Ei mitään rajaa – Animaatio-ohjaajan työkentällä ei ole aitoja

Tampereen elokuvajuhlilla nähdään unkarilaisen Luca Tóthin animaatioelokuvia

Luca Tóth on tämän vuoden elokuvajuhlilla monessa roolissa. Festivaalilla esitetään hänen elokuvistaan koostuva Luca Tóth -näytös sekä hänen kuratoimansa, nuorten unkarilaisten animaattoreiden elokuvia esittelevä Lucan valinnat -näytös. Lisäksi Tóth on osa elokuvajuhlien kansainvälistä tuomaristoa. Tampereen elokuvajuhlien viestintäassistentti Mari Jämsén haastatteli Tóthia ennen festivaalia.

Luca Tóth on syntynyt vuonna 1989 Budapestissa. Hän opiskeli animaatioiden tekemistä Moholy-Nagy taideyliopistossa (MOME) Budapestissa ja Lontoon taideyliopistossa Royal College of Artissa. Lontoossa opiskelun ja työskentelyn jälkeen hän muutti takaisin Budapestiin. Lucan lopputyö The Age of Curious (2013) voitti Jury Distinction -palkinnon Ranskassa Annecyn kansainvälisillä animaatioelokuvafestivaaleilla 2014.

Animaatio Superbia (2016) sai ensi-iltansa 2016 Cannesin Kriitikoiden viikolla (La Semaine de la Critique) ainoana animaatioelokuvana ja se valittiin yli 80 elokuvafestivaalille. Luca kertoo sen olleen suuri kunnia. Isoilla festivaaleilla oli silloin ensimmäistä kertaa mahdollisuus huomata hänen elokuvansa. Lucan viimeisimmän animaation Mr. Maren (2019) ensiesitys oli Berliinin elokuvajuhlilla 2019 ja se on sen jälkeen ollut 90 festivaalilla ja voittanut 12 palkintoa.

Luca kiinnostui animaatioista teini-ikäisenä, kun hän katseli ja ihaili japanilaisen Hayao Miyazakin elokuvia. Näissä animaatioissa Lucaa kiehtoivat erityisesti hahmojen moninaiset ulottuvuudet. Luca pitääkin hahmovetoisista tarinoista ja niistä monista tavoista, joilla hahmot saavat tarinoissa muotonsa. Koska Luca oli kiinnostunut tarinoista ja henkilöhahmoista, hän ajatteli ensin haluavansa näyttelijäksi. Hän kuitenkin havahtui siihen, että näytteleminen on taiteen muoto, jossa taiteilija joutuu paljastamaan kasvonsa ja kehonsa ja olemaan koko ajan esillä. Luca kuitenkin oli kiinnostunut elokuvista ja niiden tekemisestä, piirtämisestä ja tarinoiden kirjoittamisesta. Tie vei animaatioiden pariin, jossa kontrollin voi pitää itse.

Animaatioiden maailma on kiehtova. Mikä tahansa on mahdollista, ja tapoja esittää asioita on loputtomasti. Tarinan, katsojan ja hahmojen välillä on yhteys. Entäpä sitten ideat animaatioelokuviin? Mistä ne tulevat? Luca vastaa: “Ehkä eniten kaikesta minua inspiroivat ihmiset.” Hänellä ei ole erityistä tapaa ideoida, mutta hän ajattelee, että ideat kumpuavat kaikesta ihmisten välisestä kanssakäymisestä esimerkiksi konflikteista. Yksi pienikin asia voi johtaa helposti johonkin suurempaan, jossa taas voi olla paljon yksityiskohtia ja jota voi tarkastella eri näkökulmista. Tarinat siis usein laajentuvat ja saavat muotonsa jonkun pienen tarkasteltavan asian ympärille.

Animaatiohahmojen rakentuminen liittyy myös usein erilaisiin konflikteihin. “Aloitan yleensä hahmosta, jolla on vastassa jonkinlainen ongelma”, kertoo Luca. Esimerkiksi Lucan viimeisimmässä animaatiossa Mr. Mare (2013) pieni mies haluaa kovasti huomiota toiselta henkilöltä ja on pakkomielteisesti rakastunut tähän. Mutta samaan aikaan hän piiloutuu, eikä tiedä, miten voisi ottaa rakkautta vastaan. Jo se on ristiriita sinänsä. Silloin on jotain, mitä kovasti haluaa ja toivoo, mutta sen saavuttaminen on mahdotonta. Se on hetki, jolloin hahmo on hyvin ristiriitaisessa tilassa. Jälleen tarina alkaa muotoutua ja kietoutuu konfliktin ympärille.

