Tampereen elokuvajuhlien vuosikertajyviä ja -akanoita

”Historian kulkua ei taakse päin voi tuupata” Tampereen kansainvälisillä lyhytelokuvajuhlillakaan. Kinosilmän 15 avauksena jokusia 50 vuoden filkkaritokaisuja. 

1. ”Vuonna 2001 Tampereen lyhytelokuvajuhlat on lopetettu kaupungin vedettyä tukensa festivaalilta, samoin Sodankylän Midnight Sun -festivaali on kuihtunut pois, koska maailmasta ei enää löydy yli 90-vuotiaita ohjaajia, jotka kestäisivät koskimelonnan ja lavatanssin rasitukset.” Matti Apunen: Elävän kuvan vuosikirja 1995.

2. ”Paljastava on tämänvuotinen lastenseminaari (lapsiparat!), jota hallitsivat Kohoset, Brotherukset ja Talaskivat. Näiden ilmeisesti vakavissaan esittämistä ajatuksista tuli oitis lentäviä sutkauksia, jotka räjäyttivät naurun kaikkialla missä niitä toistettiin koomisina täysosumina.” Peter von Bagh: Filmihullu 1/1971.

 3. “Sabotage! Jag vill se film, film, film!” Greta Brotherus 1971 Tampereen elokuvajuhlilla Tekun juhlasalissa, kun Tarmo Malmberg kävi salissa ilmoittamassa, että jätetään elokuvat hetkeksi ja keskustellaan. Eipä muuten keskusteltu, olin todistamassa tapahtumien jatkon. 

4. ”Taiteeseen ja maineeseen vedoten Tampereen elokuvajuhlat ovat saaneet kaupunkinsa valtuuston tukemaan lyhytelokuvajuhliaan. Kuitenkin luulisi juuri lyhytelokuvien olevan vielä eliittisempää kuin normaalit filmit. Luultavasti 8-9 tamperelaista kymmenestä ei tiedä niistä mitään. Tarkkaan ottaen Tampereen kansainväliset lyhytelokuvajuhlat ovat niin kapea taiteen ja maineen alue, ettei syrjäisen maan pienellä kaupungilla pitäisi olla mitään tekemistä sen kanssa. Yksityisten harrastajien olisi itse keksittävä keinot, joilla juhlia pidetään yllä. Voisivat etsiä jonkun Sara Hildénin avukseen.” Laila Halme Aamulehdessä kesällä 1979.

 5. ”Heimostamme kutsuttuna olen kuunnellut kaikki viestit, jotka minulle on näytetty. Uskon jokaisen kertoneen tarinansa suoralla kielellä. Nämä sanat minulla on sydämessäni. Ne ovat antaneet minulle voimaa ja välitän ne kansalleni. Jokainen vapaa soturi seuraa oman sydämensä ääntä ja ne, joiden tulee kohdata, tulevat kohtaamaan, kun heidän aikansa tulee. Olen puhunut.” Kotimaisen kilpailun tuomariston jäsen Tahvo Hirvonen Tampereen elokuvajuhlien päättäjäisissä 1989. 

6. ”Koko juhlat nykyisellään voidaan pelastaa (osallistujien ja yleisön kannalta) vain räjäyttämällä ne tuusan nuuskaksi ja rakentamalla tuhkasta vähemmän muodolliset ja enemmän älylliset, vapaat ja radikaalit juhlat.” Aki Kaurismäki Aviisissa keväällä 1980.

7. ”Jyvitetään Tampereen lyhytelokuvafestivaalin tuki sen mukaan, kuinka paljon se esittää suomalaista tuotantoa vaikka niin kuin televisiolla on tapana, minuuttitariffina.” Velipekka Makkonen: Lehtiset 2/1996.

 8. ”Kuka sanoikaan, että elokuvapäivät ovat elokuvien katselua varten? Tampereella oleellisinta ei sittenkään ollut vain festivaali tai dokailu: kulttuurihistoriaa tehtiin nimenomaan Kalevantien opiston suojissa. Yliopistoistahan Tampereella lakkoiltiin pisimpään.” Tarmo Malmberg: Filmihullu 2/1970. 

