Vuoden 1970 helmikuun vastakkainasetteluja meillä ja muualla

Helmikuussa 1970 Suomessa ja vähän maailmallakin tapahtui muun muassa tämmöistä. Lentokonekaappaukset olivat ”päivän epistola”: Arabit haavoittivat kranaatein 31 ihmistä ja surmasivat yhden israelilaisen 10.2. Münchenin lentokentällä, itävaltalainen vuorokone tuhottiin 21.2. matkalla Wieniin, sveitsiläinen vuorokone räjäytettiin 21.2., kuolleita 47. Vietnamin sotaa uutisoitiin joka ikinen päivä, ja sota laajentui Laosiin Ruukkujen tasangolle. 

SKP:n ylimääräisessä puoluekokouksessa 14.2. valittiin puolueen puheenjohtajaksi Aarne Saarinen ja varapuheenjohtajiksi Erkki Salomaa ja Taisto Sinisalo. Tampereen yliopistossa alkoi 18.2. luentolakko, joka levisi maan muihinkin korkeakouluihin. Opiskelijoiden tarkoituksena oli painostaa eduskunta käsittelemään korkeakoululakia ennen eduskuntavaaleja. Eduskunnan sivistysvaliokunta hyväksyi 20.2. alustavasti mies ja ääni -periaatteen myös korkeakoulujen alihallintoon. ”Maailman vahvinta tyttöä”, Peppi Pitkätossua näyttelevä ruotsalainen Inger Nilsson pistäytyi 20.2. parin päivän vierailulla Helsingissä mainostamassa Maximin ensi-illassa elokuvaansa Peppi Pitkätossu 7 merellä. Kalevi Oikarainen voitti hiihdon MM-kisojen viimeisen lajin 50 km:n hiihdon 22.2. Ylä-Tatralla. 

Tampereen seitsemän elokuvateatterin ohjelmistossa pyöri filkkariviikolla tämmöistä tarjontaa perustamperelaisille seitsemännen taiteen kuluttajille perjantaista 20.2. alkaen. Hämeessä ja Petitissä alkoi kolmas kaksoisviikko Jörn Donnerin kohuellulla, sensuurin leikkauksilla lyhentynyt Naisenkuvia. Sitä mainostettiin näin taitavasti: Sinulle, joka pidät kesästä, orvokeista, auringosta, hellyydestä, perhosista, merestä, naisista, rakkaudesta: Jörn Donnerin värielokuva Naisenkuvia. Hällässä pyöri toista viikkoa italialaisen Franco Zeffirellin Romeo ja Julia, Kinossa tuli ensi-iltaan ruotsalaisen Arne Mattssonin Kuuma kesä. Olympian ensi-ilta Francis Ford Coppolan Finianin sateenkaari piipahti kolmen illan pikakierroksella ja Ilveksessä pyöri vakiuusinta Nicholas Rayn Nuori kapinallinen. Kino-Palatsissa ei aikailtu. oitis kun filkkarien päättäjäiset sunnuntain alkuillasta oli ohi, niin kankaalla pyöriskeli uusintana ranskalaisen Bernard Borderien Angelika ja kuningas.

Luovaa lyhytelokuvaa takuulla Tampereen tapaan…         

Tampereen lyhytelokuvapäivien 1969 onnistumisen innostamana järjestettiin 19.–22.2.1970 Tampereen ensimmäiset kansainväliset lyhytelokuvajuhlat (Tampere International Short Film Festival). Pääpaikkana oli Tampereen suurin elokuvateatteri, Suomi-Filmin Kino-Palatsi, jonka paikkaluku oli tuolloin noin 700. Kino-Palatsi oli elokuvajuhlien käytössä myös iltaisin. Lisäksi elokuvia esitettiin päiväsaikaan Kinoston kahdessa teatterissa, Hällässä ja Hämeessä. Mikäli Suomi-Filmin pääjohtaja Risto Orko ei olisi antanut Kino-Palatsia – tosin kunnon hinnalla – Tampereen Elokuvataide ry:n käyttöön festivaalipäiviksi, niin epäilen, olisiko Tampereella koko elokuvajuhlia, jotka olivat aikanaan Pohjoismaiden ensimmäiset. 

