Romanttinen paradoksi, identiteettini – Haastattelussa Katja Gauriloff

Lauantaina 6.2. vietetään saamelaisten kansallispäivää. Saamelaistekijöiden elokuvat ovat tänä vuonna esillä useassa näytöksessä Tampereen elokuvajuhlien ohjelmistossa. Saamelaisen elokuvan Instituutin (ISF) kuratoima Sámi Filbma -näytös sisältää monipuolisesti saamelaista nykyelokuvaa, joissa muun muassa korona-aikaa käsitellään sekä hersyvän huumorin että riipaisevien valintojen kautta, vanhoja mytologioita unohtamatta. Saamelaisohjaaja Katja Gauriloffin elokuville on omistettu kaksi WIFT Finlandin järjestämää näytöstä, joissa nähdään ohjaajan palkitut dokumentit Säilöttyjä unelmia (2011) ja Kuun metsän Kaisa (2016). Lisäksi Gauriloffin tuotantoa esitetään myös Sámi Filbma-näytöksessä, jossa nähdään Gauriloffin Niillas Holmbergille (Guorga) ohjaama runollinen video Duoddara modjegobit. Gauriloff pitää festivaalilla myös yleisölle striimattavan masterclass-tilaisuuden Womarts-hankkeen lähettiläänä lauantaina 13.3.

Katja Gauriloff on lyönyt itsensä läpi vahvana ja omaleimaisena elokuvantekijänä. Halusimme kuulla ohjaajan näkemyksiä, kokemuksia ja ajatuksia saamelaisuudesta. Gauriloffia haastatteli elokuvajuhlien viestintäassistentti Mirjami Vertainen.

Olen käsittänyt, että sinulla on vahva saamelainen identiteetti. Kuinka se näkyy elämässäsi? 

Itse elän kahden maailman välissä, Rovaniemellä sekä saamenmaalla Utsjoella, josta puolisoni on kotoisin. Kesäisin kalastan ja talvet teen muuta työtä, tyypilliseen kolttasaamelaiseen tapaan.

Yritän yhdistää elokuvantekemisen ja luonnonläheisen elämäntavan. Opiskelen työn ohella pohjoissaamenkieltä, joka on siis puolisoni kotikieli. Sen jälkeen aion opiskella vielä omaa äidinkieltäni koltansaamea. Tämä on elämänmittainen projekti. Opettelen myös perinteisiä saamelaiskäsitöitä (duodjia), ja tällä hetkellä olen parkitsemassa kalannahkoja tulevia käsitöitä varten. Olen siihen nyt erityisen ihastunut. On upeaa saada tehdä materiaaleja täysin luonnollisin menetelmin.

Miten kolttasaamelaisuus on vaikuttanut sinuun ohjaajana?

En ole varma olisinko elokuvantekijä, jos en olisi kolttasaamelainen ja joutunut nuoresta asti kamppailemaan asian kanssa. Nuorena elokuvaopiskelijana tunsin, että oli pakko tarttua asiaan, joka vaati korjaamista. Meistä kolttasaamelaisista ei oltu vielä kerrottu elokuvan keinoin meidän omasta näkökulmastamme. Historia oli jäänyt valtaväestöltä näkemättä, liikaa silmiä oli suljettu. Tunsin myös, että oma kansamme kaipasi ja tarvitsi elokuvaa osana eheytymistä.

Miten itse kuvailisit kolttasaamelaisten historiaa? 

Kolttasaamelaisen yhteisön repi hajalleen toinen maailmansota ja maiden menetys Petsamossa. Pitkä evakkoaika ja uudelleenasutus nykyisen Suomen puolelle sijoitti ihmiset elämään erilleen toisistaan. Sodanjälkeinen vahva suomalaistamispolitiikka ja asuntolakoulusysteemi miltei hävitti äidinkielemme. Vanhempiemme sukupolvi opetettiin häpeämään saamelaisuuttaan.

Minkälainen kolttasaamelaisten nykykulttuuri on?

Nykyään yritetään tehdä kovasti työtä sen eteen että kieli elpyisi ja tulisi uusi äidinkielisten sukupolvi. Se on erittäin vaikeaa, sillä ihmiset asuvat eri puolilla Suomea, eivät pelkästään Saamenmaalla. Haasteita riittää myös muilla tasoilla. Jatkuvat elinkeinojamme uhkaavat näkymät, ilmastonmuutos, sekä kolonialistiset hankkeet olkoon sitten jäämeren rata tai kaivokset ovat jatkuvana koettelemuksena. Menee hirveästi voimia olla jatkuvasti puolustuskannalla.

