Raken Kinosilmä Eläväkkuvat (osa 24): Tampereen elokuvajuhlien näytöksiä elokuvateatteri Kino-Palatsissa neljällä vuosikymmenellä

Filkkarilegenda Raimo ”Rake” Silius on kirjoittanut Raken Kinosilmä Eläväkkuvat -juttusarjaa elokuvajuhlien historian koukeroista jo vuodesta 2017.

Tampereen lyhytelokuvapäivät järjestettiin 28.2.–2.3.1969 elokuvakerhoaktiivi Ilkka Kalliomäen (1944–2023) aloitteesta ja ideoimana. Kolmen päivän aikana elokuvateatteri Kino-Palatsissa ja Hällässä esitettiin noin 40 lyhytelokuvaa ja keskusteltiin lyhytelokuvan asemasta. Elokuvista yli puolet oli uudehkoja suomalaisia lyhytelokuvia, joista useat nähtiin Tampereen ensiesityksinä.

Ilkka Kalliomäen ideoimana ja lyhytelokuvapäivien innostamana järjestettiin Tampereen ensimmäiset kansainväliset lyhytelokuvajuhlat 19.–22.2.1970 Kino-Palatsissa, joka oli juhlien käytössä myös iltaisin. Päävieras oli britti Lindsay Anderson, yksi viidestä Kino-Palatsissa käyneestä Oscar-voittajasta. Mikäli Suomi-Filmi Oy:n pääjohtaja Risto Orko ei olisi antanut Kino-Palatsia – tosin kunnon hinnalla – Tampereen Elokuvataide ry:n käyttöön festivaalipäiviksi, niin epäilen, olisiko Tampereella koko elokuvajuhlia, jotka olivat aikanaan Pohjoismaiden ensimmäiset.

Filkkarit Teiskontien Tekulta Hämeenkadun Kino-Palatsiin kymmeneksi vuodeksi  

Tampereen elokuvajuhlat uudistuivat vuonna 1982. Juhlien olennainen uudistus oli kaivattu siirtyminen Teiskontien Tekulta keskustaan oikeisiin elokuvateattereihin, jotka tarjosivat toimivat ja viihtyisät tilat festivaaliyleisölle ja -vieraille. Kino-Palatsista tuli Tampereen elokuvajuhlien sydän kymmeneksi vuodeksi 1982–1991. Kino-Palatsissa henki elokuvan suuruuden ajan hohto – ajan, jolloin elokuvia ja elokuvissa kävijöitä varten rakennettiin ”palatseja”. Sydän sai rytmihäiriöitä, kun Kino-Palatsi suljettiin ”kannattamattomana” tammikuussa 1987, mutta se toimi kuitenkin Tampereen 17. elokuvajuhlien päänäyttämönä 4.–8.3.1987.

Polemiikki Kino-Palatsista alkoi Aamulehdessä 8.11.1986: ”Finnkinon saneeraus poikii ongelmia. Odottaako elokuvajuhlia pakkolepo?” Polemiikki jatkui vilkkaana keväällä 1987, jolloin Kino-Palatsissa tehtiin suomalaista rockhistoriaa, kun Ismo Alangon ”shamanistinen” yhtye Sielun Veljet jyräsi 29.3.1987 liki täydelle fanikatsomolle. Keikka oli mukana olleiden todistamana huikea, ja desibelirajat ylittyivät takuulla Tuulensuun talossa. Kino-Palatsi avattiin kuitenkin uudelleen elokuvateatterina syyskuussa 1987.

Kino-Palatsin historian kansainvälisin näyttelijäkaarti pistäytyi lauantai-iltana 14.11.1987 tervehtimässä elokuvayleisöä Mika Kaurismäen ohjaaman ”euroseikkailun” Helsinki Napoli All Night Long juhlanäytöksessä. Läsnä olivat ohjaajan lisäksi elokuvan tosi veteraanit, 78-vuotias Samuel ”sikarihuuli” Fuller ja 70-vuotias Eddie ”Lemmy Caution” Constantine sekä nuoremmat filmitähdet Nino ja Roberta Manfredi, Jean-Pierre Castaldi, Margi Clarke ja Kari Väänänen. Elokuvan virallinen ensi-ilta oli 20.11.1987 elokuvateatteri Hällässä.

