Topi Ahvenus

Hei! Mun nimi on Topi Ahvenus ja olen Ylöjärvellä asusteleva lukiolainen ja kahvin suurkuluttaja. Käyn Tampereen yhteiskoulun lukiossa toista vuotta ja siinä sivussa harrastan kaiken näköistä urheilusta musiikkiin, mutta erityisesti elokuvat ovat lähellä sydäntäni. Olen erityisesti kiinnostunut elokuvaohjauksesta ja audiovisuaalisesta kerronnasta. Olen kuvannut muutamat lyhytelokuvat ja lyhyet dokumentit ystävieni kanssa ja mitä enemmän olen päässyt elokuvien maailmaan sisään, sitä enemmän olen halunnut tuottaa niitä itse. Elokuvien lisäksi musiikki on hyvin rakas harrastus minulle ja soitan itse kitaraa. Erityisesti jazz-musiikki saa minut hyvälle tuulelle.

Maarit Nyyssönen

Olen kotoisin Pirkkalasta ja opiskelen toista vuotta Tammerkosken lukion kuvataidelinjalla. Elokuvissa arvostan suuresti estetiikkaa sekä musiikkivalintoja. Tunnelma ja sen muutos elokuvan edetessä ovat itselleni tärkeitä huomioita teoksessa. Indie-lyhytelokuvat nappaavat usein, ja tahtoisinkin itse olla osana vastaavissa projekteissa. Ns. omaa alaani ovat videokuvaus sekä editointi, joita olen harjoittanut pienestä pitäen.

Gabriel Ojanperä

Minun nimeni on Gabriel Ojanperä. Olen lukiolainen Lempäälästä ja olen kiinnostunut graafisesta suunnittelusta, käsikirjoittamisesta ja ohjaamisesta.



Pinja Sormunen

Moikka! Olen 18-vuotias abiturientti Tampereen yhteiskoulun lukiosta ja työskennellyt koko ikäni pienten ja suurten video- ja näytelmäprojektien parissa. Harrastan lisäksi joogaa ja lenkkeilyä, ja maalailen aikani kuluksi. Haaveenani on päästä lukion jälkeen opiskelemaan graafista suunnittelua tai elokuvaohjausta. Tärkeintä minulle olisi päästä joskus työskentelemään luovalla alalla ja erilaisten ihmisten kanssa.