9. ”Aina eteenpäin Kaisa Variksen hiekoittamaa latua!” Arto Melleri Tampereen elokuvajuhlien päättäjäisissä 2003. 

10. ”Nykyisellään festivaalit, kokoomuksen keinulaudalla ovat ala-arvoista mainosta sekä Tampereen vasemmistoenemmistöisen kaupungin kulttuuritahdosta että suomalaisten kyvystä järjestää kansainvälinen elokuvatapahtuma.” Lasse Naukkarinen: Filmihullu 3/1979. 

11. ”Lähdin Tampereen festivaaleilta monin kerroin häväistynä, mutta Ajolähtö jää.” Mikko Niskanen Aamulehti 28.2.1982. 

12. ”Tampereen elokuvafestivaalit todistavat dokumentin rappiota, harvoja säännön vahvistavia poikkeuksia lukuun ottamatta on filmiväki ryhtynyt sepittämään.” Mikko Piela: Filmihullu 2/1982. 

Pikapaluu vuoteen 2019 ja kauemmaskin

Palaan pikkasen viime vuoteen 2019, jolloin muisteltiin esifilkkareita, Tampereen lyhytelokuvapäiviä 1969. Tampereen kaupunki täytti viime vuonna 240 vuotta. Silloin kun vuonna 1979 juhlittiin tasasatasta Tampere 200 oikein kuninkaallisissa tanssikengissä, niin vuoden 1978 lopussa valmistui viimeinen Tampereen tilauslyhytelokuva, Rauni Mollbergin ohjaama puolituntinen Tampere 200. Kekäs kuvaili Mollen elokuvassa Tamperetta näin runollisesti? ”Se on kaunis kesällä, tämä vesien ja puistojen kaupunki ja kaunis syksyllä, kun puut muuttuvat keltaisiksi ja punaisiksi ja kaunis myös talvella, silloin kun lumi on uutta ja sokeroi puut ja siltojen ristikot ja kaiteet. Olen onnellinen Koskipuiston puiden alla minä vuoden aikana tahansa, mutta varsinkin keväällä, valossa ja sateessa.” Arvasitko tai tiesitkö, että kaupunkimme ylistäjä on ”Ojakadun Runotar” Eeva-Liisa Manner

Vuoden 2019 filkkarivainajia olivat pikkuserkkuni äidin puolelta, Anja Aarnio (1945-2019). Anja teki tärkeimmän elämäntyönsä, pitkän päivätyön Tampere-talon kongressitoimiston johtajana talon alusta vuodesta 1990 lähtien. Anjalla, kulttuurin moniottelijalla oli 2000-luvulla lukuisten muiden tehtäviensä ohella aikaa myös Tampereen elokuvajuhlille. Hän oli usean vuoden vastuunkantajana filkkareiden hallituksessa. Anja oli myös Kangasalan kirjakahvilan äiti 25 toimintavuoden ajan. Vaikka en kirjailija olekaan, niin sain jopa kaksi kertaa kutsun kirjakahvilan vierailijaksi. Eka kerralla aiheena oli Valentin Vaala 100 vuotta ja toka kerralla Peter ”Petteri” von Bagh in memoriam. 

Tampereen Clasun 1950-luvun luokkakaverini Hannu Paalasmaa (1941-2019) oli Yleisradio TV2:n pitkäaikainen graafikko. Hän oli myös taitava ja omintakeinen exlibris-taiteilija. Tampereen filkkareille hän tekstasi vuosikaudet pikavauhtia päättäjäispäivän aamutunteina palkituille jaettavat kunniakirjat aina 2000-luvun alkuvuosiin asti.