Kino-Palatsin kohtalosta oltiin todella huolissaan talvella 1988. Tampereen elokuvajuhlat keräsi parissa viikossa eri puolilta Suomea ja Eurooppaa yli 3200 nimeä adressiin Kino-Palatsin puolesta. Kino-Palatsi oli Tampereen elokuvajuhlien päänäyttämönä viimeisen kerran 6.–10.3.1991. Kolmen viikon kuluttua Kino-Palatsin elokuvaesitystoiminta päättyi, kun Kerros Haka Oy irtisanoi Finnkino Oy:n vuokrasopimuksen.

Vuosina 1970 ja 1982–1991 Tampereen elokuvajuhlien näytöksiä oli kaikkiaan noin 500, joista valtaosa oli Kino-Palatsissa. Se oli toimintansa loppuun asti yksi Suomen kolmesta elokuvateatterista, jonka projektoritilan seinät olivat tarpeeksi vahvat vanhojen tulenarkojen nitraattifilmien esittämiseen. Tampereen elokuvajuhlat yritti saada Kino-Palatsin rakennussuojeluun, mutta hanke kaatui lopullisesti lokakuussa 1993.

Suomen elokuva-arkiston aarteet tarjosivat unohdettuja elämyksiä

Tampereen elokuvajuhlat aloitti vuonna 1984 yhteistyön Suomen elokuva-arkiston kanssa vanhojen suomalaisten lyhytelokuvien pelastamiseksi. Ohjelmistoon koottiin arkistojen kätköistä lyhytelokuvia, joita ei vuosikymmeniin tai koskaan ollut Tampereella esitetty. Lyhytelokuvathan katosivat liki tykkänään elokuvateattereista 1960-luvun jälkipuoliskolla.

Elokuvasarjan nimeksi tuli Arkiston aarteet. Kokosin sarjaa alusta alkaen yhdessä Suomen elokuva-arkiston erikoistutkija Lauri Tykkyläisen kanssa. Elokuvayleisön rakastamat Tampere-aiheiset lyhytelokuvat olivat esillä oitis vuodesta 1984. Kino-Palatsin menettäminen 1991 rajoitti Arkiston aarteiden kokoamista eritoten nitraattikopioiden osalta. Arkiston aarteiden yllättävä paluu vuonna 1996 Kino-Palatsiin onnistui tilan silloisen haltijan Tampereen Palatsiseurakunnan myötävaikutuksella.

Arkiston aarteiden harvinaisia makupaloja ja selluloidiherkkuja

Arkiston aarteissa esitettiin takuulla harvinaisia selluloidiherkkuja. Tässä jokusia makupaloja. Vuonna 1989 esitettiin mykkäelokuvan harvinaisuus, Jalmari Finnen ohjaama viiden minuutin lyhytfilmi Kiljusen pojat koulussa (1921). Hupaisa pikku tarina Helsingin Suomalaisen Normaalilyseon opettajista ja oppilaista sekä kaupungin koirista. Filmin on saattanut ”veivata” legendaarinen kuvaajapioneeri Oscar Lindelöf. Filmi on myös sikäli historiallinen, siinä on nuori 23-vuotias Joel Rinne opettajana valkokankaan ensiroolissa. Kiljusen pojat koulussa oli kadoksissa yli 60 vuotta, kopio löytyi kesällä 1984.

