Riina Mikkonen uudeksi toiminnanjohtajaksi

Tampere Film Festival ry:n hallitus on valinnut Riina Mikkosen uudeksi toiminnanjohtajaksi. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 1. syyskuuta. Festivaalin nykyinen ohjelmistopäällikkö Riina Mikkonen on koulutukseltaan filosofian maisteri ja valmistunut Turun yliopiston mediatutkimuksesta vuonna 2006. Mikkonen on pitkään työskennellyt elokuvajuhlien organisaatiossa erilaisissa tehtävissä, muun muassa viestinnässä, tuotannossa ja ohjelmistosuunnittelussa. Lisäksi hän on työskennellyt muun muassa Yleisradiossa informaatikkona.
Mikkonen kommentoi uutta tehtäväänsä: “Tampereen elokuvajuhlat on muodostunut minulle työvuosien varrella rakkaaksi. Tunnen organisaation hyvin ja uusi työtehtävä on hieno mahdollisuus saavuttaa yhä uusia yleisöjä. Ja hienoa on myös se, että minulla on rinnalla joukko työnsä todella osaavia ihmisiä.”
Tampereen elokuvajuhlien nykyinen toiminnanjohtaja Laura Laaksonen siirtyy muihin tehtäviin. Laaksonen jättää tehtävänsä haikein, mutta luottavaisin mielin: “Aikani filkkareilla on ollut todella antoisaa ja opettavaista. Filkkareiden porukkaa tulee tietysti kova ikävä, mutta kaikki tarvittava osaaminen löytyy organisaation sisältä. Kiitos kaikille luottamuksesta ja tuesta näiden kahden vuoden aikana.“
Palaa festivaalitunnelmiin kuvien parissa!
Jos kaipailet takaisin festivaalitunnelmiin, kurkista Filkkareiden kuva-albumeihin Flickr:ssä. Flickr-kuvapalvelusta löydät päiväkohtaiset albumit, joissa pääsee fiilistelemään niin näytöksiä,
Tampereen elokuvajuhlat päätökseen – vetonauloiksi nousivat Vastavirta, Kasitonni ja Tuomiokirkon mykkäelokuvanäytös
Pohjoismaiden suurin lyhytelokuvafestivaali Tampereen elokuvajuhlat järjestettiin 56. kertaa 4.–8. maaliskuuta. Festivaalin lipunmyynti kävi jälleen vilkkaana ja loppuun
