Uudenvuodenyönä 1969 kaljahanat aukes ja keskiolut vaahtosi

Myllerrysten ”hullua vuotta” 1968 seurasi vuosikerta 1969, joka alkoi räväkästi. Uudenvuodenyönä rekat kuljettivat ympäri suomenniemeä pilvin pimein kaljakorilasteja. Keskiolut vapautui 1.1.1969. Veikko Lavi iski oitis tiskille laulunsa Kaljahanat aukes. Se oli Lavin sanoin ”päivä jolloin köyhän miehen ooppera avattiin”. Tammikuun 1969 uutisia olivat 21-vuotiaan Jan Palachin polttoitsemurha Prahassa ja Richard ”Millhouse” Nixonin virkaanastuminen Yhdysvaltain presidentiksi. Helmikuu 1969 alkoi Suomessa sillä, että kansalaisluottamuksen menettäminen rangaistuskeinona lakkasi. Kotimaisen elokuvan Jussi-patsaat jaettiin TV 1:n Jatkoaika-ohjelman suorassa lähetyksessä 22. helmikuuta. Tässä ensimmäinen kinovisakysymys: Palkittiinko Väinö Linna koskaan elokuvan Jussilla? Kyllä. ”Väpille” myönnettiin 22.2.1969 erikois-Jussi ”kansallisesti merkittävän aihemaailman tuomisesta suomalaiseen elokuvaan”.

Kolmen päivän ”esifilkkarit” Kino-Palatsissa ja Hällässä

Tampereen lyhytelokuvapäivät järjestettiin 28.2.–2.3.1969. Kolmen päivän aikana esitettiin lyhytelokuvia ja keskusteltiin lyhytelokuvan asemasta. Elokuvateatteri Kino-Palatsin neljässä ja Hällän kahdessa näytöksessä esitettiin noin 40 lyhytelokuvaa 35 mm:n kopioina. Lisäksi keskustelutilaisuuksien yhteydessä esitettiin jokusia 16 mm:n lyhytkuvia. Elokuvista runsas puolet oli veronalennuskauden 1933–1964 jälkeen valmistuneita uudehkoja suomalaisia lyhytelokuvia, joista liki kaikki nähtiin Tampereen ensiesityksinä. Lyhytelokuvapäivät kunnioittivat Risto Jarvaa ”Suomen menestyksekkäimpänä ja tinkimättömimpänä ohjaajana, jonka lyhytelokuvatuotanto on parasta, mitä suomalainen elokuva on koskaan luonut” esittämällä neljä Jarvan modernia lyhytelokuvaa: Kaupungissa on tulevaisuus (1966), Kansanvakuutus turvanamme (1967), Nainen ja yhteiskunta (1968) sekä Tietokoneet palvelevat (1968).

Ulkomaisia lyhytelokuvia esitettiin Australiasta, Iso-Britanniasta, Kanadasta, Kuubasta, Neuvostoliitosta, Puolasta, Ranskasta ja Ruotsista. Lyhärien klassikoita ja uudempia helmiä olivat Jean Vigon Taris (Ranska 1931), Charles A. Ridleyn Lambeth Walk (Iso-Britannia 1941), Colin Lowin Corral (Kanada 1954), Richard Williamsin animaatio Pieni saari (The Little Island, Iso-Britannia 1958), Jerzy Zitzmanin animaatio Don Juan (Puola 1962), Wolf Koenigin ja Roman Kroitorin Yksinäinen poika (Lonely Boy, Kanada 1962), Witold Gierszin animaatio Punaista ja mustaa (Czerwone i czarne, Puola 1963), Gerald Pottertonin Seikkailu resiinalla (The Railrodder, Kanada 1965) sekä edellisenä vuonna Suomeen hankittu Santiago Alvarezin iskevä Now (Kuuba 1965).

Keskustelutilaisuuksia oli kolme: Suomalainen lyhytelokuva – elokuvatuotannon loinen vai näkemysten avartaja, Suomalainen lyhytelokuvan tekijä ja elokuvan tekemisen autuus Suomessa sekä Suomalainen elokuvapolitiikka – lyhytelokuvatuotannon nousu ja tuho. Keskustelujen alustajina olivat muun muassa Peter von Bagh, Risto Jarva, Mikko Pyhälä, Martti Savo, Asko Tolonen ja Kari Uusitalo.