Sanaseppo TV2:n tietoiskujen takana, Seppo Vihtonen (1938-2019) teki elämäntyönsä Yleisradion palveluksessa vuodesta 1967 lähtien eläkkeelle saakka. Seppo oli filkkareilla 1970-luvulla valintalautakunnan jäsen, sitten 1980-luvulla järjestelytoimikunnan jäsen ja vuodesta 1993 hallituksen jäsen usean vuoden ajan. Seppo oli legendaaristen TV2:n tieiskujen isä, niiden suunnittelija ja toteuttaja. Tietoiskuja tehtiin liki tuhat 20 vuoden ajan 1969-1988. Kansainvälisiä palkintoja ja kunniakirjoja tuli Berliinistä, Cannesista, Lontoosta, New Yorkista, Venetsiasta ja Zagrebista. Ehkäpä tämä yksi on ylitse muiden, sillä kun tehtiin suomalaisen animaation historiaa. Martti Jännes ohjasi oivaltavan yhteiskunnallisen tietoiskun Tasa-arvo työelämässä (1981). Siitä tehtiin elokuvaversio Tasa-arvo (1983). Se oli ensimmäinen suomalainen elokuva, joka valittiin animaatioiden Mekan, Annecyn kilpailusarjaan, ja myös ensimmäinen, joka Annecyssa vuonna 1983 palkittiin. Tasa-arvo on esitetty fillkareillakin jokusia kertoja. Siinä säkkiä muistuttavat hahmot ovat aluksi samanlaiset, mutta toinen on paremmin palkattu kuin toinen. Miksi? Siksi, että hän on… Niinpä niin, naisen markka oli 1980-luvulla 70 penniä. 

Viime vuonna tasavuosia täyttivät filkkarien perustaja Ilkka Kalliomäki 75, filkkarien festivaalijohtaja Jukka-Pekka ”Juise” Laakso 60, filkkarien toiminnassa kolmanneksi pisimpään työskentelevä hallintosihteeri Päivi Räsänen 60 sekä filkkarien tuorein hallituksen jäsen, elokuvatuottaja Jani Pösö 50. Vielä kerran jälkikäteiset onnentoivotukset nelikolle Sir Alfred ”Psyko” Hitchcockin sanoin: ”Ihminen ei elä yksistään murhasta, hän tarvitsee lisäksi kiintymystä ja rohkaisua sekä tukevan aterian.”

Aikansa komein roomalainen Caius Silius ja Dj Kridlokkin räppilevy Silius

En ole räppimusiikin asiantuntija enkä juuri kuluttajakaan. Toki Palefacen voimallista yhteiskunnallista räppiä olen nautiskellut: ”Kun hyvinvointivaltiota Helsingissä luodaan / Julkisivuduunarit ne Tallinnasta tuodaan.” Viime vuonna ilmestyi Dj Kridlokkin räppilevy Silius. Tietääkö kukaan Silius-levyn nimen taustoja? Olisi mukava kuulla, miten Dj Kridlokk on levynsä nimeen päätynyt. 

Kaukaisia ”sukulaisiani” löytyy Rooman valtakunnasta useitakin. Mainitsen tässä pari roomalaista Siliusta. Nuori ja kyltymätön Rooman keisarinna Valeria Messalina (24-48 jKr.), keisari Claudiuksen puoliso, iski kyntensä roomalaiseen ylimykseen, konsuli Caius Siliukseen, joka oli aikansa salskeimpia miehiä. Kun Claudius oli Ostiassa. Messalina vihitytti itsensä Siliukseen. Irstailut ja orgiat olivat jokapäiväistä herkkua. Mutta eihän roomalaisella vaimolla voinut olla kahta aviomiestä. Jonkun oli kuoltava. Kun petetty Claudius sai Ostiassa tietää, mitä Roomassa tapahtui, Messalinan ja Siliuksen peli oli pelattu. Molemmat menettivät päänsä. Messalinan viimeiset sanat ehkä olivat: ”Silius, Silius, sinua minä rakastin. Olisin ollut onnellinen sinun kanssasi.” Tämä tapahtui siis vuonna 48 jKr. Keisari Claudius hallitsi Rooman valtakuntaa vuosina 41-54 jKr.

Messalinan kyltymättömän elämäntavan kiemuroista lienee tehty jokusiakin elokuvia jopa jo mykän kauden aikana. Suomessa sai ensi-iltansa joulupäivänä 1982 italialainen roskaelokuva, Bruno Corbuccin ohjaama Messalina – keisarinna ja huora (1977). Ellun toi maahan Kamras-Filmin edellisen vuoden konkurssin raunioille pystytetty Tikva-Filmi. Elokuvan ikäraja oli K18 ja se sai tarkastamolta ns. rangaistusveroluokituksen 30 %. Lisäksi leikkauksia tehtiin 44 metriä. Anneka Di Lorenzo oli Messalina, Vittorio Caprioli oli keisari Claudius ja Giancarlo Prete oli Caius Silius. Elokuvaa mainostettiin näin: Vahvasti eroottinen ensi-ilta joulupäivänä. Huom! Elokuva sisältää erittäin rohkeita kohtauksia! ”Jokaisessa naisessa on vähän huoraa!” sanoi Claudius. 