Tampereen elokuvajuhlien perustaja ja festivaalijohtaja Ilkka Kalliomäki oli toiveikas: ”Ilman epäröintiä voin luvata, että ”Tampere 1970” tulee jäämään kaikkien meidän mieliimme. Meillä on esitettävänä todella mielenkiintoisia elokuvia ja meillä on jännittäviä henkilöitä niin Suomesta kuin ulkomailtakin tavattavana. Uskon, että me yhdessä kykenemme luomaan Tampere-ilmapiirin, jonka vaikutukset tulevat tuntumaan kauan näiden juhlien jälkeenkin.” 

Tampereen lyhytelokuvajuhlia mainostettiin ”maailman halvimpina”, sillä tiettävästi mikään kansainvälinen lyhytelokuvafestivaali ei ollut kyennyt selviytymään 30 000 markan budjetilla. Tampereen kaupunki ja opetusministeriö tukivat näkyvästi ekaa filkkaria, joka toteutettiin vapaaehtoisin työvoimin. Sarjalippu maksoi 20 mk, opiskelijoilta 15 mk ja elokuvakerholaisilta 10 mk, yksittäiset pääsyliput 2–4 mk. Neljän päivän aikana eri tilaisuuksissa oli käyntikertoja kaikkiaan noin 7000. 

Kimmo Kaivannon ja Tapio Junnon nerokasta ”filkkaritaidetta” 

Tampereen filkkarien perusrunko muotoutui jo vuonna 1970, ja se on pysynyt pääosin samanlaisena 50 vuotta. Festivaali on kolmijakoinen: kilpailusarjat, erikoisohjelmat sekä elokuvakulttuurin oheistapahtumat. Vuonna 1970 alkoi myös kaksi merkittävää perinnettä, jotka ovat jatkuneet 50 vuotta. Tamperelainen kuvataiteilija Kimmo Kaivanto (1932–2012) suunnitteli filkkarien logon ”luovat kädet – luovaa elokuvaa” (”Creative Hands – Creative Films”) ja julisteen. Kimmo suunnitteli ”sormilogosta” vuosina 1970–2000 kaikkiaan 30 eriväristä festivaalijulistetta. Erivärinen juliste joka vuosi. Hän antoi vuoden 2000 jälkeen filkkareille logon pysyvän käyttöoikeuden. Kimmon suorastaan nerokas logo ja juliste on ajatonta julistetaidetta parhaimmillaan. Kun filkkarit täytti 20 vuotta 1990, niin avajaisissa esitettiin filkkarien eka tunnusfilmi eli traileri. Se ideoitiin Kimmon legendaarisesta festivaalijulisteesta. Seuraavana vuonna 1991 tehtiin erityinen iso juliste myyntiin, painos 50 kpl, jotka Kimmo signeerasi. Lienee nyt pikku keräilyharvinaisuus. 

Tampereen filkkarien kansainvälisen kilpailun pääpalkintona oli oitis vuonna 1970 kuvanveistäjä Tapio Junnon (1940–2006) pronssinen pienoisveistos eli niin sanottu Iso Suudelma. Sarjavoittajat saivat Pienen Suudelman. Junnon pronssiveistos on upea taideteos, jossa korostuu sileän ja murretun pinnan vastakkaisuus. Filkkarien Suudelma-patsaita ei myönnetä muille kuin palkituille elokuvantekijöille. Mutta vuonna 2000 tehtiin poikkeus, filkkarit antoi kaksi Pientä Suudelma-patsasta tunnustuksena 30 vuoden panoksesta filkkareille. Pienet Suudelmat saivat allekirjoittanut ja Kimmo Kaivanto. Kaksi muutakin kertaa Pieni Suudelma on annettu tunnustuksena panoksesta filkkareilla, vuonna 2001 Pertti Paltilalle ja syksyllä 2019 Juhani ”Jussi” Alaselle

Ensimmäisillä filkkareilla elokuvanäytöksiä oli yhteensä 20, ja niissä esitettiin 114 lyhytelokuvaa sekä muutama kokoillan elokuva 20 eri valtiosta. Ulkomaisia elokuvia esitettiin 90 ja suomalaisia 24. Kaikki virallisessa ohjelmistossa esitetyt elokuvat olivat 35 mm:n kopioita. 

