Midnight Mov(i)es esittelee kolme näytöksellistä nyrjähtäneitä elokuvia, joita sopii katsoa yön pimeydessä. Elokuvat käsittelevät eläimellisiä, villejä, vinksahtaneita ja epäonnistuneita lajien edesottamuksia elon tiellä. Huumoria tietenkään unohtamatta. 

Ensimmäinen näytös kummastuttaa ja kauhistuttaa erikoisilla hahmoilla ja kohtaamisilla. Johannes Nyholmin Las Palmasissa (Ruotsi 2011) taapero riehuu baarissa, ja Špela Čadežin Nighthawkissa (Slovenia, Kroatia 2016) rapajuoppo mäyrä tarttuu auton rattiin ja jälki on hiuksia nostattavaa.

Elli Vuorisen elokuvaa Sore Eyes for Infinity (Suomi 2016) tähdittää optikko, joka kohtaa työpäivänsä aikana joukon eriskummallisia asiakkaita. Jens Dahlin 2 tyttöä 1 kakku (2 piger 1 kage, Tanska 2013) kertoo kahden tytön kohtaamisesta traumaattisen läheltä piti -tilanteen jälkeen. 

Alice Winocourin elokuvassa Keittiö (Kitchen, Ranska 2005) nuori nainen valmistaa amerikkalaistyylistä hummeria ja yrittää tappaa ne niin siististi kuin mahdollista. Jiwon Moonin Nose Nose Nose Eyes! (Etelä-Korea 2017) kauhistuttaa kuvaamalla päivää, jolloin 10-vuotias tyttö näkee äitinsä puukottavan hänen isäänsä silmiin vakuutuskorvauksen vuoksi. Eddy Table on poissa (The Absence of Eddy Table, Norja 2016) on  Rune Spaansin romanttinen, lyhyt kauhuelokuva, jossa Eddy Table eksyy pimeään metsään ja kohtaa salaperäisen tytön ja vaarallisia parasiittejä.


Möbius, ohj. Sam Kuhn (Ranska 2017)

Toisessa näytöksessä keskitytään lihallisiin seikkailuihin. Halu, himo ja hulluus ottavat toisistaan mittaa kun ihmiset kohtaavat hisseissä, puistoissa, teatterilavalla, viinakaupassa tai ihan vain arkisesti elokuvan jälkitöissä. 

Sam Kuhnin Möbius (Ranska 2017) on elokuva teini-ikäisestä runoilijasta, joka muistaa hämärästi koinsyömän kertomuksen magiasta ja mutaatiosta. Luca Tóthin elokuvassa Superbia (Unkari, Tšekki, Slovakia 2016) surrealistisen Superbian maan miehet ja naiset muodostavat erilliset yhteisöt.  Maan historian ensimmäinen tasa-arvoinen pari saa alkuperäisasukkaiden joukossa aikaan suuria muutoksia. 

Xavier Seronin ja  Méryl Fortunat-Rossin elokuvassa Putkimies (Le Plombier, Belgia 2016)  flaamilainen koomikko Tom, joka on ääninäytellyt piirretyissä, vie kylmästi dubbaajaystävänsä paikan ja päätyy näyttelemään putkimiestä ranskankielisen, pornografisen elokuvan studiolle. 

Humalainen mies ja nainen etenevät absurdista todellisuudesta unenomaiseen harhaan Zeng Yongin elokuvassa Moon in the Liquor (Kiina 2017). Yann Gonzalesin Saaret (Les Îles, France 2017) kertoo rakkauden ja himon eroottisessa labyrintissa vaeltavista hahmoista, ja Francy Fabritzin Kerros X -elokuvassa (Etage X, Saksa 2016) tavaratalon hissin jumiutuminen pistää kaksi iäkästä naista kohtaamaan äärirajansa ja pakottaa heidät improvisoimaan.

Pulsion, ohj. Pedro Casavecchia (Argentiina, Ranska 2019)

Kolmannessa näytöksessä nähdään myös kauhua ja komediaa: Shin Seoyoungin elokuvassa Reiän takana (Behind the Hole, Etelä-Korea 2019) nainen saa tarpeekseen vessatirkistelijöistä ja ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Ilmiö on Etelä-Koreassa seksuaalisen hyväksikäytön yksi omituinen ilmentymä, johon viranomaiset ovat vasta viime aikoina alkaneet herätä. Hyun-Seok Songin elokuva Me show z gwi (2019) on myöskin Etelä-Koreasta ja kertoo omalla tavallaan sikäläisestä työelämästä.

Sara Koppelin 1.päivä ja seuraava hetki (1st Day & Next Minute, Tanska 2017) kertoo seikkailusta ei-binääristen himojen vyöhykkeellä, jossa himo ja vastuu jatkuvasti jakaa ja vaatii tarpeita. Pedro Casavecchian arvoituksellinessa elokuvassa Sysäys (Pulsion, Argentiina, Ranska 2019) keskiössä on kieroutunut tarina ongelmaisessa perheessä kasvavasta pojasta

Tukka (Karv, Viro 2019) on Oskar Lehemaan elokuva, jossa päähenkilö Leo (35) on sulkeutunut asuntoonsa kokeilemaan hiustenkasvuainetta ulkonäkönsä kohentamiseksi. Aine aiheuttaa groteskeja muodonmuutoksia Leon ihossa ja hiuksissa, ja hänen yrittäessään saada ruumiinsa muutokset hallintaansa ilta muuttuu kaoottiseksi. Suzanna Zawiejan elokuvassa Norsu (Elefant, Saksa 2016) hiljaisuus paisuu äidin ja tyttären välillä ja ottaa lopulta oikean olennon muodon. 

Pääkuva elokuvasta Nose Nose Nose Eyes!, ohj. Jiwon Moon (Etelä-Korea 2017)