Animaatioissa värit ovat tärkeä osa tunnetilojen esittämisessä, ja niiden avulla voidaan luoda kerrontaa. Lucan animaatioissa voimakkaat värit liukuvat samaan aikaan voimakkaina ja toisaalta hyvin huomaamattomasti ja surrealistisesti kohtauksesta toiseen. Luca kertoo, ettei hän tarinaa kirjoittaessaan ajattele värejä tietoisesti, mutta luomisprosessin edetessä ja piirtämistä aloittaessa väritkin alkavat löytää paikkansa. Ja kun oikeat värit löytyvät, kirjoittaa hän värikäsikirjoituksen jokaisen hahmon liikkeistä ja muuttumisesta. Hitaasti, mutta ei välttämättä kovin huomiota herättävästi, värit voivat vaihtua koko elokuvassa.

Värien lisäksi Lucan animaatioiden äänimaailma on mielenkiintoinen. Hän kertoo työskentelevänsä äänisuunnittelija Péter Benjámin Lukácsin kanssa ja kehuu tätä mahtavaksi. Luca sanoo olevansa onnellisessa asemassa, koska voi työskennellä hienoja äänimaailmoja suunnittelevien ja musiikkia tekevien lahjakkaiden ihmisten kanssa. Hän sanoo nauraen yleensä kontrolloivansa kaikkea tiukasti, mutta kun prosessissa on musiikin lisäämisen aika, yrittää hän vähän hellittää. ”Tässä kohtaa elokuvantekoa yleensä luovutan kontrollin omista käsistäni. Mutta totta kai kerron, jos en pidä jostain. Pidämme yhdessä aivoriihiä.”

Tärkeä osa minkä tahansa taiteen luomistyötä on joidenkin osien uudelleen ja taas uudelleen tekeminen ja toimimattomien osien hylkääminen. Luca sanoo tämän olevan yleistä ja olevan tärkeää etenkin tarinan luomisen alkuvaiheessa. Tarinan rakenne voi luodessa mennä kohti sellaisia näkökulmia, joihin ei lopulta haluakaan keskittyä niin paljon. Luca naurahtaa, että jos tätä tapahtuu paljon animoinnin aikana, on se huonompi juttu. Mutta onneksi sitä tapahtuu harvoin.

“Tekeminen ei turhauta minua. Uudelleen kirjoittaminen kuuluu asiaan ja se tekee työn myös kiinnostavammaksi. On mielekkäämpää tehdä virheitä kuin pelätä koko ajan tekevänsä niitä. Pelkääminen on oikeastaan pahinta mitä voi tehdä. Kun lapset juoksentelevat ympäriinsä leikkikentällä ja kaatuvat, on se heille melkein yhtä jännittävää kuin kiipeäminen puuhun. Kompurointi on osa peliä.”

Kysymykseen Lucan vahvuuksista animaatio-ohjaajana hän vastaa sen olevan ehkäpä empatia. Kun hän esimerkiksi kirjoittaa tarinaa ja etenkin tarinan hahmoja, hän pyrkii ajattelemaan heitä kokonaisina ihmisinä, huolimatta siitä ovatko he hyviä vai pahoja. Hän ei halua tehdä hahmoista ikään kuin liian täydellisiä ja huolehtii aina siitä, että hahmot olisivat mahdollisimman moniulotteisia.

“Yritän aina rakentaa hahmoihin jotain uutta, emotionaalista ja syvällistä. Yritän myös olla mahdollisimman rehellinen ja niin autenttinen kuin voin. Ehkä se on tuonut elokuvilleni jonkinlaista menestystä.”

Viimeisimmästä teoksestaan Luca kertoo pitävänsä yleensä eniten ja voi hädin tuskin katsoa vanhempia teoksiaan. Hän on siis itsensä suurin kriitikko ja haluaa aina kehittää itseään ja mennä eteenpäin. Joskus epäusko iskee, mutta sitten hän huomaa kehitystä taas todella tapahtuvan. Tällä hetkellä Unkarissa rahoituksen saaminen elokuvien tekemiseen on vaikeaa, joten Luca pohtii, ettei animaation tekeminen juuri nyt ole mahdollista. Mutta hän ei ota tällä hetkellä siitä paineita.

Luca on samaa mieltä siitä ajatuksesta, että taiteilijat aina antavat itsensä likoon ja heidän teoksissaan näkyy aina jotain taiteilijoista itsestään. Hän ajattelee, ettei elokuva voi olla hyvä, jos siinä ei näy jotain tekijöistä itsestään. Kyseessä on tekijöiden maailma ja siinä näkyy heidän arvionsa hahmoista. “Animaatioiden tekeminen tai ylipäätään minkä tahansa taiteen tekeminen on hyvin henkilökohtaista, ja usein taiteilijalla on omasta persoonastaan kumpuava ote työhönsä.”