Santiago Alvarezin mestariteos 79 kevättä melkein räjäytti ekat filkkarit 

Kansainvälisen lyhytelokuvan kilpailu on ollut filkkarien päätapahtuma alusta vuodesta 1970 saakka. Ekan kansainvälisen kilpailun elokuvat valitsi juhlien johtaja Ilkka Kalliomäki. Kilpailussa esitettiin liki kaikki Tampereelle tarjotut elokuvat, jotka olivat valmistuneet vuonna 1967 tai sen jälkeen. Kilpailun ulkopuolella esitettiin viisi vuonna 1966 valmistunutta elokuvaa. Kilpailusarjoissa – animaatiot, dokumentit, lastenelokuvat ja lyhyet kertomuselokuvat – esitettiin 53 elokuvaa 19 eri valtiosta. Tuolloin elokuvien kesto sai olla korkeintaan 30 minuuttia, ja kilpailuun osallistuivat vain elokuvat, jotka oli tehty 35 mm:n filmille. 

Vuoden 1970 kv. kilpailun tuomaristo: Arvo Ahlroos (Suomi), Viggo Holm Jensen (Tanska), György Kárpati (Unkari), Risto Orko (Suomi), Mikko Pyhälä (Suomi). Palkitut elokuvat olivat seuraavat: Grand Prix Santiago Alvarez: 79 Primaveras / 79 kevättä (Kuuba 1969, D, 25 min), paras lastenelokuva Attila Dargay: Az ökör és a béka / Härkä ja sammakko (Unkari 1969, A, 13 min) ja F.W. Remmler: Kuunsilmä (Suomi 1969, F, 21 min), paras lyhyt kertomuselokuva Jakov Bronstein, Algis Vidugiris: Zamki na peske / Linnat hiekassa (Neuvostoliitto 1968, F, 18 min), paras dokumenttielokuva Michael Verhoeven: Tische / Pöytiä (Saksan liittotasavalta 1969, D, 12 min), paras animaatioelokuva John Halas: The Question / Kysymys (Iso-Britannia 1967, A, 8 min), tuomariston erikoispalkinto Eila Kaarresalo: Ampumarata (Suomi 1969, F, 7 min), kunniamaininnat Dejan Djurkovic: Presadjivanje osecanja / Tunteiden siirto (Jugoslavia 1969, F, 11 min) ja Fjodor Hitruk: Film film film / Filmi filmi filmi (Neuvostoliitto 1968, A, 20 min). Filmi filmi filmi sai myös kansainvälisen elokuvakerhojen liiton FICC:n palkinnon. 

Ekan filkkarin 1970 kv. kilpailun pääpalkinnon voitti äänestyksen 3-2 jälkeen kuubalaisen Santiago Alvarezin mestarillinen Vietnam-doku 79 kevättä. Se sai Kino-Palatsissa kilpailunäytösten ja päättäjäisten pisimmät yleisöaplodit. Poliittinen ”loiskiehunta” tavoitti Tampereen filkkaritkin oitis vuonna 1970. Alvarezin voittajadoku sai monet leimaamaan tuomariston päätöksen poliittiseksi. Tarkoituksena oli vain tukea Yhdysvaltain vastaista toimintaa silloisessa maailmanpoliittisessa tilanteessa. Pääpalkinnon muuten hävisi äänestyksessä se toinen Vietnam-doku, Michael Verhoevenin Pöytiä, joka kuvasi Pariisin Vietnam-neuvotteluja ja kiistelyjä neuvottelupöytien muodoista. Oivallinen lyhäri tämäkin, joka voitti parhaan dokkarin palkinnon, vaan ei yllä miltään kantilta 79 kevättä -dokkaarin tasolle. Filkkareilla nähtiin vielä kolmaskin, edellisiin verrattuna vaatimaton Vietnam-doku:  V. Komarovin puolentunnin Mekong tulessa (Neuvostoliitto 1966). Alvarezin häikäisevä mestarityö oli monen mielestä oiva valomerkki filkkarien jatkoon, mutta ei suinkaan kaikkien. 

Kuva elokuvajuhlien ensimmäisestä palkintojenjaosta Kino-Palatsista vuodelta 1970. Grand Prix’n sai elokuva 79 kevättä. Suudelmaa nostaa Kuuban asiainhoitaja C. Victorero Cintas.

