Tampereen elokuvajuhlat ja Yle yhteistyössä: historiallinen elokuvanäytös sekä keskustelua tekoälystä

Tampereen elokuvajuhlat ja Yleisradio järjestävät yhteistyössä niin elokuvanäytöksen kuin yleisötapahtuman tulevalla festivaaliviikolla. Sunnuntaina 10.3. nähdään Yle Teeman ja elokuvajuhlien erikoisnäytös Lapsuus Etelämerellä, jossa esitetään toisiinsa yhdistyvät dokumenttielokuvat Monica in the South Seas (2023) sekä Moana with Sound (1926, 1981).

Historiallinen elokuva Moana syntyi vuonna 1926, kun dokumenttielokuvan pioneerit Robert ja Frances Flaherty matkustivat perheineen Samoaan kuvatakseen paikallista elämää. Flahertyjen tytär Monica Flaherty restauroi elokuvan alkuperäiskansojen äänillä ja lauluilla yli puoli vuosisataa kuvausten jälkeen, ja lopputuloksena syntyi Moana with Sound.

Elokuva Monica in the South Seas on puolestaan Mika Taanilan ja Sami van Ingenin ohjaama dokumentti Monica Flahertyn kunnianhimoisesta pyrkimyksestä luoda täydellinen ääniversio Moana-elokuvaan. Dokumentti kertoo menneisyyden tavoittamattomuudesta, länsimaisen ihmisen fantasioista ja Monican elämäntyöstä. Monica Flaherty oli elokuvan toisen ohjaajan van Ingenin isotäti.

Sunnuntaina 10.3. kello 13 Finnkino Cine Atlaksessa esitettävään näytökseen on vapaa pääsy, mutta paikan varmistamiseksi tulee näytökseen lunastaa ilmaislippu etukäteen elokuvajuhlien omilta myyntipisteiltä, jotka aukeavat 4.3.

Monica Flaherty pitää mikrofonia kädessä.
Monica Flaherty elokuvassa Monica in the South Seas (2023).

Yleisötapahtumassa keskustellaan tekoälystä ja käsikirjoittamisesta

Yle Kulttuuricocktailin kanssa yhteistyössä toteutetaan puolestaan tekoälyyn ja käsikirjoittamiseen liittyvä keskustelutapahtuma, johon on vapaa pääsy koko festivaaliyleisöllä. Keskustelun aiheena on tekoälyn vaikutus elokuvien ja tv-sarjojen käsikirjoittamiseen, ja asiasta on puhumassa elokuva-alan ammattilaisia. Tapahtuma järjestetään lauantaina 9.3 kello 14 Finnkino Cine Atlaksessa.

Keskustelun alussa katsotaan Ada Johnssonin ohjaama dokumentti Koneen kirjoittama (2024). Dokumentissa seurataan, miten ohjaaja Siiri Halko ja esimerkiksi näyttelijä Seidi Haarla työskentelevät algoritmin kanssa. Dokumentin sisällä nähdään Halkon ohjaama tekoälyn avustuksella toteutettu lyhytelokuvateos, jollaista ei ole aiemmin tehty. Työn taustalla ovat suomalaisten hittielokuvien käsikirjoitukset, joiden pohjalta tekoäly on tuottanut uusia kohtausten käsikirjoituksia.

Dokumentin elokuvateatteriensi-ilta on Tampereen elokuvajuhlilla, ja se julkaistaan Yle Areenassa 11.3. sekä Yle Teemalla 12.3. Aihetta käsitellään Ylen Kulttuuricocktail Live -keskusteluohjelmassa keskiviikkona 13.3.

Koneen kirjoittama on Yleisradion ja Aalto-yliopiston Elokuvataiteen laitoksen yhteistuotanto.

Tampereen elokuvajuhlien koko ohjelmisto julkaistaan ja yksittäiset liput tulevat myyntiin keskiviikkona 14. helmikuuta.

 

TAMPEREEN ELOKUVAJUHLAT & YLE TEEMA: LAPSUUS ETELÄMERELLÄ
Su 10.3. | Klo 13:00–16:00 | Cine Atlas 2

Monica in the South Seas
Suomi | 2023 | 73 min | Ohjaus: Sami van Ingen, Mika Taanila | Fin/Eng

Moana with Sound
Yhdysvallat | 1926, 1981 | 98 min | Ohjaus: Robert Flaherty, Frances Flaherty, Monica Flaherty | Eng

 

TAMPEREEN ELOKUVAJUHLAT & YLE KULTTUURICOCKTAIL: TEKOÄLY JA KÄSIKIRJOITTAMINEN
La 9.3. | Klo 14:00–16:00 | Cine Atlas 3 | Englanniksi

Koneen kirjoittama
Suomi | 2024 | 25 min | Ohjaus: Ada Johnsson | Fin/Eng