Raken Kinosilmä Eläväkkuvat (osa 23): ELO:ssa elokuvakoulutusta 65 vuotta ja ELO:ssa -näytökset Tampereen elokuvajuhlilla 45 vuotta

Filkkarilegenda Raimo ”Rake” Silius on kirjoittanut Raken Kinosilmä Eläväkkuvat -juttusarjaa elokuvajuhlien historian koukeroista jo vuodesta 2017.

Elokuvakamerat ovat pyörineet ammatillisen koulutuksen merkeissä Suomessa 65 vuotta. Aluksi vuosina 1959–1972 Taideteollisen oppilaitoksen kamerataiteen osastolla, vuosina 1973–1983 Taideteollisen korkeakoulun kuvallisen viestinnän laitoksella elokuva ja tv-työn pääaineessa ETV, vuosina 1984–1996 Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen laitoksella ETL, vuosina 1997–2002 Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osastolla ETO, vuosina 2003–2010 Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja lavastustaiteen osastolla ELO ja vuodesta 2011 lähtien Aalto-yliopiston elokuva- ja lavastustaiteen laitoksella ELO.

Elokuvakoulun toiminta on 65 vuoden aikana sijainnut Ateneumissa, Pasilan vesitornissa, Punavuoressa Pursimiehenkadulla, Mediakeskus Lumen tiloissa Hämeentiellä ja Aalto-yliopiston kampuksella Otaniemessä.

Kun suomalaista elokuvakoulutusta 65 vuotta sitten suunniteltiin, elokuva-alan näkymät olivat tykkänään toisenlaiset kuin tänään. Eikä edes valtiovalta ollut vielä silloin tunnustanut elokuvaa taiteeksi, se oli ainoastaan verotettava ajanviete. Toki Suomen elokuvakerhojen liitto SEKL ry perustettiin 29.9.1956, Suomen elokuva-arkisto SEA ry perustettiin 24.4.1957. Suomi liittyi vihdoin elokuvakulttuurimaana sivistyskansojen joukkoon 10.5.1961, jolloin vahvistettiin valtion elokuvapalkintojen määräraha.

Elokuvakoulutus alkoi syksyllä 1959, ja 1960-luvulla valmistui 65 opiskelijaa

Taideteollisen oppilaitoksen kamerataiteen osastolla elokuvakoulutus alkoi syksyllä 1959.  Vuosina 1962–1969 valmistui 65 opiskelijaa. Ohessa perin kiintoisa 1962–1969 valmistuneiden lista:

1962: Eeva Helander, Marjatta Muurimaa, Sara Nummiala-Tuuhea, Kimmo Simula ja Kitty Österman.
1963: Herkko Häkkinen, Jouko Paavolainen, Leena Paavonen, Helena Parikka, Pekka Parikka, Heikki Partanen, Ritva Renqvist ja Eero Siippainen.
1964: Antti Bengts, Nina Hackman, Jukka Lampinen ja Rudolf Nappu.
1965: Esko Faven, Heikki Katajisto, Ritva Katajisto, Brita Korhonen, Marja Mosander, Seppo Rintasalo, Leena Salokangas, Irma Taina ja Juhani Tiikkainen.
1966: Petri Hämäläinen, Eeva Järvenpää, Katriina Kiiskinen, Georg Korkman, Varpu Kuusela, Aune Kämäräinen, Jukka Pakaslahti, Marja-Liisa Partanen, Ilkka Pohjanpalo, Ulla Saarnio ja Asko Tolonen.
1967: Peppi Kajanne, Lemmikki Louhimies, Lasse Naukkarinen, Hannu Peltomaa, Kirsti Petäjäniemi, Tuula Pukkila, Irma Rauhala, Pertti Salmensaari, Tiiti Taskinen ja Hilkka Tiainen.
1968: Cecilia Broms, Pirkko Hostila, Tapani Päivänen, Riitta Rautoma ja Eeva Siltavuori.
1969: Marja Hautala, Timo-Erkki Heino, Pirjo Honkasalo, Paavo Jaatinen, Elina Katainen, Anki Lindqvist, Timo Linnasalo, Inger Nylund, Kari Rimaila, Ismo Sajakorpi, Erkki Seiro, Ilona Tanttu ja Mikael Wahlforss.