Ho Tsi Minhin elämän 79 kevättä poliittisten intohimojen pyörteissä Suomessa    

Alvarezin mestariteosta esitettiin Mainos-TV:n ohjelmistoon oitis Tampereen voiton jälkeen, mutta se sai katselun jälkeen ehdottoman täyskiellon ohjelmajohtajan perusteluin: ”Loistava elokuva, mutta yksipuolinen.” Tämän jälkeen Mainos-TV:n elokuvajaosta kiellettiin ylläpitämästä kirjeyhteyttä Kuuban kansalliseen elokuvayhtiöön (ICAIC), jonka kanssa oli jo alustavasti sovittu useiden ohjelmien esittämisestä. Yleisradio oli samoilla linjoilla kuin MTV, se ei ”rohjennut” elokuvaohjelmissaan esittää 79 kevättä yli 40 vuoteen. Se nähtiin lopulta eka kerran Ylen Teemalla 27.8.2010 Peter von Baghin ainutlaatuisessa Dokumenttielokuvan klassikot -sarjassa. 

Tampereen ekat filkkarit pääsivät tunnetun kirjailijan päiväkirjatekstiin oitis päättäjäisten jälkeen. Kenenkäs tekstiä tämä on? Ne, jotka tietävät tai arvaavat oikein, ansaitsevat 79 pistettä ja ”kuubalaisen vihreä lisko” -merkin. ”23.2.1970. Olen jo siinä iässä, että omakohtaisen kokemuksen perusteella pystyn kertomaan kokonaisia aikakausia. Eino Leinon palkinto annettiin eilen teologianopiskelija Heikki Palmulle hänen antimilitaristisesta teoksestaan (Harmaa päiväkirja. Kuvia Suomen puolustuslaitoksesta, Aikakauslehti Ydin 1969), joka perustui asevelvollisuuden suorituksessa saatuihin kokemuksiin. 

“Pari päivää sitten Tampereen kansainvälisillä lyhytelokuvapäivillä annettiin pääpalkinto kuubalaiselle Alvarezille elokuvasta 79 kevättä, joka käsittelee Pohjois-Vietnamin poliittisen johtajan Hotshiminhin elämää. Kuinka toisin voisi ollakaan: kummassakin tapauksessa palkittiin poliittisesti avantgardistinen teos, muodissa oleva seikka. Oliko se Hegel, joka puhui aikakauden hengestä? Puhui kuka tahansa, oikeassa hän oli. Olen elänyt Suomesta poistumatta kirkollisen ja konservatiivisen aikakauden. Mieleeni on painunut jonkun kirjailijan huokaus – joko 1920- tai 30-luvulta: Seuraavalla kerralla kirjoitan kirjan Diakonissan onni. Tämän tyyppisiä teoksia palkittiin siihen aikaan.” Näin kirjoitti Matti Kurjensaari (1907-1988) teoksessaan Syntynyt sivulliseksi. Näkyjä ja näkemyksiä 1960-1973 (WSOY 1973).    

Kuva elokuvasta 79 kevättä, kuvassa Ho Tsi Minh

Alvarezin mestaridokkariin sisältyy myös Ho Tsi Minhin (1890–1969) Poliittisen vangin runojen yksi oivaltavimmista runoista, joka on sekä minun että Kaurismäen Akin runosuosikkeja. Tässä Kari Salosen hieno suomennos suoraan Alvarezin elokuvasta, se jäsentyy hieman toisinsanoin kuin Pentti Saarikosken suomennos: ”Ilman jäätävää talvea, / ilman tuskaa ja kuolemaa, / kuka antaisi arvoa sinulle, kevät? / Sieluani kovettava tuska / karaisee sydämeni teräksenlujaksi.” 

Kilpikonna ja jänis seitsemännen taiteen kilpakentillä

Ja Oscarin 1934 saa Wilfred Jacksonin Kilpikonna ja jänis. Tämä oli Walt Disneyn kolmas lyhyiden animaatioiden Oscar. Se on moniottelutarina. Kenestä suurmestari? Punaviittainen kilpikonna vastaan siniviittainen jänis. Voittaja selviää vasta kalkkiviivoilla.   