Miten itse kuvailisit kolttasaamelaisuutta suhteessa muihin saamelaisiin? 

Kolttasaamelainen kulttuuri on hyvin vanhaa saamelaista kulttuuria, joka on ajan kuluessa saanut vaikutteita itäisiltä naapurikulttuureilta kuten karjalaisilta. Ortodoksisuus, leu’dd (kolttasaamelainen joiku), katrilli, tanssilaulut sekä pukeutuminen tekevät eroa muihin, läntisempiin saamenkansoihin. Evakkoajan jälkeen kolttakansa ei päässyt enää palaamaan omille mailleen. Se jätti meidät kodittomiksi, kasvattamaan uusia juuria, ja on ajanut meidät erilleen toisistamme.

Kuun metsän Kaisassa kerroit kauniisti isoäidinäidistäsi. Eräänlaista sadunkerrontaahan elokuvakin on. Millaista tuon elokuvan teko oli, kuinka se vaikutti sinuun?

Kuun metsän Kaisa -elokuva on tärkein tekemäni elokuva. Siinä sain kerrottua omalla tyylilläni henkilökohtaisia, mutta myös koko kansani historiaa koskettavia asioita. Isomummoni on elokuvan keskiössä, hän oli hyvin erityislaatuinen ihminen, jolla oli valtava tieto ja henkinen perintö jaettavana. Vaikka historia meni niin kuin meni, tämän perinteen jatkajat ovat tänä päivänä eri taiteen aloilla toimivia.

Itse elokuvantekoprosessi oli melko raskas. Saamelaisena tekijänä kantaa erityistä vastuuta siitä, millä tavalla asioita puhutaan, mitä kerrotaan ja millä tavalla. Tuntee olevansa vastuussa koko kansalle. Löysin elokuvaa varten laatikollisen 16 millimetrin filmiä, joka oli kuvattu perheemme luona. Oli yllättävää löytää 50-luvulta materiaaleja, joissa näkyi elämänilo ja riemu. Leikki, nauru ja tanssi. En ollut jotenkin osannut odottaa sitä, sillä tiesin enemmän vaikeuksista, joita ihmiset ja perheemme olivat joutuneet kohtaamaan. Jokapäiväinen elämä kuitenkin oli valoisaa ja onnellistakin. Se välittyi filmeistä ja sen myös halusin elokuvassa nostaa esiin.

Miltä tuntui itse katsella elokuvaa?

Jokaisen elokuvan tekemiseen liittyy epäilys sen onnistumisesta. Kun katsoimme ensimmäisen leikkausversion läpi leikkaajani Timo Peltolan kanssa, se oli liikuttava hetki, silloin tiesimme että kyllä tästä sellainen elokuva tulee millainen oli tarkoituskin. Näytöksistä tärkein oli saamelaisyleisön edessä Inarissa ollut ennakkoensi-ilta. Sieltä saamani palaute oli huojentava. Saamelaisyhteisön hyväksyntä tuntui erityisen tärkeältä. Se oli tärkein saamani palkinto.

Seuraatko itse saamelaista elokuvaa? Mitä nostaisit sieltä esille?

Ajankohtaisista saamelaiselokuvista haluan nostaa Suvi Westin uusimman elokuvan Eatnameamet – Hiljainen taistelumme. En ole itse sitä vielä nähnyt, mutta odotan kovasti. Skabmagovat –elokuvafestivaali oli juuri, ja siellä oli hieno kattaus saamelaista elokuvaa, myös muiden alkuperäiskansojen kuten maorien elokuvia Aotearoasta.

Mitkä ovat tämän hetken kuulumisesi?

Tällä hetkellä kirjoitan Niillas Holmbergin kanssa historian ensimmäistä koltansaamenkielistä pitkää näytelmäelokuvaa, joka on temaattista jatkoa Kuun metsän Kaisalle. Toivon että pääsemme pian kohti tuotantoa.

”Romanttinen paradoksi, identiteettini” on lainaus runosta, jonka saamelaiskirjailija Niillas Holmberg on kirjoittanut teokseensa Jalkapohja (Gummerus, 2019):

Suutari somistaa suonin
kynsin karvoin.

Entä minkä verbin suojanpuoleen 
olen oman tuleni tehnyt? Itse koristan
kovertimella ja mietin seuraavatko 
jos yritän koristaa kengän puhki.

Romanttinen paradoksi, identiteettini.  

Artikkelissa mainittu Suvi Westin Eatnameamet – Hiljainen taistelumme -dokumentti nähdään osana myös  Tampereen elokuvajuhlien kilpailuohjelmistoa. Festivaalin koko ohjelmisto julkaistaan 17.2.