Hoiva & demokratia tutkii hoivan liian helposti ohitettua voimaa ja tarpeellisuutta. Kahteen näytökseen jaettu teema avaa hoivan eri muotoja yksilöiden elämissä sekä järjestelmällisellä tasolla. Näytösten lisäksi teemaa käsitellään torstaina 6.3. Tampereen yliopiston Demokratiatutkimusverkoston kanssa yhteistyössä järjestettävässä Hoiva ja demokratia -paneelikeskustelussa.
Tutustu teeman elokuviin ja ohjelmaan seuraavista linkeistä ja lue Hoiva & demokratia -teeman pidemmät saatesanat alempaa.
HOIVA JA DEMOKRATIA
Hoiva ja demokratia jatkaa viime vuonna alkanutta Demokratia vaarassa -teemaa. Nyt aihetta pohditaan hoivan näkökulmasta: teesi on, ettei kansalaisyhteiskunta ja demokratia toteudu ilman hoivaa. Hoiva on se liima, joka pitää yhteisöt ja yhteiskunnat kasassa. Ilman hoivaa kaikki hajoaa, lopulta demokratiakin. Hoiva on usein näkymätöntä, tunnistamatonta ja sitä pidetään usein itsestään selvänä. Siten kapitalistinen järjestelmä ei onnistu mittaamaan hoivan arvoa. Hoiva ei tuota välittömästi mitattavaa tuottoa ja on siksi radikaalia.
Suomessa olemme joutuneet seuraamaan hoivaa kurittavaa talouspolitiikkaa: kasvatuksesta, sosiaaliturvasta, terveyspalveluista ja vanhustyöstä leikataan. Hoivatyö, olkoon se lastenhoitoa, naapuriapua, talkoilua tai (ali)palkattua sairaanhoitoa, on tyhmä ja lyhytnäköinen kohde säästää: sen lisäksi, että yksilöiden elämänlaatu huononee, eriarvoisuus kasvaa. Eriarvoisessa yhteisössä ei ole luottamusta, eikä se siten ole myöskään vakaa tai hyvinvoiva eli hoivaava.
Ensimmäisessä näytöksessä hoivaa lähestytään yhteisön tasolla. Tavalliset ihmiset (2012) putsasi aikoinaan elokuvafestareiden palkintopöytiä. Elokuvassa nähdään työttömän kohtaavan kylmän byrokratian. Patient (2023) on tutkielma lääkärintyöstä. Millainen ohjaamaton koreografia lääkärin ja potilaan välillä tapahtuu? Millaisia valta-asetelmia systeemi edellyttää, että hoiva onnistuu? Dokumenttielokuva Polttomuurahaisten haju (1994) seuraa poikien kasvua ja kasvatusta “miehiksi”. Ei, Temi (2024) on lämmin mutta riipaiseva kuvaus vanhuuden yksinäisyydestä. Onko koneen tarjoama hoiva tarpeeksi inhimillistä?
Toisessa näytöksessä keskitytään yksilöiden välisiin hoivasuhteisiin. Pakahduttavassa Miesten jutussa (2001) poikanen saa kaipaamaansa turvaa koiratarhalta, Penan erikoiskuljetus (2024) ehdottaa riemukasta ratkaisua muistisairaan hoitoon, Tako te volimissa (2024) isovanhemmat hoivaavat jälkikasvuaan epätavallisesti. Näytöksen päättää Le chien de mémé (2024), jossa nähdään eläinlajien keskinäisen kiintymyksen voima vanhuksen hyvinvoinnin kannalta.
Hoiva ja demokratia olkoon siis pieni hätähuuto inhimillisemmän elämän ja hoivan tärkeyden puolesta. Aihetta käsitellään myös keskustelutilaisuudessa Hoiva ja Demokratia (6.3. klo 18–20, Cine Atlas 3) joka järjestetään yhteistyössä Tampereen yliopiston Demokratiantutkimusverkoston kanssa. Keskustelutilaisuuteen on vapaa pääsy.
Riina Mikkonen
Tampereen elokuvajuhlat