Vuosina 1962–1969 valmistuneiden joukossa on kymmenkunta Tampereen filkkareilla palkittua elokuvantekijää, muun muassa Grand Prix -voittaja Hannu Peltomaa, kansainvälisen kilpailun dokumenttisarjan voittaja ja kotimaisen kilpailun pääpalkinnon voittaja Pirjo Honkasalo ja kaksinkertainen kotimaisen kilpailun pääpalkinnon voittaja Marja Pensala.

Kamerataiteen osaston ensimmäisenä yliopettajana toimi pitkään Raimo Hallama, 1960-luvulla puhuttiinkin ”Hallaman koulusta”. Risto Jarva tuli yliopettajaksi 1975, hänen kuolemansa jälkeen elokuvaopetuksen kehittämistä jatkoivat Erkko Kivikoski, Juha Rosma, Ywe Jalander, Lauri Törhönen ja Jarmo Lampela. Talvella 1982 ETV:llä oli kolme vakinaista opettajaa: yliopettaja Juha Rosma, lehtori Timo Linnasalo ja assistentti KJ. Koski. Ison osan opetuksesta antoivat tuntiopettajat: ohjaajat Erkko Kivikoski ja Lauri Törhönen, kuvaajat Antti Peippo, Esa Vuorinen ja Pertti Mutanen, äänittäjät Johan Hake, Matti Kuortti ja Olli Soinio, leikkaajat Juho Gartz, Antti Kari ja Tuula Mehtonen.

Vielä 1960-luvulla elokuvakoulun oppilastöitä ei juurikaan esitetty julkisesti. Valtion elokuvatarkastamo tarkasti vuosina 1962–1969 vain kymmenkunta Kamerataiteen osaston oppilastyötä. Taideteollinen Korkeakoulu alkoi 1970-luvulla järjestää oppilastöiden näytöksiä, näin vuotuinen elokuvasato saatettiin julkisuuteen.

ETV / ETL / ETO / ELO esittää -näytökset ovat Tampereen elokuvajuhlien vanhin vuosittainen erikoisohjelma

Merkittäviä ovat olleet Tampereen elokuvajuhlien ETV / ETL / ETO / ELO esittää -näytökset, joita on ollut säännöllisesti erikoisohjelmiston osana vuodesta 1979 lähtien. Kyseessä on Tampereen elokuvajuhlien vanhin vuosittainen erikoisohjelma. Näin ne alkoivat lauantaina 24.2.1979 Tampereen teknillisellä oppilaitoksella klo 14.15. Kymmenen ETV:n harjoitus-, oppilas- ja lopputyötä. Tahvo Hirvonen: Samson (1979, F, 4 min, 16 mm, I vsk harjoitustyö), Anne Joutsen: Makkarat (1979, F, 3 min, 16 mm, I vsk harjoitustyö), Janne Kuusi: Karkumatka jouluun (1979, F, 3 min, 16 mm, I vsk harjoitustyö), Plop (1978, A, 3 min, 16 mm), Lentäjän tie (1978, A, 4 min, 16 mm), elokuvaopiskelijoiden yhdessä graafisen suunnittelun opiskelijoiden kanssa II vuosikurssilla valmistamat kaksi animaatioelokuvaa, Kari Konttinen: Grafiikka (1979, D, 12 min, 16 mm, III vsk oppilastyö), Olli Väänänen: Peluri (1979, F, 8 min, 16 mm, III vsk oppilastyö), Pirjo Hokkanen: Jodok (1978, F, 16 mm), Henrik Paersch: Mattanja – silakanpyyntiä Suomenlahdella (1978, D, 28 min, 16 mm, ohjauksen Paersch, äänityksen Tom Forsström ja leikkauksen Tuula Mehtonen lopputyö), Antti Kari: Orjan poika (1979, A, 8 min, 35 mm, ohjauksen ja kuvauksen lopputyö). 

Tampereen elokuvajuhlilla esitettiin vuosina 1979–2023 ELO:n näytöksissä yhteensä 392 uutta vuosittaista elokuvaa sekä vuosina 1989, 1999 ja 2009 koulun juhlanäytöksissä 55 takautuvaa elokuvaa. Neljä elokuvaa oli jokaisessa juhlanäytöksessä: Orjan poika (1979), Vierailu (1981), Matka (1983) ja Once Upon a Time… (1983). Kansainvälisessä kilpailussa esitettiin vuosina 1970–2023 yhteensä 16 ELO:n elokuvaa. Kotimaisessa katselmuksessa 1978–1982 ja kotimaisessa kilpailussa 1983–2023 esitettiin yhteensä 127 ELO:n elokuvaa, eniten seitsemän elokuvaa vuonna 1998, ei yhtään elokuvaa vuosina 1981 ja 1989. 

