Kannanotto koskien AVEKin tulevaisuutta

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskuksen rahoitustilanne audiovisuaalisen taiteen tukijana on saanut suomalaiset audiovisuaalisen taiteen tekijät ja tuottajat erittäin huolestuneiksi.

Suomalainen audiovisuaalinen kulttuuri on tiukasti sidoksissa AVEKin toimintaan. AVEKin toiminnan turvaaminen rahoittajana ja tukijana on elinehto suomalaisen audiovisuaalisen kulttuurin tulevaisuudelle.

Suomalaisen audiovisuaalisen taiteen edustajien kanta on, että AVEKin toiminta on turvattava ja sitä on kehitettävä.

AVEKin kansainvälisesti ainutlaatuinen toimintamalli on ollut tärkeä tekijä suomalaisen audiovisuaalisen taiteen, mediataiteen ja dokumenttielokuvan monimuotoisuuden ja kansainvälisen menestyksen taustalla. AVEK myöntää tukea elokuvan eri lajityyppien kehittelyyn ja kulttuurivientiin, audiovisuaalisen alan tekijöiden jatko- ja täydennyskoulutukseen sekä festivaalien ja tapahtumien järjestämiseen. Lisäksi AVEK myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon.

AVEK on avainasemassa suomalaisten tuotantojen laajemman rahoituspohjan varmistamisessa. Esimerkiksi Suomen elokuvasäätiö tukee hankkeita, joissa on mukana myös muita rahoittajia, kuten AVEK. Asiantuntijaorganisaationa AVEK on ollut tärkeässä asemassa monien ensisilmäyksellä ei-kaupallisten, mutta myöhemmin kansainvälisesti menestyneiden dokumenttielokuvien, lyhytelokuvien ja mediataideteosten rahoittamisessa.
AVEK on kustannustehokkain audiovisuaalisen kulttuurin tukija Suomessa. AVEK toimii joustavasti ja taiteilijalähtöisesti ja sen myöntämät pienetkin yksittäiset avustukset mahdollistavat usein suurten taiteellisten hankkeiden kasvun ja kansainvälisten polkujen aukeamisen.

AVEKin osoittama tuki audiovisuaalisen taiteen kentän toimijoille on esimerkillistä.

AVEKin asiantuntevan toiminnan jatkuminen ja kehittäminen on elinehto suomalaisen audiovisuaalisen kulttuurin kehittymiselle ja kansainväliselle menestykselle.

AVEKin toiminnan kehittämisen takeena on vakaa rahoitus yksityisen kopioinnin hyvityksestä.

Tuen ennustettavuus ja jatkuvuus, AVEKin kautta takaisin hyvitystä kerryttäneille tekijöille, on alalle erittäin tärkeää. Jatkuvuus ja ennustettavuus tulisi ottaa huomioon yksityisen kopioinnin hyvityksen järjestelmäuudistusta ja ensi vuoden valtion menoarviota tehtäessä.

AVEKin tulevaisuuden turvaamiseksi on nyt avattu myös julkinen adressi,  joka on vapaasti allekirjoitettavissa: AVEKin toiminta on turvattava ja sitä on kehitettävä

Allekirjoittajat

Anima Vitae Oy Ltd
Animaatiokilta ry
Arilyn Oy
Atalante Oy
Audiovisual Producers Finland – APFI ry
AV-arkki ry, Suomalaisen mediataiteen keskus
Avanton Productions Oy
Danish Bear Productions Oy
DocArt Ky
DocPoint-elokuvatapahtumat ry
Dokumenttikilta ry
Donkey Hotel Oy
Elokuvatuotanto Kuvani Ky
Elokuvatuotantoyhtiö Polygraf Oy
Elokuvayhtiö Komeetta Oy
Elokuvayhtiö Oy Aamu Ab
Elokuvayhtiö Testifilmi Oy
Elävän kuvan keskus ELKE ry
Emerald Gate Industries Oy
Empire Pictures Oy
Espoon elokuvajuhlat ry ja Espoo Cine Film Festival
Euphoria Film Oy
F.C.E – Suomen elokuvaleikkaajat ry
Fantomatico Oy
Filemo Ky
Film de Ville Oy
Finnanimation ry
flyAR Augmented Reality Studio Oy
Fossi Films Oy
FOT – Freelance ohjelmatyöntekijät ry
Frame Contemporary Art Finland
Grape Productions Ltd
Greenlit Productions Oy
Guerilla Films Oy
Häivekuva Oy
HiQ visual Oy
Icebreaker Productions Osk
Ida Productions Oy
lllume Oy
Image Club Oy
Impressio Films Oy
Indie Films Oy
It’s Alive Films Oy
J.W. Documentaries Oy
Kenno Filmi Osk
Keski-Suomen elokuvakeskus ry ja Arktisen Upeeta -elokuvafestivaali
Kinocompany Finland Oy
Kinosto Oy
Koko Production Oy
Koulukino ry
Kristallisilmä Oy
Kroma Productions Oy
Kunstventures Oy
Lavastus- ja pukusuunnittelijat ry
Luxian productions Oy
Lyfta Oy
Marianna Films Oy
Mediakulttuuriyhdistys m-cult ry
Mikkelin Mediaali Oy
Mouka Filmi Oy
napafilms oy
New Dawn Oy
New Eyes Productions Oy
Of Course My Films Oy
Oktober Oy
Oulun Elokuvakeskus ry ja Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali
Oulun Musiikkivideofestivaalit ry
Oy Bad Taste Ltd
Oy Poike Productio Ab
Palo Productions Oy
PinkAgency Productions Oy
Pirkanmaan elokuvakeskus ry
Platonic Partnership Oy, Ltd
Playart Productions Ab
Production House Finland oy
Pyjama Films Oy
Pystymetsä Oy
Rakkautta & Anarkiaa ry ja Helsinki International Film Festival
Rcff Elokuvafestivaali Oy ja Red Carpet elokuvafestivaali
Reactor Films – Mediareaktori Oy
Risto Jarva -seura ry
Sahadok Oy
Side Stories Oy
Silva Mysterium Oy
StarHop Creative Oy
Suomen biotaiteen seura ry
Suomen Elokuvaohjaajaliitto SELO ry
Suomen elokuvateatteriliitto – SEOL ry
Suomen elokuvatoimistojen liitto ry
Suomen Elokuvatutkimuksen Seura ry
Suomen Filmikamari ry
Suomen mediataideverkosto ry
Suomen Näyttelijäliitto – Finlands Skådespelarförbund ry
Sydänfilmi Oy
Taiteilijajärjestö MUU ry
Taiteilijayhdistys Hiljaisuus ry
Takauma osk
Tampereen elokuvajuhlat – Tampere Film Festival ry
Toast Post Production Oy Ltd
Tuffi Films Oy
Väki Films Oy
Valmed ry
Varsinais-Suomen elokuvakeskus ry ja Suomalaisen elokuvan festivaali
Wacky Tie Films Oy
Women in Film and Television Finland ry
Wright & Co Oy
Ääriö ry ja Video Art Festival Turku

Tampereen elokuvajuhlien kävijätavoite ylittyi

Kuva: Érica Dahlström-Dezonne Maailman suurimpiin lyhytelokuvafestivaaleihin kuuluva Tampereen elokuvajuhlat järjestettiin 54. kertaa 6.–10. maaliskuuta. Festivaalin ohjelma tapahtumapaikoilla