Huomattavasti sivistyneempi lienee ollut roomalainen konsuli, runoilija ja maaherra Tiberius Catius Silius Italicus (26-101 jKr.). Hän kuvasi pääasiassa toista puunilaissotaa eepoksessaan Punica, jäljitellen Vergiliusta. Silius Italicus kuoli 75-vuotiaana vapaaehtoisesti nälkään.  

Jussi ja Rake ylpeänä esittää: 35 vuoden lyhäriputki filkkareilla 

Viime vuoden syyskuussa jäi eläkkeelle filkkarien pitkäaikainen toiminnanjohtaja Juhani ”Jussi” Alanen. Jussi on meikäläisen jälkeen toiseksi pisimpään puuhannut filkkareilla. Viime vuonna tuli 35 vuotta siinä, kun Jussi aloitti 1984 autokuskina. Olen Jussin kanssa 35 vuoden ajan kokenut Hauskoja filmimuistoja Tampereelta ellua lainatakseni ”suuria hetkiä” filkkarien historiassa. Toki myös tiukkoja ”kriisihetkiä”. Olen Jussin kanssa elänyt filkkarihistorian lipunmyynnin ja kävijämäärien huippuvuodet 1995-1996, toki myös 2000-luvun alun ankean ajan, jolloin filkkareita johdettiin jopa ”tillintallin sukkasillaan”, ja talous pahasti kuralla. Niistäkin ajoista selvittiin, enkä jättänyt Juisea ja Jussia, vaikka uhkailinkin  hommat siihen paikkaan lopettaa.

Pari muistumaa Jussin ulkomaiden dokkarituliaisista. Tässä kolme dokkarien mestarityötä, jotka kaikki nähtiin filkkareilla Suomen ensiesityksinä. Vuonna 1998 filkkareilla oli laaja Cinema Mexico -sarja, jonka huipennuksena nähtiin Leobardo López Aretchen Huuto – Meksiko 1968 (El grito – Mexico 1968). Vuosi 1968 oli dramaattinen Meksikossa. Syyskuussa kolme viikkoa ennen olympialaisten avajaisia puhkesi Mexico Cityssä rajuja opiskelijalevottomuuksia, joiden seurauksena armeija ja poliisi miehittivät pääkaupungin ja sen yliopiston. Huuto on hurja ”maanalainen” dokumenttielokuva vuoden 1968 elo-lokakuun järkyttävistä tapahtumista. Se on 100 minuutin jysäri, 18 kuvaajan henkensä kaupalla tekemä suora dokumentti veristen tapahtumien ytimeen. Selostustekstin teki tapahtumien silminnäkijä, kuulu italialainen sanomalehtitoimittaja Oriana Fallaci.

Vuonna 1998 filkkareilla esitettiin myös toinenkin dokkarijysäsri. Jussi tuli syksyllä 1997 valintamatkalta Keski-Euroopasta ja antoi mulle VHS-kasetin: ”Katos tämä dokkari, se on liian pitkä kilpailuun. Voisko sen suhteen tehdä jotain?” Katsoin kasetin ja totesin, etten ole ennen nähnyt tämmöistä, levottomuutta herättävää dokkaria. Se oli itävaltalaisen Hubert Sauperin 45 minuutin Kisanganin päiväkirja (Kisangani Diary, 1997). Tällä teoksella nuori Sauper iskeytyi oitis dokkarihistoriaan. Sauper olisi voinut raflaavasti nimittää elokuvansa: Mihin katosi 80 000 hutua yhdessä yössä? Mutta oivaltavana ohjaajana hän tyytyi perustarinaansa Kisanganin päiväkirja. Sauper selvisi hengissä kuvaamansa aineiston kanssa afrikkalaisen pimeyden ytimestä, ja vieraili Tampereen elokuvajuhlilla 1998..