Kansainvälisen kilpailun Grand Prix´n voitti Miia Tervon Lumikko (2009) vuonna 2010. Elina Talvensaaren Miten marjoja poimitaan (2010) oli kansainvälisen kilpailun paras dokumenttielokuva vuonna 2011. Antti Karin Orjan poika (1979) voitti kansainvälisen kilpailun elokuvakulttuurijärjestö CIDALC:n palkinnon vuonna 1979. Iris Olssonin Between Dreams (2009) sai kansainvälisen kilpailun kunniamaininnan vuonna 2009. Kotimaisen katselmuksen pääpalkinnon voitti Janne Kuusen Läpimurto (1981) vuonna 1982. Kotimaisen kilpailun pääpalkinnon voittivat Anu Kuivalaisen Orpojen joulu (1994) vuonna 1994, Sonja Lindénin Ei kukaan ole saari (2006) vuonna 2007, Mazdak Nassirin High Hopes (2007) vuonna 2008, Miia Tervon Lumikko (2009) vuonna 2010, Paula Korvan Hypermarket Nation (2011) vuonna 2012 ja Tinja Ruusuvuoren Untitled (Burned Rubber on Asphalt, 2018 (2019) vuonna 2019 ja Markus Toivon Wanha Markku (2023) vuonna 2023.. Risto Jarva -palkinnon voittivat Tapani Lundgrenin Vierailu (1981) vuonna 1982, Kari Paljakan Sadetanssi (1983) vuonna 1984, Kaisa Rastimon Lauran huone (1988) vuonna 1988 ja Antti Heikki Pesosen Korsoteoria (2012) vuonna 2012. Muita palkintoja ja kunniamainintoja sai vuosina 1978-2023 kotimaisessa katselmuksessa ja kilpailussa nelisenkymmentä oppilas- ja lopputyötä.

ELO:n elokuvia niin tyynen kuin myrskyn silmässä Tampereen filkkareilla

Olli Soinion oppilastyö Transvestjan tarinoita (1975, F, 24 min, 35 mm) esitettiin filkkareilla 1976, 1989 ELO:n juhlanäytöksessä ja 1997 Kreivi Dracula 100 vuotta -erikoisohjelmassa. Se on hirtehinen parodia hirviöelokuvista, kuvauksellisesti vaikuttava ja tyyliltään herkkä tarina, yksi 1970-luvun upeimmista oppilastöistä. Lavastaja Matteus Marttila totesi vuonna 1980: ”Se oli riemullisinta elokuvantekoa, mihin olen ollut tilaisuudessa osallistua.” 

Vuoden 1977 kansainvälisen kilpailun valintalautakunta suosi suomalaisia elokuvia ja valitsi niitä kilpailuun 12, yhteiskestoltaan liki neljä tuntia. Kaksi päivää ennen avajaisia ja ohjelmaesite jo monistettuna järjestelytoimikunta puuttui asiaan, ja valintalautakunta pudotti kilpailusta neljä dokumenttia, joiden yhteiskesto oli 100 minuuttia. Pudotetut olivat: Martti Kakko: Yksin (1977), Tuure A. Korhonen ja Sakari Rimminen: Vanhojen tanssit (1975), Timo Linnasalo: Kylä (1976) ja ETV:n oppilastyö Liisa Pernu: Tapsa, eläkeläinen (1976). Näiden tilalle valittiin viisi itäeurooppalaista elokuvaa. Tapsa, eläkeläinen valittiin Tampereelta ”lyhytelokuvan Mekkaan” Oberhauseniin, jossa tuli menestystä kuin myös Lyypekissä.

Fiktiot kampittivat dokkarit 1980-luvun taistoissa

ELO:n näytökset olivat alusta lähtien filkkareilla suosittuja. Parhaimmillaan takavuosina elokuvateatteri Kino-Palatsi oli loppuunmyyty, ja tunnelma salissa sen mukainen. Kari Paljakan dokkari Sorkat kuntoon (1982, D, 12 min, 16 mm) lienee Marja Pensalan Hyvä elämä (1983) -dokkarin ohella Tampereen filkkareiden nauretuin ja tömistetyin lyhytelokuva ensi kierroksellaan, toki ei sitten enää uusintakierroksillaan. 