Ilkka Kalliomäki ideoi Olympian maanantain toivotut ja Suomen elokuva-arkiston Tampereen esityssarja käynnistyi

Tampereen lyhytelokuvapäivät järjesti opetusministeriön ja Tampereen kaupunginhallituksen tuella Tampereen elokuvataide ry, joka perustettiin helmikuussa 1969 ja hyväksyttiin yhdistysrekisteriin saman vuoden syyskuussa. Yhdistyksen puheenjohtajan Ilkka Kalliomäen aloitteesta ja ideoista alkoivat elokuvateatteri Olympian maanantain toivotut vuoden 1969 alusta. Katsojat osallistuivat ohjelmiston valintaan jättämällä toivomuksensa Olympian kassalle pääsylipun oston yhteydessä. Toivottujen eka kausi oli kovatasoinen, se alkoi Nicholas Rayn länkkäriklassikolla Johnny Guitar (1954). Kauden ohjaajia olivat muun muassa Bresson, Bunuel, Hawks, Hitchcock, Huston, Kurosawa, Losey, Penn, Welles ja Wilder. Yksi Tampereen ensi-iltakin oli, Mark Donskoin Kalliilla hinnalla (1957).

Ilkan aloitteesta alkoi myös maaliskuussa 1969 Suomen elokuva-arkiston Tampereen esityssarjan kausittainen toiminta. Tampereen esityssarja oli SEA:n ensimmäinen maakuntasarja. Kevään ja syksyn 1969 esitykset olivat torstai-iltapäivinä elokuvateatteri Hämeessä. Sarja alkoi huimasti, Samuel Fullerin mestariteoksella Shokkikäytävä (1963). Kevätkausi päättyi underground-elokuvien näytökseen, jossa vieraili japanilainen Takahiko Iimura esittäen kokeellisia lyhytelokuvia. Näytöksen erikoisuus oli japanilais-yhdysvaltalaisen taiteilijan Yoko Onon ohjaama 363 takapuolta (1966), joka Englannissa joutui sensuuriviranomaisten tarkkaan syyniin.

Elävältä haudatut kuvat ja Uusin testamentti

Maaliskuun toisena päivänä 1969 tapahtui Kiinan ja Neuvostoliiton aseellinen välikohtaus Ussuri-joella. Oitis Tampereen lyhytelokuvapäivien jälkeen 7. maaliskuuta koko Suomi järkyttyi. Pihtiputaalla ammuttiin kahdeksan surmanluotia, kun sekatyömies Tauno Pasanen surmasi neljä häntä pidättämään tullutta poliisia. Politiikan vasen laita kuohui, 5. Huhtikuuta: SKP:n 15. edustajakokous päättyi vähemmistöön jääneen stalinistisen opposition järjestäytymiseen Taisto Sinisalon johdolla. Keväällä 1969 ilmestyi Tammen Huutomerkki-sarjan 12. opus, ”pienten piirien elokuvapamfletti monokansan parhaaksi”, Peter von Baghin Elävältä haudatut kuvat. Petterin ”huutoja ja kuiskauksia” seurasi Terho Pursiaisen Uusin testamentti, jota taidettiin puida jopa eduskunnassa ja kirkolliskokouksessa.

Heinäkuun alussa 1969 lainmuutoksella 20-vuotiaat olivat täysi-ikäisiä, ja samassa kuussa alkoivat ns. yllytysoikeudenkäynnit, jotka jatkuivat pitkälle seuraavaan vuoteen. Heinäkuun 20. Apollo 11 laskeutui kuun pinnalle ja Neil Armstrong ja Edwin Aldrin tekivät kuukävelyn. Elokuun alussa kauppojen aukiolo piteni kello 20:een. Pohjois-Irlantiin lähetettiin aseellisia brittijoukkoja. Hippiliikkeen loppuakordi laulettiin ja soitettiin 15.–17.8. Woodstockin festivaalilla. Tampereen ensimmäistä teatterikesää kohahdutti Pop-teatterin hippimusikaali Hair. Sampolan juhlasalin eturivin paikka löytyi myös ”nuorekkaalle” 69-vuotiaalle tasavallan presidentti Urho Kekkoselle. Syyskuun 5. päivänä kuoli Pohjois-Vietnamin presidentti Ho Tsi Minh ”hän joka valistaa”. Ennen vuoden 1969 loppua maailman ykkösyhtye Beatles hajosi. Joulukuun 27. päivä Tampere suureellisesti ällistytti ainakin lahtelaiset ja turkulaiset. Tampereen kaupunginvaltuusto päätti anoa vuoden 1976 talviolympialaisia. Tampereen kaupunki teetti 1970 aiheesta lyhytelokuvankin kansainvälistä olympiakomiteaa varten. Ja nyt toinen kinovisakysymys. Koskas Tampere on ollut ”olumppiakaupunki”? Tässä lyhykäisesti vuosikertaa 1969 minun muistilokerossani.