Kolmas mestaridokkari on harvinainen klassikko. Vuoden 2006 filkkareille Jussi löysi Brasiliasta kaupunkisinfonian, jonka Tampereen esitys oli yksi ensimmäisistä Euroopassa.  Rodolpho Rex Lustig ja Adalberto Kemeny, kaksi unkarilaissyntyistä elokuvaajaa, tekivät upean elokuvan Sao Paulo, suurkaupungin sinfonia (Sao Paulo, a Symphonia da Metropole, 1929). Kuten saksalaisen Walther Ruttmannin edeltäjä Berliinistä, tämä brasilialainen kaupunkisinfonia näyttää Sao Paulon aamuvarhaisesta yömyöhään. Se on huikea ylistys kehitykselle, työlle ja suurkaupungin uudenlaiselle urbaanille sykkeelle. Nämä kolme mestaridokkaria ovat sellaisia harvinaisuuksia, että Petteri von Baghin ”tiiliskivat” Elokuvan historia ja Vuosisadan tarina – dokumenttielokuvan historia eivät niitä mainitse. 

Vuonna 2020 tasavuosijuhlia Finlaysonilta Tampere-taloon…

Tampereen elokuvajuhlat – ”vuoden festivaali” on viiskymppisen iässä. Tänä vuonna on tukku muitakin tasavuosijuhlijoita. Ludwig van Beethoven 250 vuotta, Finlayson 200 vuotta, Aleksis Kiven Seitsemän veljestä 150 vuotta, elokuva 125 vuotta, Väinö Linna 100 vuotta, Tampereen Taiteilijaseura 100 vuotta, Tampere Filharmonia 90 vuotta, Muumit 75 vuotta, Tampere-talo 30 vuotta. Tätä kirjoittaessani on juuri takana Auschwitzin tuhoamisleirin vapautumisen 75-vuotispäivä. Auschwitz on symboli ihmiskunnan järkyttävimmille rikoksille. 

Vuonna 1995, kun elokuva täytti 100 vuotta ja filkkarit 25 vuotta oli ohjelmassa eka kokoamani Rake Special. Se oli Carte blanche: elämäni lyhyet dokumenttielokuvat. Tämä kolmikko on yhä edelleen vuonna 2020 voimissaan: Alain Resnais: Yö ja usva (1955), Luis Bunuel: Las Hurdes – maa ilman leipää (1932) ja Santiago Alvarez: 79 kevättä (1969). Näin nuorena 1960-luvun puolivälissä eka kerran Yön ja usvan. Resnaisin puolituntisesta tuli ajan myötä vaikuttavin koskaan näkemäni lyhytdokumentti. Ensimmäisen katsomiskerran jälkeen Francois Truffautin sanat kävivät myös itselleni toteen: ”Tämä teos on tarkoitettu meille ihmisinä, jotta me avaisimme silmämme ja asettaisimme itsellemme muutamia omantunnon kysymyksiä. Yö ja usva pyyhkäisee muutamaksi tunniksi muistoistamme kaikki muut elokuvat.”

Filkkarit viiskymmentä vuotta kinovisa on tekeillä. Sitä ennen tässä pari ei ihan helppoa kysymystä Beethovenista ja Seitsemästä veljeksestä. Kenenkäs suomalaisen ohjaajan kokoillan elokuvissa soitetaan useimmin Beethovenia? Vastaus on Anssi Mänttäri, ainakin kolmessa Anssin ellussa soi Beethoven. Anssin kolmannessa ohjauksessa Suvi-Marja Korvenheimon nimellä Regina ja miehet (1983) on katkelma Beethovenin Pianosonaatista nro 10 G-duuri. Anssin viidennessä ohjauksessa Kello (1984) on katkelma Beethovenin Pianosonaatista nro 1 f-molli. Kello kuvattiin kahdessa päivässä, se on ylivoimainen Suomen ennätys. Anssin seitsemännessä ohjauksessa Viimeiset rotannahat (1985) on niin ikään katkelma Beethovenin Pianosonaatista nro 1 f-molli. Tämäkin kuvattiin vikkelästi, kuvauspäiviä oli viisi. Yksi kokoillan elokuva on saanut nimensäkin Beethovenilta. Se on Olli Soinion ”perussuomalainen kauhuelokuva”  Kuutamosonaatti (1988), jonka musiikkina on Beethovenin Pianosonaatti nro 14 cis-molli eli Kuutamosonaatti. 