Vuonna 1990 esitettiin Atelier Apollon vuonna 1911 valmistama 20 minuuttinen Finland, joka on Apollon maisemafilmeistä vuosilta 1907–1910 koostettu matkailufilmi. Se tehtiin esitettäväksi Berliinin matkailumessuilla keväällä 1911. Se sisältää vanhinta Suomessa kuvattua elävää kuvaa, joka on kokonaisuudessaan säilynyt jälkipolville. Mukana ovat vanhimmat säilyneet filmipätkät teollisuuskaupunki Tampereelta, runsas minuutti elävää kuvaa Tampereen keskustasta ja Pyynikiltä.

Tampere-elokuvien pieni sensaatio esitettiin ensi kerran julkisesti Kino-Palatsissa Arkiston aarteiden näytöksessä 1999. Se on vajaan puolen tunnin talvinen tarina Neiti Nimismies (1929), jota ei aikanaan esitetty julkisuudessa, eikä siitä ollut minkäänlaisia kirjallisia tietoja Suomen elokuva-arkistossa. Oy Kinoston tuottama Neiti Nimismies on teatterilegenda Eino Salmelaisen ”syrjähyppy”, ainoa elokuvaohjaus. Naispääosaa esittää Kinoston ”filmitähtikilpailun” löytö, nuori tamperelainen Inkeri Nieminen (1909–2009). Hän vieraili Tampereen elokuvajuhlilla 2008, jolloin hän näki Neiti Nimismiehen ensimmäistä kertaa 99-vuotiaana, kun se esitettiin elokuvajuhlilla neljännen kerran, nyt Tullikamarin Pakkahuoneella.

Vuoden 1999 Arkiston aarteiden Kansa taisteli -näytöksessä nähtiin tosi harvinaisuus, Aseveljeyden sankarit (1943), saksalais-suomalainen yhteistyödokumentti, jota ei ennen vuotta 1999 julkisesti yleisöesityksenä ollut nähty. Se on tarkka kuvaus keväällä 1941 värvätyistä suomalaisista vapaaehtoisista, jotka koulutettiin natsi-Saksassa suomalaisen SS-pataljoonan taistelijoiksi. Toinen näytöksessä nähty elokuva, vuoden 1941–1945 sotatapahtumista kertova Olavi Puusaaren dokumentti Näin taisteli sinun isäsi (1961) kiellettiin oitis valmistumisen jälkeen ulkopoliittisista syistä, mutta hyväksyttiin Max Jakobsonin tekemillä tekstikorjauksilla esitettäväksi, kuitenkin vain Puolustusvoimien omissa tilaisuuksissa.

Kun Tampereen elokuvajuhlat täytti 30 vuotta vuonna 2000, niin juhlien avajaiset ja 30-vuotisjuhlanäytös pidettiin poikkeuksellisesti Kino-Palatsissa. Talvisodan päättymisestä tuli kuluneeksi 60 vuotta 13.3.2000. Arkiston aarteet -sarja kunnioitti talvisodan veteraaneja, Suomi-Filmiä ja Risto Orkoa esittämällä 11.3. talvisotadokumentin Taistelun tie – kotirintamalta etulinjoille talvella 1939–1940, jota ei ollut nähty Tampereella sitten sen toukokuun 1940 ensi-illan.

Arkiston aarteissa oli vuonna 2004 harvinaisuus, lyhyt dokumentti Tampereen vapautumisen 20 v. muistoparaati 3.4.1938. Se on toinen lyhytelokuvista, joissa marsalkka Mannerheim kävi Tampereella, ja viimeinen Suojeluskuntain Yliesikunnan valmistamista elokuvista. Valmiin elokuvan – joka ei ole säilynyt – raakamateriaalista Suomen elokuva-arkisto koosti version, joka esitettiin Kino-Palatsi 75 vuotta -näytöksessä.

Arkiston aarteiden näytöksissä Kino-Palatsissa 18 vuoden aikana 1984–1991 ja 1996–2005 esitettiin 608 elokuvaa, joista noin 150 oli vanhoja nitraattikopioita. Kino-Palatsin viimeinen elokuvaesitys oli lauantaina 12.3.2005 Arkiston aarteiden näytös Suomalaisia tragedioita. Näytöksen päätti lyhytelokuva Tulilahden murhenäytelmä (1959) ja loppuakordina oli Risto Jarvan kokoillan elokuvan Yhden miehen sota (1973) traileri.