Sehän on vallan varmaa, että elluja kuten muitakaan taideteoksia ei ole tehty kilpailtaviksi. Kaikkien taiteitten kilpailuttaminen on takuulla kornia hommaa. Vaan minkäs teet, kun tää on maailman tapa, on kyse sitten Mirjam Helin, Risto Jarva tai Herbert von Karajan yms. -kilpailuista. Kaikkihan on lopulta suhteellista. Tampereen ensimmäisen, vuoden 1970 filkkarien kansainvälinen kilpailu valikoitui melkeinpä vain niistä elluista, jotka tuolloin Tampereen kisaan lähetettiin. 

 Vuoden 1970 filkkarien kilpailuelokuvista ainakin seuraavat kuusi ovat jääneet elämään ja ovat maailman lyhytellujen mestariklassikoita: Santiago Alvarezin 79 kevättä (Kuuba 1969), Norman McLarenin Pas de deux (Kanada 1967), Fjodor Hitrukin Filmi filmi filmi (Neuvostoliitto 1968), Jörgen Lethin Täydellinen ihminen (Tanska 1967), Sándor Reisenbüchlerin Auringon ja kuun vangitseminen (Unkari 1968) ja Seppo Suo-Anttilan Impressio (Suomi 1967). Aika tulee näyttämään, onko Tampereen 50. kansainväliseen kilpailuun vuonna 2020 tarjotuista 4300 ja valituista 60 yksikään lyhytelokuvan historiaan jäävä mestariklassikko. 

 Arkisista avajaisista pyhäiltapäivän päättäjäisiin

Ekan filkkarin avajaisiltana torstaina 19.2.1970 ulkona oli hyytävä kylmyys, pakkasta 32 astetta, mutta sisällä oli lämpöä. Istuin tulevan vaimoni Tuijan kanssa Kino-Palatsin parvekkeella elokuvakerholaisten 10 markan sarjalippu kourassa. Me Monroen hallituksen jäsenet aioimme katsoa koko filkkarirepertuaarin läpi. Avajaiset alkoivat Kalliomäen Ilkan sanoin: ”Elokuvajuhlat ovat myös ainoita tilaisuuksia, joissa elokuvien tekijöillä on mahdollisuudet saada tuoreita kontakteja yleisöönsä. Se, että elokuvajuhlat ovat samalla myös kilpailut, joissa elokuvat saatetaan paremmuusjärjestykseen, lisää niiden mielenkiintoa ja antaa palkituille elokuville paremmat mahdollisuudet selvitä vaikeilla lyhytelokuvamarkkinoilla.” Tampereen apulaiskaupunginjohtaja Pentti Halonen esitti kaupungin tervehdyksen: ”Olemme iloisia, että Tampereesta on yht´äkkiä muodostumassa maamme johtava elokuvakaupunki. (…) Kaupunki on ottanut Tampereen Elokuvataide ry:n haasteen vastaan ja lähtenyt tosi teolla mukaan tukemaan elokuvan uutta nousua. Elokuva on löytänyt uusia muotoja ja voittanut taidemuotona nuorten sydämet puolelleen. Kaupunginhallitus asetti pari kuukautta sitten asiantuntijatoimikunnan tutkimaan elokuvan asemaa ja merkitystä kulttuurin kentässä sekä sen kehitysmahdollisuuksia.”

Avajaisnäytös alkoi tamperelaisellulla, Aito Mäkisen ja Virke Lehtisen ohjaamalla lyhärillä Kaupungit ovat erilaisia (1968), joka oli 1960-luvun Tampereen viimeinen tilauselokuva. Se pohtii Tampereen syvintä olemusta. Mikä erottaa Tampereen muista kaupungeista? Vedet, Tammerkoski, puistot vai selvä naisvoittoisuus? 

Lauantai-iltana 21.2. Kino-Palatsissa nähtiin Suomen ensi-iltana Tuomo-Juhani Vuorenmaan ohjaama kokoillan underground-elokuva Julisteiden liimaajat (1970), joka tehtiin kokonaan kaupallisen elokuvatuotannon ulkopuolella. Kino-Palatsin parvekkeella nuori katsojaporukka tuli ja meni, ja kaljapullot pyörivät kolisten jaloissa. Yöntumman ellun tihrusteli loppuun asti vajaa kolmannes katselun aloittaneista. Kyllä minä ja Tuija jutun loppuakordiin asti katsoimme. Näin Jaakko Tervasmäki Julisteiden liimaajista Kinolehdessä 2/1970: ”Tietenkin se on kansainvälistä tasoa sikäli, että maailmassa useimmat ”underground”-nimikkeen alle julistetut elokuvat ovat teknisesti surkeita, tarkoituksen tasolle jääneitä ja loputtoman ikäviä. Andy Warholeita ja Kenneth Angereita on harvassa.”

