Kotimaisesta katselmuksesta 1978 kotimaiseen kilpailuun 1983

Vuonna 1978 Tampereen elokuvajuhlat siirtyi samaan käytäntöön kuin muutamat muut kansainväliset lyhytelokuvajuhlat olivat tehneet Krakovan festivaalista mallia ottaen: Kansainvälisen kilpailun rinnalla on kansallinen kilpailu. Tampereella nimeksi tuli kotimainen katselmus, jonka tarkoituksena oli korostaa suomalaisen lyhytelokuvan asemaa ja esittää samalla kokonaiskuva edellisen vuoden aikana valmistuneista lyhytelokuvista. Katselmuksessa oli kaksi sarjaa: 1) television piirissä tuotetut ei-kaupalliset lyhytelokuvat, 2) television ulkopuolella tuotetut ei-kaupalliset lyhytelokuvat.

Kummassakin sarjassa katselmuksen ulkopuolelle jäivät mainoselokuvat, opetuselokuvat sekä teollisuuselokuvat. Katselmukseen voivat osallistua 16 mm:n ja 35 mm:n lyhytelokuvat, joiden enimmäiskesto on 60 minuuttia.

Vuoden 1979 kotimaisen katselmuksen sääntöjä hieman muutettiin. Katselmuksessa on kaksi sarjaa: 1) television piirissä tuotetut lyhytelokuvat, 2) television ulkopuolella tuotetut lyhytelokuvat. Kummassakin sarjassa katselmuksen ulkopuolelle jäävät mainoselokuvat ja muut kaupallisessa tarkoituksessa tehdyt elokuvat sekä opetuselokuvat. Kotimaisen katselmuksen 1981 säännöissä sarjajako tiivistettiin: 1) kotimaiset lyhytelokuvat 2) lyhyet televisioelokuvat. Katselmukseen voivat osallistua 35 mm:n ja 16 mm:n lyhytelokuvat, joiden enimmäiskesto on 35 minuuttia. Vuonna 1982 kotimaisessa katselmuksessa myönnettiin ensimmäistä kertaa 3000 markan pääpalkinto ja pieni Suudelma -veistos, jonka voitti Janne Kuusen fiktio Läpimurto (1981).

Kotimaisen katselmuksen nimeksi tuli vuonna 1983 kotimainen kilpailu. Kuten vuoden 1983 valintalautakunta ennakoi, niin vuonna 1984 kotimaisen kilpailun sääntöjä taas muutettiin ja televisioelokuvien sarja jäi pois, eivät televisioelokuvat. Kilpailu oli avoin suomalaisille lyhytelokuville, joiden enimmäiskesto oli 35 minuuttia. Vuoden 1988 kotimaiseen kilpailuun tuli kaksi merkittävää muutosta. Pääpalkinnon arvoa nostettiin tuntuvasti ja sille löydettiin rahoittaja. Finnkino Oy:n rahoittaman pääpalkinnon arvo oli 30 000 markkaa. Toinen muutos oli se, että kotimaiseen kilpailuun lähetetyn elokuvan tulee olla edelleen Valtion elokuvatarkastamon hyväksymä, mutta elokuvajuhlat on anonut lain no 267/87 2a §:n mukaista vapautusta tarkastuttamisvelvollisuudesta. Mikäli lupa myönnetään, kumoutuu em. ehto. Lupa myönnettiin.

Kotimaisen kilpailun sääntöjä muutettiin vuonna 1993. Kilpailussa oli kaksi sarjaa: 1) filmille tehdyt elokuvat, 2) videolle tehdyt elokuvat. Kilpailuun voivat osallistua sekä suomalaisten ohjaajien että Suomessa tuotetut elokuvat. Suomen elokuvantekijät ja

-tuottajat pyysivät useita vuosia Tampereen elokuvajuhlilta, että ns. puolipitkät elokuvatkin otettaisiin mukaan kotimaiseen kilpailuun. Heidän kirjelmänsä helmikuulta 1995 tuottikin tulosta. Vuodesta 1996 lähtien kotimaisessa kilpailussa on ollut kaksi sarjaa: 1) korkeintaan 30-minuuttiset filmille tai videolle tehdyt elokuvat, 2) yli 30-minuuttiset filmille tai videolle tehdyt elokuvat. Sepitteellisten elokuvien kesto ei saa ylittää 60 minuuttia. Kummankin sarjan pääpalkinto on 30 000 markan rahapalkinto. Lyhyen sarjan rahoittaja on Finnkino Oy ja pitkän sarjan Oy Yleisradio Ab.

