Universumin kaiut -dokumenttielokuva kertoo Suomessa syntyneestä, Pariisissa uransa luoneesta modernin musiikin säveltäjästä Kaija Saariahosta.
Huomioithan, että näytös ei ole katsottavissa verkossa Festhome TV:ssa.

UNIVERSUMIN KAIUT – KAIJA SAARIAHON MUSIIKKI
ECHOES OF THE UNIVERSE – KAIJA SAARIAHO’S MUSIC
Riitta Rask | Finland 2022 | Documentary | 80 min
Universumin kaiut -dokumenttielokuva kertoo Suomessa syntyneestä, Pariisissa uransa luoneesta modernin musiikin säveltäjästä Kaija Saariahosta. Dokumentissa käydään läpi Saariahon kypsyminen ujosta helsinkiläistytöstä maailman arvostetuimmaksi nykysäveltäjäksi, mm. kuinka jo Steinerkoulun vuodet kouluttivat arkaa oppilasta itsenäiseen abstraktiin ajatteluun.
Saariahon musiikkia soitetaan jatkuvasti laajasti ympäri maailmaa konserttisaleissa, oopperalavoilla ja festivaaleilla. Hän on saanut uransa aikana 24 kansainvälistä palkintoa ja tunnustusta: Vuonna 2021 Venetsian Biennalessa hänelle luovutettiin Golden Lion -elämäntyöpalkinto toisena naissäveltäjänä palkinnon 42 vuotisen historian aikana. Dokumentissa saavat puheenvuoron lukuisat taiteilijat ja Saariahon kollegat, mutta esille nousee myös Saariahon lahjakkaiden perheenjäsenten keskinäinen yhteistyö.