Sitten siirryimme elokuvateatteri Hämeeseen, jossa yönäytös jatkui kansainvälisen undergroundin merkeissä jo tiukempaan tahtiin. Länsisaksalaisen Skip Normanin Blues People (1968) saatiin esittää ainoastaan yhden kerran elokuvatarkastamon erikoisluvalla ja merkinnällä K 18. Niinpä koettiin sekin ihme ja kumma, että paikallinen virkavalta oli Hämeen ovella tsekkaamassa sisään pyrkivän joukon. Oliko näytös paljon melua tyhjästä, siitä oltiin montaa mieltä. Bluesihmisten toista esitystä Raken pitkässä yössä Pirkassa 1990 täysi salillinen seurasi hartaasti ja ihmetellen 20 vuoden takaista kohua.

Ekan filkkarin päävieras oli englantilainen Lindsay Anderson (1923-1994), yksi viidestä Kino-Palatsissa käyneestä Oscar-voittajasta. Tarmo ”Tarska” Malmberg saapui Hesasta ja näki vaivaiset puolitoista kelaa Andersonin If… (Jos…, Iso-Britannia 1968) -elokuvan lopusta: ”Kuka sanoi, että elokuvapäivät ovat elokuvien katselua varten? Tampereella oleellisinta ei sittenkään ollut vain festivaali tai dokailu: kulttuurihistoriaa tehtiin nimenomaan Kalevantien opiston suojissa. Yliopistoistahan Tampereella lakkoiltiin pisimpään.” 

Sunnuntaina 22.2.1970 viimeisessä näytöksessä ennen päättäjäisiä esitettiin Kari Kyrönsepän ohjaama mainio kokoomaellu Oy Kinoston vanhoista vuoden 1928–1929 mykistä tamperelaisdokumenteista, Hauskoja filmimuistoja Tampereelta (1969). Se tehtiin varta vasten esitettäväksi Tampereen ekalla filkkarilla. Tämä 12 minuutin oivallinen äänielokuva sisältää ”suuria tamperelaisia hetkiä”. Se on yksi eniten esitetyistä filkkarien Arkiston aarteita -sarjassa, ja on eräänlainen Tampereen filkkarien ”nimikkoellu”. Se esitetään juhlavuoden kunniaksi Rake Specialissa. Tulkaapa bongaamaan hakaristit Aleksis Kiven patsaan jalustassa ja kuulemaan miten meneekään toi Perustuslaillisten riemumarssi: ”Meill´ laki on vanha voimassa, / laki Aatamin aikuinen. / Rahavallan pillit on soimassa, / olen perustuslaillinen.” 

”Kuu paistaa, koirat haukkuvat, karavaani kulkee.” (Itämainen sananlasku)

Eipäs Vladimir Iljitsh Leniniäkään (1870–1924) unohdettu ensimmäisillä e-juhlilla. Huhtikuussa 1970 oli tulossa Leninin 100-vuotissyntymäpäivä, ja siksi Tampereen Säästöpankin tiloissa oli filkkarien aikaan V.I. Leninin hahmo elokuvassa -näyttely. 

