Ja näin Tampereen elokuvajuhlat on saatu päätökseen. Juoksin aivan hulluna paikasta toiseen, mutta silti harmittaa, etten juossut enempää. Olisi tehnyt mieli nähdä paljon enemmän näytöksiä, mutta useimmat olivat aina loppuunmyytyjä. Pääsin tosin katsomaan Horror 2 -näytöksen, jossa oli myös vieraileva elokuvaohjaaja, joka piti ”Kysy ja vastaa” -tuokion.

En halua kirjoittaa pitkästi, sillä voin sanoa tämän lyhyestikin: Tampereen elokuvajuhlat oli uskomaton kokemus, ainakin talkoolaisen näkökulmasta. Kun pääsee näkemään koko prosessin läheltä, pääsee ilmaiseksi näytöksiin (aina, kun on tilaa), tutustuu alan ihmisiin, erikoisvieraisiin, tuntee olemassaolonsa. Motivoituneena odotan seuraavia Filkkareita.

Kokonaisuudessaan on edelleen uskomatonta, että sain mahdollisuuden pyöriä mukana. Nähdään ensi vuonna!