Jörn Donner: elokuvaohjauksia seitsemällä vuosikymmenellä

Jörn Donner, elokuvaohjaaja ja -tuottaja, kirjailija sekä toisinajattelija täyttää 85 vuotta J.L. Runebergin päivänä 5.2.2018. Donner on ainoa suomalainen elokuvantekijä, joka on ohjannut lyhyitä ja pitkiä elokuvia seitsemällä vuosikymmenellä 1954-2017. Vuonna 1954 valmistui Donnerin esikoisohjaus Aamua kaupungissa, joka on suomalaisen modernin lyhytelokuvan alku ja juuri. Donner on Matti Kassilan ohella ainoa suomalainen elokuvantekijä, joka on ohjannut kokoillan elokuvateatterifilmejä kuudella vuosikymmenellä. Donnerin kirjallinen ura on vielä pidempi, hän aloitti 18-vuotiaana 1951.

Elokuvan vuosikirjassa Studio 6:ssa (1961) on 28-vuotiaan Donnerin laaja, oivaltava ja terävä essee Suomalainen elokuva vuonna 0. Se on ehkäpä eniten siteerattuja suomalainen elokuvakulttuurin tekstejä itsenäisen Suomen ajalta. Se on kirjoitettu hetkellä, jolloin Suomi vihoviimein liittyi sivistyskansojen joukkoon 1961, kun valtion elokuvapalkintojen määräraha vahvistettiin. Se on kirjoitettu suomalaisten kokoillan elokuvien studiokauden auringonlaskun kajossa ja modernin suomalaisen elokuvan aamunkoitteessa. Jörnin esseen loppulause on täyttä asiaa tänä päivänäkin: ”Nyt odotamme seikkailijoita, tienraivaajia, ihmisiä, joiden silmät näkevät.”

Donner ja Tampereen elokuvajuhlat

Tampereen toiset kansainväliset lyhytelokuvajuhlat helmikuun lopussa 1971 jäivät historiaan ”vallankumousfestivaalina”. Donner johti kansainvälisen kilpailun tuomaristoa. Muut jäsenet olivat Stig Björman (Ruotsi), Peter Cowie (Iso-Britannia), Lev Poljakov (Neuvostoliitto), Alan Frantisek Sulc (Tsekkoslovakia), Marianne Szemes (Unkari) ja Michael Verhoeven (Saksan liittotasavalta). Grand Prix´n ja Ison Suudelma-patsaan voitti äänestyksen 4-3 jälkeen Hannu Peltomaan ohjaama dokumentti Rantojen miehet. Vastaehdokkaana oli jugoslavialainen animaatio, Nikola Majdakin ja Borislav Sajtinacin ohjaama Elämän lähde (Izvor Zivota). Kannattaa muistaa aina kun taideteokset kilpailevat Donnerin sanat päättäjäisten palkintojenjaossa: ”Lopullinen päätös on vain seitsemän ihmisen päätös, ei mikään ehdoton totuus.”

Tuomaristo korosti raportissaan seuraavia seikkoja, jotka ovat liki kaikki toteutuneet. 1) Festivaalilla esitettävät elokuvat pitää valita ankarammin perustein. 2) Elokuvat täytyy esittää ilman ennakkosensuuria, kuten on tapana muillakin kansainvälisillä elokuvajuhlilla. 3) On tärkeää, että elokuvista keskustellaan avoimesti niiden esittämisen yhteydessä. 4) Elokuvajuhlien tulisi kiinnittää enemmän huomiota lupaukseensa tukea yhteiskunnallisesti asennoitunutta elokuvaa, poliittisesti keskustelua herättäneitä aiheita ja yleensä elokuvia, joita on muuten vaikea saattaa yleisön tietoisuuteen. 5)  Pitää kiinnittää enemmän huomiota siihen, että Tampereen muukin väestö kuin opiskelijat ottaisi osaa elokuvajuhliin. 6) Yleisöllä tulee olla mahdollisuus äänestää vapaasti yleisöpalkinnosta.