Vuoden 2002 kotimaiseen kilpailuun tarjottiin ensimmäisen kerran yli 300 elokuvaa. Kummankin sarjan pääpalkinnot olivat 5000 euroa. Elokuvien valintamenettely muuttui vuonna 2003, sekä kansainvälisen että kotimaisen kilpailun valintalautakunnat lopetettiin. Vuodesta 2003 lähtien kilpailuelokuvat valitsi ja valinnasta vastasi festivaalin järjestäjä Tampereen elokuvajuhlat. 16 mm:n elokuvien valtakausi kesti vuodesta 1978 vuoteen 1993, jolloin videoiden valtakausi alkoi. Vuonna 2002 kotimaisessa kilpailussa esitettiin viimeisen kerran 16 mm:n elokuva. Kotimaisen kilpailun pääpalkinto on jaettu vuodesta 1982 lähtien, kahtena vuonna 1985 ja 1987 pääpalkintoa ei jaettu lainkaan.

Katariina Lillqvist: Tyttö ja sotamies eli kuinka keisari jalkansa menetti

Kotimaiseen katselmukseen ja kilpailuun tarjottiin 40 vuoden aikana 1978-2017 noin 8700 elokuvaa, joista kilpailussa esitettiin 1324 elokuvaa. Kotimaisen kilpailun pääpalkinnon kolminkertainen voittaja on Selma Vilhunen, vuonna 2003 Minun pikku elefanttini, vuonna 2008 Ponitytöt, vuonna 2017 Hobbyhorse Revolution. Kaksinkertaisia voittajia ovat Marja Pensala, vuonna 1983 Hukkareissu, vuonna 2001Sielunpimennys, Heikki Prepula, vuonna 1986 Ukko ja akka, vuonna 1990 Pullapoika, Kanerva Cederström, vuonna 1988 Lenin-setä asuu Venäjällä, vuonna 1991 Kaksi enoa, Anu Kuivalainen, vuonna 1994 Orpojen joulu, vuonna 1999 Musta kissa lumihangella, Katariina Lillqvist, vuonna 1996 Tyttö ja sotamies eli kuinka keisari jalkansa menetti, vuonna 1999 Ksenia pietarilainen, Eija-Liisa Ahtila, vuonna 1997 Tänään, vuonna 2000 Lohdutusseremonia, Mika Taanila, vuonna 1999 Futuro – tulevaisuuden olotila, vuonna 2005 Optinen ääni, Miia Tervo, vuonna 2006 Hylje, vuonna 2010 Lumikko, Virpi Suutari, vuonna 2014 Eedenistä pohjoiseen, vuonna 2016 Eleganssi.

Mika Taanila: Futuro – tulevaisuuden olotila

Kotimaisen kilpailun yli 30 minuuttisten sarjan on vuosina 1996-2017 voittanut 20 kertaa dokumenttielokuva, ja vain kaksi kertaa sepitteellinen elokuva: vuonna 1999 Heikki Kujanpään Pieni pyhiinvaellus ja vuonna 2011 Juho Kuosmasen Taulukauppiaat, molemmat palkintonsa ehdottomasti ansainneet.

Risto Jarva -palkinto jaetaan 40. kerran

Elokuvaosakeyhtiö Filminorin perustaja, elokuvaohjaaja Risto Jarva kuoli traagisesti auto-onnettomuudessa Jäniksen vuoden kutsuvierasnäytöstä seuranneena yönä 16.12.1977. Jarvan kuolema muistutti 12 vuotta aikaisemmin joulun alla tapahtunutta kirjailija Lauri Viidan kuolemaa niinikään auto-onnettomuudessa 22.12.1965. Molemmat mestarit kuolivat alle viisikymppisinä, Viita 49- ja Jarva 43-vuotiaana. Jarva jätti jälkeensä yhden merkittävimmistä elämäntöistä, mitä suomalainen elokuvakulttuuri tuntee. Hänen kokoillan elokuvansa ja lyhytelokuvansa ovat rikas tutkimusmatka 1960- ja 1970-lukujen Suomeen, Mitä oli olla suomalainen noina vuosikymmeninä. Hän oli koko suomalaisen elokuvakulttuurin keskeisiä vaikuttajia1960-luvun alkuvuosilta kuolemaansa saakka.

Risto Jarva -palkinto ideoitiin Suomen elokuvasäätiössä keväällä 1978. Alkuperäisissä säännöissä todetaan, että Suomen elokuvasäätiö asettaa Tampereen elokuvajuhlien yhteydessä jaettavaksi 30 000 markan palkinnon kotimaisen lyhytelokuvan edistämiseksi. Tavoitteena on palkita suomalainen lyhytelokuva, joka persoonallisella tyylillä ja/tai sisällöllisellä omaperäisyydellä enemmän kuin elokuvakerronnan muodollisella valmiudella edistää lyhytelokuvaa omana taidemuotonaan.

