Kansainvälinen kilpailu

Vuoden 2024 kansainväliseen kilpailuun lähetettiin yhteensä 6546 elokuvaa, joista valittiin esitettäväksi 64 elokuvaa 48 maasta. Valitsijaraadin kriteereissä painottui tuoda elokuvia koko maailmasta, ei vain eurooppalaisesta kulttuuripiiristä. Valitut elokuvat esittelevät erilaisia elokuvan tekemisen mahdollisuuksia ja kertovat aiheista, jotka ovat tärkeitä ja joskus unohdettujakin.

Suomalaisista elokuvista kansainväliseen kilpailuun pääsivät myös kotimaisessa kilpailussa mukana olevat Elli Vuorisen Flower Show (2023), Heta Jäälinojan Nun or Never! (2023) sekä Anna Kekkosen Rajapinta (2023).

Kaikki valitut elokuvat listattuna, palkinnot ja tuomaristot löytyvät nettisivuiltamme kilpailut-osiosta.

Vuoden 2024 kilpailujen voittajat palkitaan lauantaina 9. maaliskuuta järjestettävässä Palkintoseremoniassa Tuulensuun Palatsissa.