Suomen Euro Connection 2024 -ehdokkaaksi Jussi Rautaniemen Strive
Jussi Rautaniemen ohjaama ja käsikirjoittama lyhytelokuvahanke Strive on valittu Suomen ehdokkaaksi Euro Connection -yhteistuotantofoorumin edustajaksi vuodelle 2024. Hankkeen tuottajina toimivat Mark Lwoff ja Misha Jaari (Bufo) ja sen suunniteltu ensi-ilta on keväällä 2025.
Strive on tieteiselokuva, joka kertoo tarinan nuoren päähenkilön kilpailusta ympäristön vaatimusten kanssa. Rautaniemen Strive oli ehdokkaana myös viime vuonna, mutta osallistui nyt uudella käsikirjoituksella.
Päätöksen Suomen ehdokkaasta tekivät asiantuntijat Ylestä, Suomen elokuvasäätiöstä ja Tampereen elokuvajuhlilta. Eurooppalainen raati ilmoittaa lopulliset Euro Connection -edustajat joulukuun alussa.
Euro Connection on eurooppalaisten lyhytelokuvien yhteistuotantofoorumi, jossa neljästätoista eurooppalaisesta maasta valitut tuottajat pääsevät esittelemään hankettaan tuotantoyhtiöille, rahoittajille ja televisioyhtiöille sekä osallistumaan verkostoitumistilaisuuksiin.
Tapahtuma järjestetään 6.–7. helmikuuta 2024 Clermont-Ferrandin Short Film Marketin yhteydessä Luova Eurooppa MEDIAn ja PROCIREPin tuella. Suomalaisten tuotantojen haku Euro Connection -foorumiin tapahtui Tampereen elokuvajuhlien kautta syksyllä 2023.
Lyhytelokuvapäivää juhlitaan lauantaina 21.12.
Kulunut viikko on juhlittu lyhytelokuvia, ja Lyhytelokuvapäivä huipentuu lauantaina 21.12. Lyhytelokuvapäivän ideana on vahvistaa lyhytelokuvien näkyvyyttä ja
Filkkarilegenda Raimo “Rake” Silius on kuollut
Tampereen elokuvajuhlien perustajajäsen Raimo “Rake” Silius kuoli 12.11.2024 Tampereella 81-vuotiaana. Silius oli Tampereen elokuvajuhlien ensimmäiset noin 20