Sitten Seitsemään veljekseen, jonka sivuilla mainitaan useampikin kaupunki Suomesta ja kaukomailta. Mutta mainitaankos teoksen sivuilla Tampere? Vastaus on: kyllä mainitaan. Neljäntenä päivänä Hiidenkivellä Lauri saarnaa veljilleen: ”Oli minulla kerran morsian pieni, pieni penttu, aika lunttu, mutta hän karkasi minulta kauas pois. Minä läksin häntä hakemaan: hain Suomen suuren maat ja meret, Saksat ja Virot, mutta en löytänyt kullan-kokkoani. Tulin taasen suureen Suomen-saareen, ja löysinpä hänen tuolta Tampereen takaa hietaharjulta. (…)  Laurin saarna jatkuu: ”Tuoppi olutta ja kaksi korttelia viinaa lippariksi on kohtuullinen mitta ja määrä väsyneen miehen kurkkuun ja päähän. Nytpä kannu keikkui ja parta kastui, pojat laulaa laskettelivat ja muorin tyttäret nauraa rikostelivat. Mutta läksinpä iloleikistä pois, Läksin pitkin katua käymään. Lauluni remahti, akkunat säpäleiksi sälähti, ja siitäpä liikkeille Tampereen poroporvarit kaikki.” 

Seitsemän veljeksen äärimmäisen harvinainen alkuperäinen vihkopainos vuodelta 1870 ilmestyi tarjolle Hagelstamin kirjahuutokauppaan vuonna 1994. Huutokisan voitti tamperelainen keräilijä, joka olisi ollut valmis maksamaan vihkopainoksesta enemmänkin kuin 21 000 markkaa, mutta tämä riitti sillä kertaa.

Seitsemän veljestä filkkareilla maailman ensi-iltana 

Kuva elokuvasta Seitsemän veljestä (Nelimarkka & Seeck, 1979)

Toki Seitsemän veljestä filkkarihistoriaankin kuuluu. Riitta Nelimarkan ja Jaakko Seeckin upea työ, 87 minuutin Seitsemän veljestä (1979) on ensimmäinen suomalainen kokoillan animaatioelokuva. Se on oivallinen osoitus kahden taiteilijan käsityötaidoista. Sen totesi kv. animaatioiden tekijäin yhdistyksen ASIFA:n nimeämä raati, joka valitsi sen yhdeksi parhaista vuosina 1978-1980 valmistuneista maailman animaatioelokuvista. Seitsemän veljestä sai maailman ensiesityksen Tampereen elokuvajuhlilla 22.2.1979. Tämän jälkeen elokuvan alkuperäistä versiota on esitetty tosi harvoin, 51 minuutin lyhytversiota on esitetty sekä televisiossa että muissa esityspaikoissa.

Filkkareiden siihenastisen lyhyen historian murheenkryyni oli vuosi 1979, silloin oltiin takuulla pohjalla. Erikoisohjelmista jäi viime hetkellä osa kuten maailmankuulun Puolan Lodzin elokuvakorkeakoulun oppilastyöt saapumatta Tampereelle. Sotkujen syyt olivat toki muualla kuin että minä vastasin filkkarien erikoisohjelmista ja tiedotusopin opiskelija Aki Kaurismäki toimi filkkarien tiedottajana. Jouduin pikapikaa täyttämään tyhjät ohjelma-aukot. Niinpä Seitsemän veljestä -animaatiosta tuli juhlien esitetyin teos kolmella esityskerralla. No, seuraavana vuonna 1980, kun festivaali täytti 10 vuotta, maineikkaat puolalaiset oppilastyöt olivat Tampereella ja hienolla menestyksellä. 

Aina eteenpäin filkkarit 50 juhlavuonna Aki Kaurismäen sanomana vuonna 1996: ”Surun ja tyhjyyden väliltä valitkaamme elokuva, ainoa taidemuoto, joka enää voi koskettaa hitaasti paatuvien sydäntemme sisimmissä kammioissa vielä asustavaa ihmisrauniota. Katsokaa Akira Kurosawan Ikiru – tuomittu; koskaan ei ole liian myöhäistä.”