Vuoden 1971 Tampereen elokuvajuhlilla sai Suomen ennakkoensi-iltansa 26.2.1971 Jörn Donnerin, Jaakko Talaskiven ja Erkki Seiron ohjaama kohuttu ja sensuroitu dokumentti Perkele! Kuvia Suomesta. Dokumentti jäi kokonaan Tampereella esittämättä elokuvateatteriohjelmistossa. Tampereen elokuvajuhlilla se on esitetty vuoden 1971 jälkeen 1991 ja 2000. Tamperelaisessa elokuvakerho Monroessa se on esitetty 1972 ja 1991. Olin läsnä filkkareitten vuoden 1991 näytöksessä Kino-Palatsissa, jolloin nähtiin Perkeleen sensuroimattoman version yleisöensiesitys. Kino-Palatsi oli loppuunmyyty, tunnelma oli suorastaan katossa. Lavalla oli aluksi M.A. Numminen vetäisemässä säveltämänsä puolen minuutin tunnuskappaleen Perkele!.

Tietyllä tavalla kehä on kiertynyt umpeen, kun Tampereen elokuvajuhlilla maaliskuussa esitetään kotimaisessa kilpailussa Donnerin tuore dokumentti Perkela 2 – Kuvia Suomesta vuonna 2016. Donner on muuten kotimaisen kilpailun 40-vuotisen historian ylivoimainen ”ikäpresidentti”.

Mommila 1917, Raja 1918 ja Elmer Diktonius

Donner on elokuvatuottajana kaksi kertaa tuottanut kokoillan elokuvan, joka sivuaa Suomen vuosia 1917 ja 1918. Ensin Jotaarkka Pennasen ohjaaja Mommilan veriteot 1917 (1973) ja sitten Lauri Törhösen ohjaama Raja 1918 (2007). Kirjailija Elmer Diktonius on jo 1950-luvulta asti ollut Donnerille tärkeä. Hän kirjoitti laajan Diktoniuksen elämäkerran, joka ilmestyi suomeksi Diktonius – Elämä (Otava 2007). Diktoniuksen pääteoksia on runokokoelma Stark men mörk / Vahva mutta tumma (1930). Teoksessa on pitkähkö runo Puna-Eemeli – balladi anno 18. Tässä runon loppu Viljo Kajavan suomentamana:

VIII

Puna-Eemeli kuoli
kaatopaikalla;
vaikerrusta ja likaa.

Rankkuri kiskoi ruumiin
lähimpään suohon:
rauha sinulle ja
viisi markkaa minulle –
jos tahdot osaa vaihtaa,
niin sekin käy.

Sammuva tähti
joukkohaudan sohjoisen mullan yllä
näki varhaiskevään aamun
sarastavan.

Pertti Paltila: 27 vuotta Tampereen elokuvajuhlien festivaalijohtajana

Pertti Paltila, Tampereen kaupungin kansainvälisissä asioissa elämäntyönsä tehnyt täyttää 75 vuotta saamelaisten kansallispäivänä 6.2.2018. Pertin syntymäpaikka Karkku ei ehkä koskaan Suomenniemen historiassa ole kuulunut Saamenmaahan. Toki Pirkka Puuhkalakin joukot ovat saattaneet Karkustakin saamelaiset pohjoista kohti väkivalloin karkottaa.

Tampereen elokuvajuhlat 1971 olivat ”vallankumousfestivaalit”. Niiden seurauksena vuoden 1972 elokuvajuhlia ei ollut mahdollista järjestää. Kesällä 1972 Tampereen kaupunginhallituksen asettamassa elokuvatoimikunnassa etsittiin poliittisesti laajapohjaisempaa ratkaisua elokuvajuhlien toteuttamiseksi 1973. Tässä onnistuttiinkin. Tosin toimikunta mietti perusteellisesti, voidaanko ja ylipäätään pitääkö Tampereen elokuvajuhlia enää lainkaan järjestää. Toimikunnassa juhlien jatkamisen puolesta työskenteli sitkeästi ja ennakkoluulottomasti toimikunnan sihteeri Pertti Paltila. Elokuvajuhlien organisaatio muodostettiin ottaen huomioon Tampereen kaupunginvaltuustossa vallitseva poliittiset voimasuhteet.

Vuodesta 1973 lähtien Pertti oli elokuvajuhlien hallituksen ja järjestelytoimikunnan puheenjohtaja. Kun järjestelytoimikunnasta luovuttiin 1993, Pertti jatkoin hallituksen puheenjohtajana vuoteen 2002. Elokuvajuhlien festivaalijohtajana Pertti aloitti 1974 johtaen festivaalia 27 vuotta vuoteen 2000. Eurooppalaisten festivaalijohtajien vakanssit olivat 1970-1980-luvuilla tuulisia paikkoja, johtajia tuli ja meni. Pertin 27 vuotta lienee kestoltaan maailmanennätys.