Jokusia muistikuvia elokuvateatteri Kino-Palatsin ”festivaalihuumasta”

Kino-Palatsi oli minulle mieluinen elluteatteri monestakin syystä. Se oli 1960-luvulla nuoren ”filmihullun” elokuvasivistyksen ”korkeakoulu”. Kiitos Suomi-Filmi Oy:n filmihankkija Jussi Kohosen. Kino-Palatsissa näin lukuisia kertoja nuoruuteni rakkaimman elokuvaelämyksen: Francois Truffautin Jules ja Jim – rakkauden hymy (Jules et Jim, Ranska 1962).

Tampereen ensimmäisillä lyhytelokuvajuhlilla 1970 elokuvakerho Monroen rahastonhoitajalla ja minulla Monroen hallituksen jäsenellä oli Kino-Palatsin parvekkeella elokuvakerholaisten 10 markan sarjalippu vierekkäisillä paikoilla. Yhteinen taipaleeni Tuijan kanssa alkoi kevättalven 1970 kovilla pakkasilla, ja jatkuu yhä edelleen. Avajaiset alkoivat torstai-iltana 19.2.1970 festivaalijohtaja Kalliomäen Ilkan sanoin: ”Elokuvajuhlat ovat myös ainoita tilaisuuksia, joissa elokuvan tekijöillä on mahdollisuudet saada tuoreita kontakteja yleisöönsä. Se, että elokuvajuhlat ovat samalla myös kilpailut, joissa elokuvat saatetaan paremmuusjärjestykseen, lisää niiden mielenkiintoa ja antaa palkituille elokuville paremmat mahdollisuudet selvitä vaikeilla lyhytelokuvamarkkinoilla.”

Olin läsnä Tuijan kanssa Kino-Palatsin parvekkeella 21.2.1970 sen näytöksen loppuun asti, jolloin suomalainen kokoillan ”underground-elokuva”, Tuomo-Juhani Vuorenmaan ohjaama Julisteiden liimaajat (1970) sai Suomen kantaesityksensä. Kino-Palatsin parvekkeella nuori katsojaporukka meni ja tuli, ja pullot pyörivät jaloissa. Paikoitellen epäselvän ja kovin tummasävyisen ellun tihrusteli loppuun asti noin vajaa kolmannes näytöksen aloittaneista. Mainoshokema ”Julisteiden liimaajat svengaa kuin hirvi, se käy päähän kuin luumätä” lupasi takuulla liikoja.

Paluu Kino-Palatsiin helmikuussa 1982 alkoi dramaattisesti: Filkkareiden avajaispäivän ekan näytöksen keskiviikkona 24.2. klo 16 kotimaisen katselmuksen toinen ellu, Peter von Baghin tunnin teeveedokkarin Tauno Palon esitys oli menossa, kun Kino-Palatsiin tuli täydellinen pimeys, jota kesti toista tuntia. Proput paloivat Kino-Palatsin kaikista tiloista. Saman vuoden päättäjäisissä ”intohimot hyrräsivät” siinä yleisönosassa, joka reteesti buuasi kansainvälisen kilpailun pääpalkinnon, Grand Prix´n voittaneelle elokuvalle, Johan Donnerin Kaupunki ihon alla (En stad under huden, Ruotsi 1981). Aamulehden yleisönosastoonkin ilmaantui maaliskuun puolivälissä 1982 A.H.:n kirjoitus Pornoa vaiko erotiikkaa?, jossa ruodittiin Donner Juniorin elokuvaa sekä erityisesti kotimaisen katselmuksen pääpalkinnon voittanutta Janne Kuusen Läpimurtoa (1981).