Näin oivaltavasti kirjoitti elokuvakriitikko ja -ohjaaja Mikko Piela Filmihullussa 2/1982. ”Tampereen elokuvafestivaalit todistivat dokumentin rappiota; harvoja säännön vahvistavia poikkeuksia lukuun ottamatta on filmiväki ryhtynyt sepittämään. Fiktion tulvasta voi päätellä ainakin sen, ettei juuri ketään kiinnosta kuvata aikaamme suoraan dokumentin keinoin. Tämä on hyvin ymmärrettävää, sillä se on mahdotonta, ainakin arkipäiväisen tallentamisen mielessä. Dokumentin umpikujaa käsitelleessä kaoottisessa tilaisuudessa festivaaliklubilla keskusteltiin tai pikemminkin yritettiin keskustella tilanteen syistä. Ulvontaa, tupakansavua, juomaveikkojen kalvaita kasvoja, infernaalista karjuntaa – ei suinkaan ja kuitenkin: Tunnelmassa aisti krampinomaisen kouristuneisuuden, joka vain odotti sopivaa hetkeä lauetakseen Rauta-ajan hääkohtauksen kaltaiseen tympeään irstauteen.

(…) Tilanteelle on kai jotenkin kuvaavaa, että kun Tampereella esitettiin Taideteollisen korkeakoulun oppilastyönä valmistettu ammattikasvatushallituksen tilaama Sorkat kuntoon, yleisö ulvoi naurusta. Sorkkahoitajan työtä asiallisesti esittelevä filmi asettui komediaksi. Olihan aihetta käsitelty mainiolla lämminhenkisellä huumorilla, mutta toisaalta Sorkat kuntoon pani miettimään työntekemistä käsittelevien dokumenttien mahdollisuutta ylipäänsä. Kenties olisi sulaa hulluutta lähteä tekemään ivensiläisessä mielessä dokumenttia työnteosta. Ehkä olen väärässä. Kansatieteellisen dokumenttimme saavutuksissa, Eino Mäkisen ja Kustaa Vilkunan perinteissä olisi kyllä vaalimista, mutta nykyään kai työkin on liian monimutkaista tai absurdiksi ennalta määrättyä vakavamman tutkiskelun kohteeksi.”

Pornoa vaiko erotiikkaa Läpimurrossa, ja Lauran huoneen sortin sakkia

Jos filkkareiden ensimmäinen Grand Prix -voittaja 1970, kuubalaisen Santiago Alvarezin mestariteos 79 kevättä (1969) oli poliittisten intohimojen kohteena, niin intohimot hyrräsivät Kino-Palatsissa 12 vuotta myöhemminkin. Johan Donnerin Grand Prix -voittaja Kaupunki ihon alla (1981) on ainoa pääpalkinnon voittanut, jolle osa päättäjäisyleisöstä reteesti buuasi. Aamulehden yleisön osastoonkin ilmaantui maaliskuun puolivälissä 1982 A.H.:n kirjoitus Pornoa vaiko erotiikkaa?, jossa ruodittiin Donner Juniorin elokuvaa, sekä varsinkin kotimaisen katselmuksen pääpalkinnon voittanutta Janne Kuusen Läpimurtoa.     

Näin A.H.:n kirjoitus alkaa: ”Toiveikkaana suunnistin katsomaan lyhytfilmejä, jotka olivat kaikki Tampereen elokuvafestivaaleilla palkittuja. Muistelin samalla aikaisemmin televisiossa näkemiäni elokuvia, jotka käsittelivät hienolla tavalla luontoa ja perhe-elämää. Sitä suuremmalta tuntui pettymys, jonka varsinkin ruotsalainen Kaupunki ihon alla ja suomalainen Läpimurto aiheuttivat. Jälkimmäisen esittämiseen oli vaikea löytää järkevää syytä. Täytyy ihmetellen kysyä, milloin ekshibitionismi eli itsensä paljastamisen halu on muuttunut taiteeksi.” 