Jugoslavia maailman johtava lyhytelokuvamaa 1960- ja 1970-luvuilla

Tampereen lyhytelokuvapäivillä 1969 ei esitetty yhtään jugoslavialaista lyhytkuvaa. Ensimmäisestä varsinaisesta kansainvälisestä filkkarista 1970 lähtien niitä sitten esitettiinkin. Kansainvälisessä kilpailussa esitettiin 65 lyhäriä Jugoslavian hajoamiseen asti. Erikoisohjelmissa nähtiin vuonna 1975 Zagrebin animaatiostudion mittava retrospektiivi sekä Oscar-voittaja Dusan Vukoticille omistettu näytös. Vuonna 1977 jugoslavialaisen lyhytelokuvan päivä -ohjelmassa nähtiin yli 20 lyhäriä. Vuonna 1983 oli vuorossa jugoslavialaisen dokumenttielokuvan laaja ohjelmakokonaisuus yli 30  lyhytdokkaria 1960-1970-luvuilta. Vuonna 1989 esitettiin Zagrebin animaatiomestari Borivoj Dovnikovic Bordon liki koko tuotanto.  

Kohta pikkusen faktaa maailman johtavasta lyhytelokuvamaasta 50 vuotta sitten. Mutta sitä ennen kolmas kinovisakysymys. Se on joltisenkin kiperä, veikkaanpa, että kovinkaan moni Kinosilmän lukija ei oikeata vastausta tiedä tai arvaa. Ne, jotka oikean vastauksen tietävät, ovat elokuvan, Jugoslavian ja Tampereen historian huipputietäjiä. Heille kymmenen pistettä sekä Josip Broz Titon ja Jovanka Brozin symbolinen ”Punatähti”. Jokerikysymys kuuluu: mikä jugoslavialainen kokoillan elokuva sivuaa tarinansa olennaisessa jaksossa Tamperetta? Oikea vastaus tarinan kera Kinosilmän lopussa.

Jugoslavia oli varsinkin 1960- ja 1970-luvuilla yksi maailman johtavista lyhytelokuvamaista. Lyhyiden – kymmenestä viiteentoista minuuttiin – yhteiskunnallisten dokkarien lajityyppi kehitettiin eritoten Jugoslaviassa korkealle ilmaisulliselle tasolle. Ironian ja satiirin ohella yhteistä näille lyhäreille oli se, että ne eivät juurikaan selitelleet tai tyrkyttäneet sanottavaansa, vaan jättivät johtopäätökset katsojille.  

Jugoslaviassa oli noin 20 elokuvastudiota kaikissa kuudessa tasavallassa. Merkittävimmät studiot olivat Dunav Film (Belgrad), Neoplanta Film (Novi Sad), Sutjeska Film (Sarajevo), Vardar Film (Skoplje), Viba Film (Ljubljana) sekä Zagreb Film (Zagreb). Jugoslavialaiset lyhärit voittivat 1960-70-luvuilla kosolti palkintoja muun muassa seuraavilla festivaaleilla; Annecy, Belgrad, Berliini, Cannes, Cork, Karlovy Vary, Krakova, Leipzig, Locarno, Mamaia, Mannheim, Melbourne, Oberhausen, Tampere ja Venetsia.

Varsinkin lyhytelokuvan ”Mekka”, Oberhausen oli jugoelokuvien menetysfestari. Ei tainnut mennä vuottakaan, ettekö joku jugoslavialainen ellu olisi siellä palkittu. Tuon ”kultakauden” lyhytkuvien maineikkaita ohjaajia olivat muun muassa Zlatko Bourek, Borivoj Dovnikovic Bordo, Nedeljko Dragic, Vlatko Gilic, Karpo Acimovic Godina, Kreso Golik, Zlatko Grgic, Aca Ilic, Vladimir Jutrisa, Zlavko Lavanic, Dusan Makavejev, Aleksandar Marks, Zivko Nikolic, Krsto Papic, Stole Popov, Francek Rudolf, Krsto Skanata, Rudolf Sremec, Dusan Vukotic, Ante Zaninovic, Zelimir Zilnik sekä Bogdan Zizic. Dusan Vukoticin mestarianimaatio Korvike (Surogat, 1961) teki historiaa, se voitti lyhytanimaatioiden Oscarin 1961 ensimmäisenä ei-amerikkalaisena animaationa ja ensimmäisenä itäeurooppalaisena elokuvana.