Ingmar Bergmanin lyhytelokuva äidistään, Karinin kasvot (Karins ansikte, 1985) osallistui Tampereen elokuvajuhlien kansainväliseen kilpailuun 1986. Festivaaliviikon perjantai-iltana 28.2.1986 Ruotsin pääministeri Olof Palme murhattiin Tukholmassa. Elokuvajuhlien päättäjäistilaisuus sunnuntai-iltana alkoi hiljaisella hetkellä Palmen muistoksi. Karinin kasvot esitettiin päättäjäisissä, sillä se voitti tuomariston erikoispalkinnon. Elokuvan päättäjäisesityksen tunnelma oli harras.

Virolaisia elokuvia ei Tampereen elokuvajuhlilla 1980-luvun lopulle tultaessa juuri lainkaan esitetty, eikä Suomessa ylipäätään. Mutta vuonna 1988 kaikki muuttui. Elokuvajuhlat onnistui vaikeuksien kautta kokoamaan ja saamaan Tampereelle ainutlaatuisen ja ensi kertaa kotimaansa ulkopuolella esitetyn virolaisen dokumenttielokuvan laajan retrospektiivin. Tämä erikoissarja on ollut Tampereen elokuvajuhlien sykähdyttävimpiä elämyksiä ja sen katsojapalaute oli suorastaan ylitsevuotavaa. Sarjan esityksissä Kino-Palatsissa tuntui jopa leijuvan ”laulavan vallankumouksen ja palavan kiven henki”.

Vuoden 1971 Tampereen elokuvajuhlilla sai Suomen ennakkoensi-iltansa 26.2.1971 elokuvateatteri Hällässä Jörn Donnerin, Jaakko Talaskiven ja Erkki Seiron ohjaama kohuttu ja sensuroitu kokoillan dokumenttielokuva Perkele! Kuvia Suomesta. Sitä ei muuten koskaan esitetty Tampereella kaupallisessa elokuvateatteriohjelmistossa. Vuoden 1991 elokuvajuhlilla esitettiin Perkeleen sensuroimattoman version yleisöensiesitys. Kino-Palatsi oli loppuunmyyty, tunnelma oli suorastaan katossa. Lauteilla oli aluksi M.A. Numminen vetäisemässä säveltämänsä dokkarin puolen minuutin tunnuskappaleen Perkele!

Vuoden 1991 Tampereen elokuvajuhlien päättäjäisissä Aamulehden kulttuuritoimittaja Matti Apunen söi hattunsa. Matti oli vuoden 1990 elokuvajuhlien jälkeen luvannut syödä hattunsa, mikäli Tampereen elokuvajuhlat vielä Kino-Palatsissa pidetään. Matti hävisi, juhlat olivat Kino-Palatsissa 1991 – viimeisen kerran. Vuonna 1990 Kino-Palatsissa esitettiin elokuvajuhlien 20-vuotisjuhlasarjassa yhdysvaltalaisen Les Blankin lyhytellun ”kulttijuttu” Werner Herzog syö kenkänsä (Werner Herzog Eats His Shoe, Yhdysvallat 1980). Werner Herzog myös hävisi vetonsa.

Kino-Palatsin jäähyväisnäytös 27.3.1991 Kuutamosonaatti 2: Kadunlakaisijat

Kino-Palatsin viimeinen ensi-ilta 15.3.1991 oli Olli Soinion ohjaama Kuutamosonaatti 2: Kadunlakaisijat. Elokuvajuhlat oli mukana järjestämässä nostalgista jäähyväisnäytöstä. Tunnelma täydessä Kino-Palatsissa keskiviikkoiltana 27.3.1991 klo 19.30 oli käsin kosketeltava. Kynttilät syttyivät näytöksen jälkeen Kino-Palatsin rappusilla ja 61 vuoden elokuvateatteritoiminta päättyi Kuutamosonaatin Kari Sorvalin esittämän Arvo Kyyrölän sanoin: ”Minä vähän luulen, jotta nyt mentiin…”