Lucan mielestä sekä animaatiolla että näytelmäelokuvilla on molemmilla omat vahvuutensa. Animaatio totta kai antaa suuren määrän vapautta, mutta se samalla myös tavallaan sitoo tekijöitänsä, koska esimerkiksi tunteita on vaikea animoida. Pienikin ilmeen muutos kasvoilla voi tarkoittaa paljon. Luca myöntää, että joskus olisi vain helpompaa käyttää oikeita näyttelijöitä. Tunteiden esittäminen on näytelmäelokuvien vahvuus, vaikka riippuukin täysin näyttelijöiden suorituskyvystä, miten tarinan kannalta keskeiset tunteet saadaan ilmaistua.

”Ihmisten kasvoilla on valtava vaikutus. Ajattelen myös, että koska animoinnilla ei oikeastaan ole rajoja ja se tarjoaa loputtomasti tekemisen mahdollisuuksia voi se aiheuttaa joillekin tekijöille ahdistusta. Silloin täytyy löytää keinoja omien rajojen etsimiseen.”

Animaatiotaiteen yhteydessä nousee kysymys taiteenlajin vakavasti otettavuudesta. Moni pitää kyllä animaatioista, mutta Lucan mukaan aliarvioimista tapahtuu koko ajan. Monet ajattelevat, että animaatiot ovat vain lapsille. Aliarvostus on tietysti tyypillistä kaikelle taiteelle, joka ei kuulu valtavirtaan. Taiteelliset animaatiot eivät ole suuren yleisön joukossa kovin tunnettuja, ja ihmisillä saattaa siten olla taipumusta ajatella niitä muuna kuin taiteena. Tänä päivänä animaatiot ovat kuitenkin Unkarissa tulleet trendikkäämmäksi. Maassa on muutamia nuoria animaatio-ohjaajia, jotka ovat päässeet näyttämään kykynsä. Mutta jos arvostusta mitataan rahoituksen saamisen kannalta, ei tilanne Unkarissa ole kovin hyvä.

Lucan animaatioiden lisäksi Tampereen elokuvajuhlilla esitetään myös näytös Lucan valinnat. Hän haluaa esitellä unkarilaisia animaattoreita. Jotkut heistä ovat enemmän kuuluisia, jotkut ovat vasta valmistuneet koulusta. Luca haluaa näyttää otteen unkarilaisen animaatioyhteisön mentaliteetista. Elokuvissa on hieman outoa huumoria ja ne ovat omalla tavallaan kaikki leikkisiä ja lopulta skeptismiin taipuvia. “Tällä koko yhteisöllä on oma, uniikki tapansa lähestyä elokuvan tekemistä. Halusin esitellä sen.”

Luca on myös kokenut elokuvafestivaalien tuomaroija. Tänä vuonna Tampereella hän on kansainvälisen kilpailun tuomaristossa, minkä hän kertoo olevan suuri kunnia. Hän kertoo myös nauttivansa kovasti elokuvien tuomaroinnista. Elokuvien katsominen ja toisten tuomarien kanssa niistä keskustelu on kiehtovaa. Luca myös kertoi oppivansa näistä tilanteista aina paljon.

“Elokuvafestivaaleille meneminen avartaa aina omaa katsontakantaa elokuviin. Se on mukavaa.”

Pandemiatilanne ei ole vaikuttanut animaatioiden tekijöiden maailmaan niin paljon kuin muihin elokuvantekijöihin. Animoijat voivat oikeastaan tehdä samoja asioita niin kotona kuin työpaikallakin. Maailman viimeaikaiset muuttuvat tilanteet voivat kuitenkin vaikuttaa mielialaan ja luovuuden laskuun. Tämän hetken työtilanteestaan Luca kertoo, että on kirjoittamassa pitkää tarinaa. Hän ei tiedä, mikä siitä lopulta tulee, mutta juuri tällä hetkellä hän ei ajattele animaatiota vaan enemmänkin tarinankerrontaa. Luca myös työskentelee muiden ihmisten elokuvien parissa, animoi paljon ja tekee pieniä projekteja, myös musiikkiin liittyviä.

Niille, jotka vielä epäilevät kannattaako animaatiota mennä katsomaan, Luca haluaa sanoa, että animaatio voi todella yllättää. Se avaa laajasti kaikenlaisia mahdollisuuksia katsoa maailmaa. Luca on Suomessa Tampereella elokuvajuhlien ajan, ja hän odottaa vierailua paljon. Tampereesta hän kuuli jo opiskeluaikoinaan. ”Minulle näytettiin kartasta, missä kaupunki sijaitsee. Siitä asti olen ajatellut, että siellä pitää joskus käydä.” Myös saunomista Luca odottaa. Eiköhän siihen Tampereella, Suomen saunapääkaupungissa, tule tilaisuus!

Kiitos oikein paljon haastattelusta Luca!

NÄYTÖKSET

Luca Tóth
perjantaina 11.3. 19:45, Cine Atlas 2
lauantaina 12.3. 14:00, Niagara

Lucan valinnat
perjantaina 11.3. 21:45, Cine Atlas 2
lauantaina 12.3. 16:00, Niagara

Teksti: Mari Jämsén