Vuoden 1988 Risto Jarva -palkinto aiheutti vallan vilkasta polemiikkia. Palkinto myönnettiin Kaisa Rastimon 48 minuutin fiktiolle, ETL:n lopputyölle Lauran huone. Mielipiteet Rastimon elokuvan ympärillä kuohuivat siksikin, ettei se selvinnyt valintalautakunnan hyppysistä kotimaiseen kilpailuun. Se esitettiin ETL:n oppilastöiden näytöksessä. Hesarin Katri Peltola teki poleemisen jutun Kummalliset eivät kilpaile festivaaliviikolla 5.3.1988. Siinä puitiin sekä Lauran huonetta että miksi meikäläinen ei kelpuuttanut kotimaisen tarjonnan b-sarjaan Jaakko Virtasen oppilastyötä, kokeilua Raivo (1986), jossa mies hakkaa lekaa puolisen tuntia.

Olin filkkareiden valintalautakunnan jäsen 1978–1987 ja 1989–1990, siis 12 vuotta. Ihmettelin itsekseni vuoden 1988 kotimaisen kilpailun valintaa. Miksiköhän tarjonnan ”rosoisin ja rupisin”, mutta omintakeisin ellu, Lauran huone ei päässyt kilpailuun? Lauran huoneen henkilöporukka on semmoista sortin sakkia, että siitä joko pitää tai sitten ei.   

Vuoden 1997 solvausjuttu Mark Parland vastaan Aleksi Bardy ja Raimo Silius

Huhtikuussa 1997 Tampereen poliisilaitokselta soitettiin ja kutsuttiin kuulusteluun. Kyseessä oli solvausjuttu Mark Parland vastaan Aleksi Bardy ja Raimo Silius koskien Tampereen elokuvajuhlien 1997 ohjelmakirjassa ollutta Bardyn laatimaa esittelytekstiä dokumenttielokuvaansa Mark Parland käy Oulussa (1997, D, 16 min, Betacam): ”Kulttuurisuvun degeneroitunut vesa, natsijohtajana pelätty Meilahden kylähullu tekee kosiomatkan Ouluun,” Minä olin filkkareiden ohjelmakirjan vastaavana toimittajana rikoksesta epäiltynä myös syyllistynyt solvaukseen. Bardyn dokkari vedettiin pois filkkareiden ETO:n oppilastöiden näytöksestä. 

Tämä ”kafkamainen oikeusjuttu” rassasi minua koko kesän. Filkkarit hankki Tampereen parhaan kunnianloukkaus- ja solvausjuttujen asianajotoimiston asianajajan. Oikeusjuttu eteni niin, että 6.8. hain Tampereen oikeustalosta haasteen, jonka mukaan juttu tulee käsittelyyn 8.10. Valmistauduin vastaamaan oikeudessa syytteisiin, kunnes runsas viikko ennen oikeudenkäyntiä tapahtui yllättävä käänne. Taistelutoverit Parland & Bardy sopivat jutun. Parland luopui kanteestaan Bardya vastaan, ja myös esittämistään korvausvaatimuksista. Tämän jälkeen filkkareiden hallitus totesi, että juttu päättyi minunkin osaltani. Lopputulos oli, että osapuolet kuittasivat puolin ja toisin jutussa aiheutuneet oikeudenkäyntikulunsa.

Millainen dokkari Mark Parland käy Oulussa on? Pitihän minun, toisen syytetyn, se katsoa VHS-kasetilta. Se on aika vähän melua tyhjästä eli ei kummoinenkaan oppilastyö. Toki solvausjuttu sisälsi sellaisia sanontoja, että se olisi saattanut pikku lööpit kirvoittaa. 

ELO:n elokuvia Tampereen elokuvajuhlien kansainvälisessä kilpailussa 1970–2023

1971: Leena Hamartola: Halikosta Helsinkiin (1970, D, 15 min, 16 mm).

1974: Antti Kari, Marja Vesterinen: Sähkölintupuutarha (1974, A, 20 min, 35 mm).

1977: Olli Soinio: Häkki (1976, F, 7 min, 35 mm).

1979: Tarmo Koivisto, Hannu Virtanen: Palikkasilta (1978, A, 13 min, 35 mm).

1979: Antti Kari: Orjan poika (1979, A, 8 min, 35 mm).

1984: Anne Joutsen, Anne Lakanen, Raija Talvio, Erkki Vesterinen: Once Upon a Time… (1983, A, 6 min, 35 mm).

1984: Kari Paljakka: Sadetanssi (1983, F, 36 min, 16 mm).

1992: John Webster, Petri Jokiranta: Raba Hiff (1991, F, 5 min, 35 mm).

1994: Perttu Leppä: Karavaani (1993, F, 34 min, 35 mm).

