Kohti ekologisesti kestävää festivaalia
Tampereen elokuvajuhlat on päämäärätietoisesti kehittänyt toimintaansa ekologisesti kestävämmäksi tapahtumaksi ja sitoutunut mukaan Tampereen kaupungin tavoitteeseen tulla hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä. Tampereen elokuvajuhlat on mukana Visit Tampereen Valitse vastuullisemmin -palvelussa ja on laskenut vuodesta 2021 hiilijalanjälkensä sekä kompensoinut päästönsä Compensate-säätiön avulla.
Kaikissa toiminnoissamme vältämme kertakäyttökulttuuria. Suosimme lainauspalveluja tai panostamme pitkäaikaisiin hankintoihin. Keskitämme tapahtumamarkkinointia sähköisiin kanaviin ja tuotamme painettuja viestintätuotteita vain harkitusti. Jätteet lajitellaan kaikissa toimipisteissämme, ja jätteen ja ruokahävikin määrä minimoidaan. Festivaalin omissa tilaisuuksissa tarjoilemme vain kasvisruokaa.
Vuonna 2022 Tampereen elokuvajuhlat osallistui KEMUT-hankkeeseen, jossa kehitetään aineisto- ja tietopankkia sekä sopivia laskureita päästöjen seuraamiseksi ja vähentämiseksi. Tampereen elokuvajuhlat on mukana myös kansainvälisessä Green Charter for Festivals -projektissa.
Kolmen vuoden päästölaskennan pohjalta on selvää, että suurin osa päästöistä syntyy logistiikasta. Tampereen elokuvajuhlat on kansainvälinen festivaali, ja sellaisena haluamme tulevaisuudessakin pysyä. Tämä tarkoittaa sitä, että filkkareille lentää vieraita jatkossakin eri puolilta maailmaa, ja matkustamisen osuus hiilijalanjäljestä tulee olemaan korkea. Tiedostamme nämä matkustamisesta syntyvät päästöt ja haluamme kompensoida ne mahdollisimman hyvin.
Elokuvajuhlien ohjelmistossa tuomme ympäristöteemoja näkyväksi, ja haluamme lisätä ihmisten tietoisuutta luonnon ja ympäristön tilasta. Päästölaskentaa tullaan tekemään myös tulevaisuudessa ja tapoja toteuttaa festivaali ekologisesti kestävämmin etsitään ja kehitetään aktiivisesti.
Tampereen elokuvajuhlien ja Pirkanmaan elokuvakeskuksen syksyn lyhytelokuvanäytökset
Tampereen elokuvajuhlien sekä Pirkanmaan elokuvakeskuksen yhteistyössä järjestämät lyhytelokuvanäytökset saavat jatkoa syksyllä. Seuraavana vuorossa ovat näytökset Women on
Euro Connection 2025 – projektihaku auki
Projektihaku 17. Euro Connection -yhteistuotantofoorumiin on nyt avoinna. Tapahtuma järjestetään 4.–5. helmikuuta 2025 Clermont-Ferrandin Short Film Marketin