Kovatasoinen kolmastoista lyhytelokuvan kaanon-sarja

Filkkareiden lyhytkuvien kaanon-sarja alkoi vuonna 2007, näytöksiä on tähän mennessä esitetty 12 ja niissä on nähty 58 lyhäriä vuosilta 1895–2004. Ne ovat sen kaltaisia klassikoita, joita kehtaa kaanon-sarjassa tarjota katsojille. Lisäksi vuosina 2007–2018 filkkareiden erikoisohjelmien muissa sarjoissa on esitetty noin 50 sellaista lyhythelmeä, joita toki kehtaa kaanon-nimikkeen alle sijoittaa.

Tämän vuoden kaanon-sarja on omistettu jugoslavialaisen lyhytelokuvan ”kultakauden” klassikoille. Kaanon-näytöksissä on jo aikaisemmin esitetty Krsto Papicin Erikoisjunat (1972), Francek Rudolfin Työtempo (1980) sekä Bordon animaation mestaripläjäys Päivä elämästä (1982). Lisäksi Aca Ilicin Moukari (1977) nähtiin Kaurismäen Akin Carte Blanche -sarjassa vuonna 2007. Moukari – ”kananpojat lajitteluhihnalla” – on Tampereen elokuvajuhlien historian lyhykäisten ellujen lippulaivoja, peruskauraa vuodesta toiseen siinä missä kotimaisista lyhykäisistä on Marja ”Mandu” Pensalan Elsa (1981). Kaanon-sarjan 13. vuosi tarjoaa tämmöisen viisikon lyhytelokuvallista herkkua: Zelimir Zilnikin Pikku pioneerit (1968), Karpo Acimovic Godinan Pupilija Ferkeverkin gratinoidut aivot (1970), Krsto Papicin Pikku kylän missikisat (1972), Vlatko Gilicin Juudas (1972) sekä Emir Kusturican Prahan elokuvakorkeakoulun FAMU:n lopputyö Guernica (1978).

Täältä tulee lotja: Hävetkää, imperialistit!

Josip Broz Tito (1892–1980) oli toisen maailmasodan jälkeisen Jugoslavian pääministeri vuosina 1947–1953 ja presidentti vuosina 1953–1980. Tito pisti välit poikki Josif Stalinin Neuvostoliittoon vuonna 1947 oitis tultuaan Jugoslavian pääministeriksi. Kari Suomalainen (1920–1999) oli 1900-luvun Suomen nerokkain ja tunnetuin poliittinen pilapiirtäjä. Hänen uransa ehkä poliittisesti kantaaottavin ja rohkein pilapiirros oli liian uskaliasta julkaista vuoden 1958 yöpakkaskauden Suomessa. Näin Kari kertoo: ”Lontoossa järjestettiin maailmanlaajuinen näyttely, johon osallistuin piirroksella Volgan lautturit. Se on parodia Ilja Repinin samannimisestä maalauksesta, ja siinä satelliittivaltioiden vetämällä lotjalla seisova Nikita Hrushtshev huutaa länsilänsivaltojen edustajille (Dwight Eisenhower, Harold MacMillan): Hävetkää, imperialistit!”  Karin piirros Volgan lautturit oli Lontoon poliittisten piirrosten Suuri haaste -näyttelyn yksi kohutuimmista töistä.  Piirros levisi maailmalla laajasti aina Time-lehteä myöten. Piirros julkaistiin ensi kerran Suomessa kirjassa Maxi-Kari. 1000 piirrosta 1951–85 (Otava 1985). Piirroksen ne seitsemän itäblokin lautturia olivat Tshekkoslovakia, Unkari, Romania, Saksan demokraattinen tasavalta, Puola, Bulgaria ja Albania. Vain yksi on joukosta poissa, Jugoslaviaa siellä ei näy!