1998: Saara Saarela: Vapahtaja (1997, F, 5 min, 35 mm).

2007: Reetta Aalto: Elää, olla olemassa (2007, F, 14 min, 35 mm).

2008: Katja Pällijeff: Aina kunnollinen (2007, D. 20 min, Beta).

2009: Jan Ijäs: Ghosts (2008, D, 15 min, 35 mm).

2009: Iris Olsson: Between Dreams (Suomi / Venäjä / Ranska 2009, D, 11 min, DigiBeta).

2010: Miia Tervo: Lumikko (2009, D, 19 min, DigiBeta).

2011: Elina Talvensaari: Miten marjoja poimitaan (2010, D, 19 min, 35 mm). 

Tampereen elokuvajuhlilla palkittuja ELO:n elokuvia 1970–2023

1978: Olli Soinio: Toukokuun 1. päivä (1977, F, 31 min, 16 mm). Kotimaisen katselmuksen kunniakirja.

1979: Antti Kari: Orjan poika (1979, A, 8 min, 35 mm). Kansainvälisen kilpailun elokuvakulttuurijärjestö CIDALC:n palkinto, kotimaisen katselmuksen kunniakirja.

1980: Pirjo Hokkanen: Harhakuva (1980, D, 37 min, 16 mm). Kotimaisen katselmuksen kunniakirja.

1982: Janne Kuusi: Läpimurto (1981, F, 44 min, 16 mm). Kotimaisen katselmuksen pääpalkinto.

1982: Tapani Lundgren: Vierailu (1981, F, 22 min, 35 mm). Risto Jarva -palkinto.

1982: Erkki Perkiömäki: Jälkikuva (1981, F, 36 min, 35 mm). Kotimaisen katselmuksen kunniakirja. 

1983: Pirjo Hokkanen: Matka (1983, F, 10 min, 35 mm). Kotimaisen kilpailun kunniakirja.

1984: Kari Paljakka: Sadetanssi (1983, F, 36 min, 16 mm). Risto Jarva -palkinto.

1987: Ilkka Järvi-Laturi: Kaasari (1986, F, 30 min, 16 mm). Kotimaisen kilpailun tuomariston palkinto, Finnkino Oy:n palkinto elokuvaopiskelijoille.

1987: Maiju Leppänen: Niao (Lintu) (1986, D, 14 min, 16 mm). Finnkino Oy:n palkinto elokuvaopiskelijoille. 

1988: Kaisa Rastimo: Lauran huone (1988, F, 48 min, 16 mm). Risto Jarva -palkinto.

1992: John Webster, Petri Jokiranta: Raba Hiff (1991, F, 5 min, 35 mm). Suomi 75 elokuvakilpailun filmisarjan ensimmäinen palkinto.

1993: Jouni Salo, Risto Iissalo: Puikkoristikko (1992, F, 4 min, Betacam). Kotimaisen kilpailun videosarjan erikoispalkinto.

1994: Anu Kuivalainen: Orpojen joulu (1994, D, 32 min, 16 mm). Kotimaisen kilpailun pääpalkinto, dokumenttituomariston kunniamaininta.

1994: Veikko Anttila: Hyvää joulua (1993, A, 20 min, 35 mm). Kotimaisen kilpailun erikoispalkinto. 

1994: Esa Illi: Kili-kali (1993, D, 25 min, 16 mm). Kotimaisen kilpailun erikoispalkinto. 

1994: Perttu Leppä: Karavaani (1993, F, 34 min, 35 mm). Kotimaisen kilpailun erikoispalkinto.

1995: Saara Cantell: Sirpalesatu (1995, F, 20 min, 16 mm). Kotimaisen kilpailun erikoispalkinto. 

1997: Petri Kotwica: Tunneli (1996, F, 48 min, 16 mm). Kotimaisen kilpailun yli 30-minuuttisten sarjan erikoispalkinto. 

1997: Hanna Miettinen: Ratapenkan ruusu (1996, F, 12 min, 16 mm). Nuorisoraadin kunniamaininta.

1997: Maarit Lalli: Legio (1997, F, 8 min, 35 mm). Napinpainajat-palkinto pimeimmälle kotimaiselle lyhytelokuvalle. 

1998: Ismo Virtanen: Jääkarhu soitti kerran Afrikkaan (1997, A, 5 min, 35 mm). Kotimaisen kilpailun erikoispalkinto, Napinpainajat-palkinto. 

