“Käsien ja aivojen välillä ei voi olla yhteisymmärrystä, ellei välittäjänä ole sydän.”

Tampere Film Festivalin 50-vuotisen historian kunniaksi Metropolis nähdään maaliskuussa 2020 upeana yhteistuotantona, jossa mykkäelokuvan klassikon vuonna 2010 entisöityä versiota Tampere-talon Isossa salissa säestää Tampere Filharmonia. Tapahtuma järjestetään lauantaina 7. maaliskuuta klo 17.

Visuaalisesti häikäisevän kauniin elokuvan tunnelman luo Gottfried Huppertzin säveltämä klassisen musiikin perinteestä ja modernismista ammentava alkuperäismusiikki. Konsertin kapellimestarina toimii saksalainen elokuvamusiikin suurnimi Frank Strobel, joka on johtanut Metropoliksen aiemmin muun muassa Berliinin filharmonikkojen kanssa.

Fritz Langin ohjaama Metropolis on tieteisfiktion merkkipaalu ja yksi lajityypin ensimmäisiä koko illan elokuvia. Weimarin Saksassa vuonna 1927 valmistunut dystooppinen tulevaisuudenkuva oli aikansa suurtuotanto. Sitä kuvattiin puolitoista vuotta budjetilla, joka nykyrahassa vastaisi noin 13 miljoonaa euroa. Langin suurtyön kohokohtia ovat vaikuttavat erikoistehosteet, jättimäiset lavasteet ja tuhannet avustajat. Baabelin torni, valtava kello ja pilvenpiirtäjät ovat unohtumattomia ja ikonisia kuvia.

Konsertin pituus on noin 2,5 tuntia.
Konsertissa on väliaika.

Lippuja myy Tampere-talo.

Liput 35 € / eläkeläiset 29 € / opiskelijat ja lapset 20 €
Filkkareiden sarjakortin ostaneelle lippu hintaan 31,50 €, varaukset vain Tampere-talon pääaulan lipunmyynnistä sekä sähköpostitse lipputoimisto@tampere-talo.fi

Osta liput täältä.

Tuotanto: Tampere Filharmonia, Tampere-talo ja Tampere Film Festival