Vuoden 1985 viidennettoista elokuvajuhlat onnistuivat niin hyvin, että minäkin lopulta uskoin niiden tulevaisuuteen. Pertti tiivisti avajaispuheessaan muutamia seikkoja: ”Monet vuodet on povattu lyhytelokuvan kuolemaa omana taidemuotonaan niin Suomessa kuin muissakin maissa. Voimme jälleen kerran osoittaa, että näin ei ole käynyt. Lyhytelokuva elää ja vaikuttaa ja on jopa vahvistamassa asemaansa elokuvataiteessa. Tampereen elokuvajuhlien taival on ollut yhä ohdakkeinen kuin lyhytelokuvankin. Tapahtuma on kokenut sekä nousuja että laskuja taiteellisessa tarjonnassaan. Tähän on vaikuttanut lyhytelokuvan tilanne maailmassa.”

Viimeisenä festivaalijohtajan vuonna 2000, kun pidettiin 30. elokuvajuhlat Pertti tiivisti muutamia olennaisuuksia filkkareitten historian kulusta: ”Tampereen elokuvajuhlat oli 1970-luvulla ja vielä 1980-luvun alkupuolella pieni, mutta ohjelmistoltaan laadukas tapahtuma. Alkuvuosina järjestämistä leimasi kroonisen rahapulan lisäksi myös poliittinen paine luoda tasapainoinen ohjelmisto. Niistä vuosista kuitenkin selvittiin, mutta alkuperäiset järjestäjät väsyivät jatkuvaan tasapainotteluun ja kompromisseihin ja niinpä melko pian havaitsimme Raimo Siliuksen kanssa jääneemme vastaamaan elokuvajuhlien perinteen jatkumisesta.”

Virolaisia elokuvia ei Tampereen elokuvajuhlilla 1980-luvun lopulle tultaessa juuri lainkaan esitetty, eikä Suomessa ylipäätään. Mutta vuonna 1988 kaikki muuttui. Filkkarit onnistui vaikeuksien kautta kokoamaan ja saamaan Tampereelle ainutlaatuisen ja ensi kertaa kotimaansa ulkopuolella esitetyn virolaisen dokumenttielokuvan retrospektiivin. Tämä erikoissarja on ollut elokuvajuhlien historian sykähdyttävimpiä elämyksiä ja sen katsojapalaute oli käsittämättömän ylitsevuotavaa. Sarjan esityksissä Kino-Palatsissa tuntui jopa leijuvan ”laulavan vallankumouksen ja palavan kiven henki”.

”Paperilla seisova perkele”

Hannu Salaman esikoisrunokokoelma Puu balladin haudalla. Runoja vuosilta 1960-62 (Otava 1963) on hieno. Lainaan tähän loppuun kokoelman suosikkirunoni, joka sivuaa vuotta 1918.

Synnynnäistä punamönjää, isoisä neljä vuotta Hennalassa,
isä pamputettiin henkihieveriin
suuren neuvostovastaisen sodan alkupuolella,
pantiin poteroon sitten vankileiriin:
perunankuoria puuliimaa 2 mottia halkoja päivittäin
rotan- ja harakanraadoilla,
paino palautettaessa 46, raavas mies;
minut ne panivat ensin kansakouluun sitten oppi-
ja vähitellen huomasin olevani aina väärässä, viimeistään
kun isoisä ja rehtori täyttivät 60.
Älä poika koskaan unohda.
Älkää pojat koskaan unohtako.

Kyseinen rehtori oli Tampereen klassillisen lyseon rehtori Eino Lähteenmäki, joka rautatien virkamiehenä 18.1.1918 pelasti toiminnallaan Mannerheimin hengen Tampereen rautatieasemalla.

Animaation ja grafiikan mestari sekä pitkänmatkanhiihtäjä virolainen Priit Pärn piirsi vuonna 1989, kun filkkareilla esitettiin hänen retrospektiivinsä, komean taideteoksen ELAGU TAMPERE! Priitiä lainaten ELAGU JÖRN DONNER, ELAGU PERTTI PALTILA!