1998: Joona Tena: Kulkurin taivas (1998, F, 39 min, Betacam). Kotimaisen kilpailun yli 30-minuuttisten sarjan erikoispalkinto. 

1998: Johanna Vuoksenmaa: Omassa vuoteessa (1997, F, 7 min, 16 mm). Kotimaisen kilpailun kunniamaininta.

1999: Aleksi Salmenperä: Rajatapaus (1998, F, 11 min, 16 mm). Materiaalipalkinto vuoden lupaukselle.

1999: Lotta Kupiainen: Demokratia. Vitamiinit. Oppositio. (1998, F, 6 min, 16 mm). Nuorisoraadin palkinto.

1999: Jari Alakoskela: Kekkonen (1998, F, 4 min, 35 mm). Napinpainajat-palkinto.

2000: Johanna Vuoksenmaa: Taivas tiellä (2000, F, 35 min, Betacam). Kotimaisen kilpailun yli 30-minuuttisten sarjan erikoispalkinto.

2001: Aleksi Salmenperä: Onnenpeli 2001 (2001, F, 33 min, 35 mm). Kotimaisen kilpailun Jameson Short Film Award. 

2004: Kimmo Jaatinen: Liivi-Leea (2003, D, 18 min, Beta). Kotimaisen kilpailun erikoispalkinto, kotimaisen kilpailun yleisöpalkinto.

2007: Sonja Lindén: Ei kukaan ole saari (2006, D, 41 min, Beta). Kotimaisen kilpailun yli 30-minuuttisten sarjan pääpalkinto.  

2007: Reetta Aalto: Elää, olla olemassa (2007, F, 14 min, 35 mm). Kotimaisen kilpailun opiskelijapalkinto. 

2008: Mazdak Nassir: High Hopes (2007, F, 14 min, Beta). Kotimaisen kilpailun pääpalkinto.        

2008: Elina Hirvonen: Paratiisi – kolme matkaa tässä maailmassa (2007, D, 53 min, 35 mm). Kotimaisen kilpailun yli 30-minuuttisten sarjan erikoispalkinto. 

2008: Annukka Lilja kotimaisen kilpailun yli 30-minuuttisten sarjan kunniamaininta viimeistellystä ja taiteellisesti korkeatasoisesta leikkaajan työstä elokuvassa Elina Hirvonen: Paratiisi – kolme matkaa tässä maailmassa.

2009: Iris Olsson: Between Dreams (Suomi / Venäjä / Ranska 2009, D, 11 min, DigiBeta). Kansainvälisen kilpailun kunniamaininta, kotimaisen kilpailun opiskelijapalkinto.

2009: Jan Ijäs: Ghosts (2008, D, 15 min, 35 mm). Kotimaisen kilpailun erikoispalkinto.

2010: Miia Tervo: Lumikko (2009, D, 19 min, DigiBeta). Kansainvälisen kilpailun Grand Prix, kansainvälisen kilpailun EFA-ehdokkuus Tampere, kotimaisen kilpailun pääpalkinto.

2011: Elina Talvensaari: Miten marjoja poimitaan (2010, D, 19 min, 35 mm). Kansainvälisen kilpailun paras dokumenttielokuva, kotimaisen kilpailun opiskelijapalkinto.

2012: Paula Korva: Hypermarket Nation (2011, D, 26 min, Blu-ray). Kotimaisen kilpailun pääpalkinto.

2012: Antti Heikki Pesonen: Korsoteoria (2012, F, 30 min, DCP). Risto Jarva -palkinto, kotimaisen kilpailun erikoispalkinto, kotimaisen kilpailun nuorisotuomariston kunniamaininta.

2012: Mikko Myllylahti: Pyramidi (2012, F, 31 min, Blu-ray). Kotimaisen kilpailun opiskelijapalkinto.

2013: Jussi Lehtomäki: Aamulla viemme lapset metsään (2012, D, 13 min). Kotimaisen kilpailun opiskelijapalkinto.

2016: Kaisa Astikainen: Toivola (2015, D, 30 min). Kotimaisen kilpailun opiskelijapalkinto.

2018: Sanni Priha: Puoli yhdeksän raivo (2017, D, 30 min). Kotimaisen kilpailun opiskelijapalkinto.

2018: Hannu-Pekka Peltomaa: Ruusukoto (2017, F, 22 min). Kotimaisen kilpailun nuorisotuomariston kunniamaininta.