Vain yksi suomalainen on ohjannut elokuvia seitsemällä vuosikymmenellä. Hänen elokuviaan on esitetty filkkareilla jokaisella viidellä vuosikymmenellä. Kekäs hän on? Vastaus helppoon visaan, Jörn ”Jörkka” Donner (1933–2020) ohjasi elokuvia vuosina 1954–2018. Mikäs elokuva on esitetty filkkareilla useimpana eri vuotena? Vastaus aika helppoon visaan, Marja ”Mandu” Pensalan (1944–2015) legendaarinen lyhäri Elsa (1981) on esitetty filkkareilla 12 eri vuotena. Tampereen filkkareilla on 50 vuoden aikana esitetty yli 19 500 elokuvaa. Vain kolme elokuvaa on esitetty filkkarien jokaisella vuosikymmenellä Mitkäs nämä herkkupalat ovat? Vastaus aika kinkkiseen visaan, Eila Kaarresalon Ampumarata (Suomi 1969, F, 7 min). Aca Ilicin Malj (Moukari, Jugoslavia 1977, D, 11 min) ja Antti Karin Orjan poika (Suomi 1979, A, 8 min). Ketkäs kolme henkilöä ovat osallistuneet jokaisille Tampereen filkkareille alusta vuodesta 1970 alkaen? Vastaus helppoon visaan, kolmikkoon kuuluvat takuulla tamperelaiset minä ja vaimoni Tuija sekä hyvinkääläinen Kari Uusitalo, Suomen elokuvasäätiön asiamies / pääsihteeri, Kansallisfilmografian päätoimittaja, elokuvaneuvos nro 5 vuodelta 1990 yms.

Tänä vuonna Tampereen filkkareilla tehdään semmoista historiaa, joka monellakaan filkkarilla ei ole onnistunut. Nimittäin saman ohjaajan elokuva oli ensimmäisillä filkkareilla kv. kilpailussa 1970 ja on nyt 50 vuotta myöhemmin filkkareilla kotimaisessa kilpailussa. Kekäs tämän tempun tekee? Virke Lehtinen (s, 5.8.1940 Tampereella) ohjasi Aito Mäkisen kanssa kaksi dokkaria, jotka olivat 1970 kv. kilpailussa: Kaupungit ovat erilaisia (1968) ja Poro (1969). Tänä vuonna Virken 10 minuutin fiktio La Pierre du Mariage (Suomi / Ranska 2019) on mukana kotimaisessa kilpailussa. Virken ohjaama oiva lyhytkuva Margaritana (1981) palkittiin Tampereen filkkareilla. Sen aiheena on raakku eli jokihelmisimpukka, jonka luonnonmukainen elämä voi kestää yli 100 vuotta. Virken kaksi pitempää oivallista dokkaria oli filkkarien kotimaisessa kilpailussa: Poliisi etsii murhaajaa (1998) ja Sattuman syyt (2012). Se on hyvin henkilökohtainen ja sairaskertomuskin. Virken sanoin. ”Sattuma ohjaa elämää. Sattumalta olen kuvannut tapahtumia, joihin en olisi halunnut joutua.”

Tampereen filkkarien syntymäpäivänä 19.2.1970 Juankoskelta Tampereelle opiskelemaan tullut Pauli Matti Juhani Leskinen täytti 20 vuotta. Juice Leskinen on mukana juhlafilkkareillakin, Rake Specialin näytöksissä esitetään Aki Kaurismäen kulttilyhäri, 18 minuutin taltiointi Tullikamarin Pakkahuoneelta 31.8.1988 Juice Leskinen & Grand Slam: Bluesia Pieksämäen asemalla (2012). Leppoisa Juice on iskussa: ”Nolla kaks kolkytkuus / soi Pieksämäen asemalla blues…” 

Raken Juhlakinosilmän lopuksi uusintana Tampereen filkkareiden nimikkorunoilija Kirsi Seulan kolmeosaisesta 30-vuotisjuhlarunosta Hauskoja filmimuistoja Tampereelta osa yksi: 1970-luku. Juhlaruno on julkaistu painettuna Lehtiset 4/2004.

Mitä on demokratia? / Kunnanelätit eli miten käenpoika syöttäjänsä syö

Kohti kansan elokuvaa / Kolmetoista päivää elämästä

Marxia aloittelijoille / Olutta kadun toiselta puolelta

Minä olin, minä olen, minä tulen olemaan / Sorrettu kansa on aina oikeassa

Euroopan suuri hetki / Me puhumme… te kuuntelette

Sinä ja monet toverit / Kansan asian puolesta – aina valmis

Veri on punaista kaikkialla / Vierasta kärsimystä ei ole

Kun ystävät ovat lähellä / Opeta mua rakastamaan 

Maineen ja suurten tapahtumien liepeillä / Kello soi tyhjään taivaaseen

Missä aika on pysähtynyt / Menneen ajan poseerauksia