Oliko sattumaa vai ei, kaksi ensimmäistä Risto Jarva -palkintoa menivät Jarvan työtovereille. Ensimmäisen palkinnon voitti 1979 Anssi Blomstedtin puolen tunnin dokumentti Opeta mua rakastamaan, ja toisen voitti 1980 Peter von Baghin runsaan tunnin dokumentti Repe – sirpaleita Reino Helismaan elämästä. Molemmat dokkarit olivat televisioelokuvia, mikä herätti joltisenkin mielipiteitä puolesta ja vastaan. Jarvan ehkä läheisin työtoveri, ohjaaja, käsikirjoittaja ja kuvaaja Antti Peippo voitti palkinnon vuonna 1989 dokumentillaan Sijainen.

Suomen elokuvasäätiön hallitus päätti lokakuussa 1984 tarkistaa Risto Jarva -palkintoa niin käyttötarkoitukseltaan kuin määrältäänkin. Uuden käytännön mukaan Risto Jarva

-palkinto myönnetään vuodesta 1985 lähtien taiteellisin perustein henkilökohtaisena apurahana, joka ei edellytä palkinnon saajalta uutta elokuvaa. Palkinnon suuruudeksi säätiön hallitus vahvisti 20 000 markkaa. Risto Jarva -palkinto sai arvonkorotuksen vuonna 1990. Tampereen elokuvajuhlien juhlavuoden kunniaksi ja lyhytelokuvien kansallista arvoa korostaakseen elokuvasäätiö nosti palkinnon 20 000 markasta 50 000 markkaan. Vuodesta 2002 lähtien Risto Jarva -palkinto on ollut 10 000 euroa.

Tähän mennessä Risto Jarva -palkinnon voittaneista elokuvista mielestäni ainakin kolme on suomalaisen elokuvan todellisia mestariteoksia. Kaksi niistä on jo klassikkoja ja kolmas on tuleva klassikko. Mestarityöt ovat Antti Peipon pääteos, dokumentti Sijainen (1989), Markku Pölösen paras elokuva, fiktio Onnen maa (1993) sekä Hannes Vartiaisen ja Pekka Veikkolaisen upea kokeellinen dokumentti Hanasaari A (2009).

Markku Pölönen: Onnen maa

Markku Pölönen: Onnen maa

Risto Jarva -palkinto on tähän mennessä jaettu kuusi kertaa samana vuonna kotimaisen kilpailun pääpalkinnon kanssa samalle elokuvalle. Vuonna 1989 Antti Peipon Sijainen, vuonna 1992 Paul-Anders Simman Let´s Dance!, vuonna 1998 Pekka Uotilan Eino ja mä, vuonna 2001 PV Lehtisen Hyppääjä, vuonna 2013 Mika Ronkaisen Laulu koti-ikävästä, vuonna 2017 Selma Vilhusen Hobbyhorse Revolution. Risto Jarva -palkinto on tähän mennessä jaettu vuosina 1985, 1986, 1999, 2004 ja 2013 kahdelle eri elokuvalle.

Tämän vuoden jälkeen ehkä mietitään, onko Risto Jarva -palkinto nykyisessä muodossa tullut tiensä päähän. Ainakin uudistuksia lienee tulossa, sillä Risto Jarva -palkinto on jo pitkään ollut vähän pimennossa. Se ei ole saanut sitä arvostusta, mikä sille kuuluu, vaikka se rahallisesti Tampereen elokuvajuhlien suurin palkinto. Kyllä sekin on herättänyt mielipiteitä, että palkinto on kuusi kertaa samana vuonna jaettu samalle elokuvalle kuin kotimainen pääpalkinto.

Tahvo Hirvonen runollisena ja Arto Mellerin lentävä lause jäi elämään

Vuoden 1989 kotimaisen kilpailun tuomariston jäsen Tahvo Hirvonen totesi työskentelystään näin runollisesti: ”Heimostamme kutsuttuna olen kuunnellut kaikki viestit, jotka minulle on näytetty. Uskon jokaisen kertoneen tarinansa suoralla kielellä. Nämä sanat minulla on sydämessäni. Ne ovat antaneet minulle voimaa ja välitän ne kansalleni. Jokainen vapaa soturi seuraa oman sydämensä ääntä ja ne, joiden tulee kohdata, tulevat kohtaamaan, kun heidän aikansa tulee. Olen puhunut.” Arto Mellerin lentävä lause jäi oitis elämään ja kirvoitti sellaiset aplodit, joihin palkituista elokuvista ei yksikään yltänyt Tampereen elokuvajuhlien 2003 päättäjäisissä: ”Aina eteenpäin Kaisa Variksen hiekoittamaa latua!”