Tampereen filkkareiden vakimasinisti eli koneenkäyttäjä Jari Raitinpää oli Kino-Palatsin viimeisin koneenkäyttäjä kevättalvella 1991. Jari muisteli Kuutamosonaatin viimeisen ellunäytöksen 27.3. muuatta sattumusta. Festivaalijohtaja Pertti Paltila käväisi Kino-Palatsin konehuoneessa, jossa hän käsillään selitellen vahingossa sammutti toisen projektorin xenonlampun. Niinpä kuva valkokankaalla hetkeksi pimeni, katosi. Se oli jäähyväisnäytöksen hyvin enteellistä toimintaa, muisteli Jari ”ellupastori” Raitinpää.

Elokuvateatteri Tuulensuun / Kino-Palatsin liki 80-vuotinen taival päättyi 2008

Vuonna 1997 alkoi tapahtua, kun Taitokaari Oy osti Kino-Palatsin. Museovirasto vaati marraskuussa 2006 järeää suojelua Kino-Palatsille. Pirkanmaan ympäristökeskus puolestaan pohti toimenpidekieltoa, joka estäisi tilan muuttamisen ravintolaksi. Keväällä 2007 pormestari Timo P. Nieminen nimitti apulaispormestari Irja Tulosen johtaman työryhmän miettimään Kino-Palatsin säilyttämistä kulttuurikäytössä. Työryhmä esitti, että Kino-Palatsi pääosin varattaisiin kirjaston lehtilukusalille sekä laaja-alaiselle mediakirjastolle.

Palatsiseurakunnan vuokrasopimus päättyi 2006, ja Taitokaari alkoi suunnitella Kino-Palatsin entisöintiä. Se päätettiin tehdä niin, että teatteritila palautettaisiin mahdollisimman tarkasti alkuperäiseen vuoden 1929 asuun. Taitokaaren hakema ravintolalupa hyväksyttiin heinäkuussa 2007 ja saneeraus valmistui vuoden 2008 alussa. Se maksoi noin kaksi miljoonaa euroa. Teatteritilasta tuli yksi Suomen hienoimmista 1920-luvun klassismia edustavista historiallisista kohteista. Siitä tuli myös suurempi kuin mitä Tuulensuu / Kino-Palatsi suurimmillaan oli; entisöinnin jälkeen enimmäismäärä henkilöitä koko tilassa 875 siten, että toisessa kerroksessa samanaikaisesti enintään 240.

Museovirasto peruutti toukokuussa 2008 Kino-Palatsia koskevan erillisen rakennussuojeluesityksensä. Katselmus vahvisti, että kiinteistön entisöinti on tehty suunnitelmien mukaan ja vanhaa kunnioittavalla tavalla. Museovirasto piti vuonna 1991 vahvistetun asemakaavamuutoksen suojelumääräyksiä riittävinä. Asia tuli loppuun käsitellyksi ja elokuvateatteri Tuulensuun / Kino-Palatsin liki 80-vuotinen taival päättyi. 

Musiikkiteatteri Palatsin, Teatteri Staten ja Sketsiteatteri Palatsin kannattamatonta esitystoimintaa vuosina 2008–2020

Kino-Palatsista tuli lokakuussa 2008 Musiikkiteatteri Palatsi, jota markkinoitiin näin: ”Palatsin myötä Suomeen syntyy jotakin ennen näkemätöntä. Tässä mittakaavassa näin komeata ravintolateatteria ei ole Suomessa koskaan aiemmin nähty. Musiikkiteatteri tulee olemaan yhdessä Suomen kauneimmista tiloista. Hieno tila onkin ehdoton edellytys Musiikkiteatteri Palatsin toiminnalle. Tulemme tarjoamaan laadukkuutta niin esitysten, ruoan, palvelun kuin tilankin suhteen. Tinkimättömyys on johtoajatuksemme kaikessa.”