Tito kuoli vuonna 1980. Tästä seurasi se, että Jugoslavian, ”Titolandian”, eri tasavaltojen väliset erot jyrkkenivät 1980-luvun puolivälin paikkeilla. Jugoslavian kommunistinen puolue luopui johtavasta asemastaan tammikuussa 1990. Kesäkuussa 1991 Kroatia ja Slovenia julistautuivat itsenäisiksi. Tämä tiesi sotaa Jugoslavian liittoarmeijan joukkoja vastaan. Loppu olikin sitä, kun ”sivistynyt” Eurooppa seurasi voimattomana Balkanin tapahtumia: etnisiä puhdistuksia, kansanmurhia, sisällissotia, terroria, verilöylyjä. Tultaessa 2000-luvulle entisen Jugoslavian alueelle syntyi seitsemän itsenäistä valtiota: Bosnia-Hertsegovina, Kosovo, Kroatia, Makedonia, Montenegro, Serbia ja Slovenia.

Kiperän jokerikysymyksen vastaus

Ja nyt jokerikysymyksen vastaus. Elokuva on Emir Kusturican ohjaama Isä on työmatkalla (Otac na sluzbenom putu, Jugoslavia 1985). Se on elämyksellinen ja mielikuvituksellinen rakkaustarina sekä joltisenkin velmuileva poliittinen ajankuva 1950-luvun alun Sarajevosta. Osa monikansallisista jugoslaaveista asettui jyrkästi vastustamaan stalinismia. Kertojana on perheen pikku poika Malik, joka kasvaa tarinan aikana kuusivuotiaasta kahdeksanvuotiaaksi. Perheen isä joutuu ”poliittisen erehdyksen” takia karkotetuksi työleirille kaivokselle ja sitten uudelleenkoulutukseen vesivoimalassa. Malikille ja hänen veljelleen kerrotaan, että isä on työmatkalla. Kusturican elokuva on elämänmakuinen, inhimillinen, liikuttava, paikoin fellinimäisen rönsyilevä ja takuulla purevakin.

Elokuvan loppujakso on mahtava ja se sivuaa Tamperetta. Päivä on 22. heinäkuuta 1952. Sarajevossa juhlitaan Fahro-enon häitä. Hääjuhla on lempeä piruilu Bertolt Brechtin Pikkuporvarihäille kommelluksineen ja totuuden esiin kaivamisineen valheiden hetteiköstä. Pojat pelaavat nurmikolla jalitsua ja radiosta kuuluu häähumun seassa kiihkeä serbokroatian kielinen selostusääni. Selostus tulee ”olumppiakaupunki” Tampereelta Ratinan urheilukentältä Helsingin olympialaisten jalkapalloilun ensimmäisen kierroksen uusintaottelusta, jossa Jugoslavia voitti Neuvostoliiton maalein 3-1 ja eteni aina loppuotteluun saakka, jossa sitten hävisi Unkarille. Elokuva päättyy toiveikkaasti, pikku Malik katsoo kauas vuorille ja sitten suoraan kameraan…

Emir Kusturican toinen kokoillan elokuvien ohjaus Isä on työmatkalla voitti täysin yllättäen ja puskasta tulleena isojen ehdokkaiden takaa Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon Kultaisen Palmun 1985. Kului 10 vuotta ja Kusturica voitti toistamiseen Kultaisen Palmun 1995 elokuvallaan Underground (1995), jota voi edelleen pitää hänen päätyönään. Tätä ennen vain Francis Ford Coppola voitti kahdesti Kultaisen Palmun vuosina 1974 ja 1979. Vuonna 2008 valmistui Kusturican kokoillan dokumenttielokuva Maradona, jossa ”Ison Egon Kusturitsa” kohtasi toisen ”Ison Egon, Jumalan käsi” Diego Armando Maradonan. Tämä ei ole dokkarin mestarijuttu, ei sinne päinkään, mutta se on takuulla katsomisen arvoinen ”titaanien kohtaaminen”. Se kertoo enemmän ”Kusturitsasta” kuin ”Jumalan kädestä”, Argentiinan suuresta pojasta.

Neuvo ihmiselle itselleen

Loppurunoksi, kun nyt vanhan ajan talvi pistäytyi Tampereellakin, käy sopivasti Ho Tsi Minhin Poliittisen vangin runot (Tammen Huutomerkki-sarja 1969) -kokoelman runo Neuvo ihmiselle itselleen Pentti Saarikosken suomentamana:

”Jos ei olisi talven kylmyyttä ja autiutta

ei voisi myöskään olla kevään lämpöä ja loistoa.

Vastoinkäymiset ovat tehneet minusta lempeän ja lujan

ja karaisseet mieleni teräkseksi.”