun pääpalkinnolla eli Grand Prix’llä Paul Dreyn dokumentaarinen animaatioelokuva Das Rotohr (Saksa 2022). Maija Blåfieldin Scenic View (Suomi 2023) voitti kotimaisen kilpailun alle 30-minuuttisten elokuvien pääpalkinnon, ja Markus Toivon Wanha Markku (Suomi 2023) palkittiin yli 30-minuuttisten elokuvien pääpalkinnolla. Alle 30-minuuttisille genre-elokuville tarkoitetun Generation XYZ -kilpailun pääpalkinnon voitti Yvonne Zhangin Carrion (Yhdysvallat 2022).

Festivaalin kilpailuelokuvat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ovat myynnissä ja katsottavissa Festhome TV -alustalla 19.3. asti. Valikoima elokuvajuhlilla palkittuja lyhytelokuvia esitetään lauantaina 18.3. nykytaiteen museo Kiasman järjestämässä Tampereen parhaat 2023 -näytöksessä.

Tampereen 54. kansainväliset elokuvajuhlat järjestetään 6.–10.3.2024.

Tampereen elokuvajuhlien kävijätavoite ylittyi

Maailman suurimpiin lyhytelokuvafestivaaleihin kuuluva Tampereen elokuvajuhlat järjestettiin 54. kertaa 6.–10. maaliskuuta. Festivaalin ohjelma tapahtumapaikoilla ja verkossa keräsi