Viestinnän talkoolaisena sain tavata ihmisiä ja pelata tekstien kanssa, ihan niin kuin olin ajatellutkin. Pääsin katsomaan elokuvia ja näkemään myös mm. Womarts-Masterclassia, jota katsoessani hoksasin, etten ole tainnut koskaan Filkkareilla yleisönä ollessani katsoa muuta kuin näytöksiä. Filkkareilla on myös paljon muuta, ja moni oheistapahtuma on kaikille avoin ja maksuton. Jatkossa aion olla hereillä myös niiden suhteen.

Vähän jäi hampaankoloon, etten ehtinyt nähdä ihan niin paljon näytöksiä kuin olisin ahneena halunnut. Kaikessa rytäkässä meinasin unohtaa jopa käydä tyttäreni kanssa näytöksessä, vaikka tämä äidin ja tyttären yhteinen Filkkarit-käynti on kuulunut ohjelmaan monta vuotta. Monta vuotta meni Minikinossa, mutta nyt tuntuu hienolta päästä katsomaan yläkoululaisen kanssa monipuolisesti lyhäreitä. Tyttären toivoman Japan 1 -näytöksen ollessa loppuunmyyty ajauduimme katsomaan European Film Awards 2:n. Sellainen hasardi kävi, etten tullut ajatelleeksi, ettei näytöksessä ollut suomenkielisiä tekstityksiä. ”Olipas suurin osa outoja”, oli vajavaisesti dialogia ymmärtäneen teinin kommentti.

Mielestäni iltamme lyhäreiden parissa oli silti onnistunut. Hän sai kurkistaa eri maailmoihin niin dokumentin kuin fiktioelokuvienkin kautta. Hän näki, että on monia tapoja tehdä elokuvaa. Muitakin tapoja kuin Hollywoodin valtavirtatuotanto. Hän oppi myös sen, että on arvokasta katsoa erilaisia asioita, eikä se ollenkaan haittaa, jos kaikkea ei ymmärrä. Odotan jo ensi vuoden Filkkareita, joihin toivottavasti pystyn hakemaan jälleen talkoolaiseksi. Ennen kaikkea odotan taas monipuolista kattausta elokuvia, jotka vievät minut ja myös tyttäreni matkalle eri maailmoihin ja erilaisten ihmisten nahkoihin.