2019: Tinja Ruusuvuori: Untitled (Burned Rubber on Asphalt, 2018) (2019, D, 21 min.). Kotimaisen kilpailun pääpalkinto, kotimaisen kilpailun opiskelijapalkinto, Tampereen palkintoehdokkuus eurooppalaisen yleisöpalkinnon saajaksi. 

2020: Marika Harjusaari: Kotimatka (Suomi / Etelä-Afrikka 2019, F, 20 min). Kotimaisen kilpailun opiskelijapalkinto. 

2022: Emilia Hernesniemi: Hei hei Tornio (2021, D, 15 min). Kotimaisen kilpailun kunniamaininta. 

2022: Ida-Maria Olva: Mehiläiskesä (2021, F, 23 min). Kotimaisen kilpailun opiskelijapalkinto, Vastuullisuuspalkinto Verson kunniamaininta, Tampereen palkintoehdokkuus eurooppalaisen yleisöpalkinnon saajaksi. 

2023: Markus Toivo: Wanha Markku (2023, D, 61 min). Kotimaisen kilpailun yli 30-minuuttisten elokuvien sarjan pääpalkinto, Kirkon mediasäätiön palkinto.

2023: Joel Grandell Kultainen Varjo -kalustovuokrauspalkinto parhaasta kuvauksesta elokuvassa Markus Toivo: Wanha Markku.

Tampereen filkkareilla palkittujen ELO:n elokuvien luettelo ei ole ehkä aivan täydellinen. Siitä voi puuttua sellaisia lopputöitä, joiden tuotanto on muu kuin Taideteollinen korkeakoulu, kuten ovat esimerkiksi Orjan poika, Matka, Karavaani ja Kili-kali.  

Lyhytelokuvan mestariteos joka tapauksessa

Olen nähnyt yli 50 vuoden aikana likipitäen nelisen sataa ELO:n oppilas- ja lopputyötä, lyhytelokuvia 1960-luvun lopulta lähtien. Varhaisimmat näkemäni oppilastyöt ovat Pirjo Honkasalon The Whole Truth and Nothing but the Truth (1968), Tarja Lapilan, Kristiina Helevän Neitsytpolulta Naistenklinikalle (1968), Pekka Ervamaan, Matti Kuortin, Erkki Peltomaan Beautiful People (1969) ja Tapio Suomisen Nine, Nein, Nain (1969). Olen kokenut lukuisia raikkaita ilonaiheita, toki myös pettymyksiä. Onko näkemissäni ELO:n oppilas- ja lopputöissä yhtään täysiveristä lyhytelokuvan mestariteosta? Jos yksi pitää valita, niin se on Pirjo Hokkasen ohjauksen lopputyö Matka (1983). ”Yksi mies, matkalaukku ja elämisen taito” on sukua modernin lyhytelokuvan tienraivaajalle, puolalaisen Roman Polanskin Lódzin elokuvakorkeakoulun oppilastyölle Kaksi miestä ja kaappi (1958). Tässä kaksi lyhytelokuvan mestarityötä, joissa on oivaltavaa ytyä ja ajatonta särmää.   

Juha Rosman lyhytelokuvallinen peräkaneetti

Juha Rosma toimi Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen laitoksella lehtorina 1975–1980, yliopettajana 1980–1985 ja apulaisprofessorina 1985–1990. Hän toimi YLE:n draamapäällikkönä vuonna 2004, jolloin hänen oivallinen Carte blanche -näytös nähtiin Tampereen filkkareilla. Yhdeksän lyhytelokuvan näytöksessä oli neljä ELO:n elokuvaa. Lainaus Juhan johdantotekstistä elokuvajuhlien ohjelmakirjassa 2004: ”Kaikki kertova taide perustuu omien havaintojen tekoon ja merkityksen antamiseen niille. Lopuksi asia esitetään muille mahdollisimman komeasti. Elokuva tihentää todellisuutta samaan tapaan kuin unet ja muisti, ja siksikin se tuntuu puhuttelevan meitä suoraan. Lyhytelokuva menee suoraan asiaan, ja väliosat voidaan riisua minimiin. Se tempaisee katsojan saman tien mukaansa, kuljettaa häntä aikansa, kunnes loppukäänteen jälkeen mikään ei ole sen kuvaamassa maailmassa enää aivan ennallaan.” Eläköön ELO!