Karola Baran

Karola Baran työskentelee Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liiton (Teme) toiminnanjohtajana. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus kulttuuriorganisaatioiden johtotehtävistä. Baran on aiemmin työskennellyt mm. lakimiehenä Gramexissa ja Suomen Teatterit ry:ssä, Hyvitysmaksuyksikön päällikkönä Teostossa, Suomen Kansallisteatterin talous- ja hallintopäällikkönä sekä Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton toiminnanjohtajana. Baran on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri, oikeustieteen kandidaatti ja hän on suorittanut johtamisen JOKO-opinnot. Baran on Suomen elokuvasäätiön hallituksen jäsen.

Marja Helander

Marja Helander on saamelainen valokuva- ja videotaiteilija. Hän on valmistunut Taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta v. 1999. Valokuvateoksissaan hän on kuvannut mm. Saamenmaan synkkiä, kaivosteollisuuden tuhoamia jälkikolonialistisia maisemia. Toisaalta Helanderin videoteokset ovat humoristisia, tarkastellen perinteisen saamelaisen elämäntavan ja modernin yhteiskunnan välistä ristiriitaa. Liikkuva kuva onkin ollut hänen toinen intohimonsa valokuvauksen ohella, aina Rovaniemen elokuvakerhon näytöksistä 80-luvun puolivälistä lähtien. Hänen viimeisin lyhytelokuvansa Eatnanvuloš lottit – Maan sisällä linnut voitti Risto Jarva -palkinnon ja kotimaisen kilpailun alle 30-minuuttisten sarjan pääpalkinnon Tampereen elokuvajuhlilla 2018. Elokuva on kiertänyt lukuisilla filmifestivaaleilla ympäri maailmaa, osallistuen mm. Sundancen elokuvajuhlien 2019 kilpasarjaan. Elokuva voitti myös (parhaan kokeellisen elokuvan) Kent Monkman -palkinnon ImagineNATIVE Film + Media Art Festivaaleilla Torontossa 2018, samoin kuin hänen edellinen lyhytfilminsä Dolastallat vuonna 2016. Helanderille myönnettiin Suomen Taiteilijaseuran kuvataiteilijapalkinto vuonna 2018.

Kaisa Nirkkonen

Kaisa Nirkkonen työskentelee Suomen elokuvasäätiön johdon erityisavustajana sekä säätiön hallituksen sihteerinä. Aiemmalta työuraltaan hänellä on pitkä kokemus mm. markkinointiviestinnän, konseptoinnin ja käyttäjäkokemuksen alalta. Hän on konseptoinut, käsikirjoittanut sekä tuottanut että tilannut mediasisältöjä sekä ”perinteisille” että erilaisille verkko- ja mobiilialustoille. Nirkkonen on myös perehtynyt tarinankerrontaan ja digitaalisen sisällön tuotantoprosesseihin sekä globalisoinnin että lokalisoinnin näkökulmista. Koulutuksessaan helsinkiläinen Nirkkonen on liittänyt yhteen kauppatieteen, audiovisuaalisen alan sekä visuaalisen viestinnän opintoja – sittemmin tuolloiset opinahjot ovat yhdistyneet saman Aalto-yliopiston korkeakouluiksi.

Risto Jarva -palkinto täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Lue Suomen elokuvasäätiön Otto Suurosen kirjoitus arvostetun palkinnon historiasta täältä.