Musiikkiteatteri Palatsin velkainen toiminta päättyi vuonna 2014. Vuonna 2015 avattiin Teatteri State, jonka toiminta loppui kannattamattomana jo seuraavana vuonna. Vuonna 2019 avattiin Sketsiteatteri Palatsi Oy, jonka senkin toiminta päättyi aika nopeasti kannattamattomana. Tällä hetkellä ohjelmatoimintaa tiloissa tekee Tampere-talon alainen Tuulensuun Palatsi. Tampereen elokuvajuhlat palasi vuosien tauon jälkeen 2023–2024 Tuulensuun Palatsiin juhlistamaan filkkareiden lauantai-illan palkintoseremoniaa ja palkittuja elokuvia.

Keväällä 2024 Euroopan elokuva-akatemia EFA antoi elokuvateatteri Kino-Palatsille hienon kunnianosoituksen ja nimitti Kino-Palatsin eurooppalaisen elokuvakulttuurin aarteeksi, elokuvatemppeliksi, joita on enää vähän jäljellä.

Kino-Palatsi oli loistava majakka Tampereen sivistyselämässä

Kino-Palatsi ei ollut mikä tahansa elluteatteri, sen kohtalo kuohutti tamperelaisten ja vähän muidenkin mieliä pitkään. Tietääkseni ei yhdestäkään tamperelaisesta kulttuuritilasta ole ikinä käyty sellaista polemiikkia kuin elokuvateatteri Kino-Palatsista vuosina 1985–2008. Noilta vuosilta löytyy pääasiassa tamperelaisista lehdistä melkoinen määrä pääkirjoituksia, alakerta- ym. artikkeleita, kolumneja, pakinoita, pilapiirroksia, reportaaseja, lukijan palstan kirjoituksia, uutisjuttuja ja tekstiviestikommentteja sekä lisäksi lukematon määrä nettikirjoituksia, ja radio-ohjelmiakin.

Mika Waltari lienee Suomen ensimmäinen ”elokuvarunoilija”, ja Henry Parland toinen. Parlandin runovihkonen Idealrealisation ilmestyi vuonna 1929 eli samana vuonna kuin elokuvateatteri Tuulensuu / Kino-Palatsi avattiin. Parlandin ”elokuvarunon” suomensi Brita Polttila, ja se ilmestyi käännöskokoelmassa Hamlet sanoi sen kauniimmin (WSOY 1967):

”Päivisin
nukkuvat elokuvateatterit
kuin krokotiilit auringossa
katujen rannoilla.
Iltaisin
ne avaavat nälkäiset kitansa:
hammasrivi
kasvoja, tunnelmia, asenteita
kuin kuplivasilmäinen
harmaa massa.”

Loppusitaatti Jammun eli päätoimittaja, kuvataiteilija, pakinoitsija ja miljoonan kirjan miehen Erkki Kanervan (1936–2023) murrepakinakokoelmasta Yrjö ja ent. työkaveri tämä Vikki (Kustannusosakeyhtiö Haulitorni 2002):

”Kino-Palatsi oli tosi komee elokuvatiatteri ja monesti erelläkävijä. Siä alotettiin mummuassa sotiej jälkeen ne semmottet nonstoppi-kuvat, jokka pyäri yhtäsoittoo pitkim päivää. Niissoli aina pikkumukuloille mialusta ohjelmaa. Piirrettyjä, Korean sotaa ja atoomivakoilioitte hirttäjäisiä. Kino-Palatsissa näytettiin kans enskertaa niitä semmottia kolmiulotteisia kuvia, joita katteltiin pahvista ja kuttaperkasta tehryllä silmälasilla. Ja kuj juna näytti tulevav valkokankaalta suaraam päälle, nin Korpulan Tane suikkas penkin alle. Eikä tullup pois. Vahtas vaam peräseinän suuntaaj ja sano että: ”Tulee se tualta viä takasikki.” Niettä monellaista menoo Kino-Palatsi on nähny. Ja ollu loistava majakka Tampereen sivistyselämässä.”