Lauri Tykkyläinen

Lauri Tykkyläinen (s. 11.5.1948) valmistui Taideteollisen oppilaitoksen kamerataiteen osastolta vuonna 1972. Hän toimi Suomen elokuva-arkiston tutkijana 1973-1985, toimistopäällikkönä 1986-1988, erikoistutkijana vuodesta 1988 lähtien sekä Elävän kuvan museon esimiehenä vuodesta 2005 lähtien. Vuonna 1979 valtiollistetun Suomen elokuva-arkiston johtokunnan jäsenenä hän oli ensimmäiset kolme kautta 1979-1987. Laurin ensimmäisiä tv-ohjauksia oli dokumentti Nyrki Tapiovaara – elokuvaohjaaja(1972). Vuosina 1981-1983 Lauri ohjasi Juho Gartzin kanssa oivallisen trilogian suomalaisen animaatioelokuvan vaiheista vuosina 1914-1983: Muutama metri piirrettyä elokuvaa(1981), Lisää piirrettyä elokuvaa…(1982) ja Vielä pikkuisen piirrettyä…(1983).

Tampereen ensimmäiset kansainväliset lyhytelokuvajuhlat pidettiin 19.-22.2.1970. Suomalainen kokoillan underground-elokuva – ”svengaa kuin hirvi, käy päähän kuin luumätä” – Tuomo-Juhani Vuorenmaaan Julisteiden liimaajat sai Suomen kantaesityksensä Kino-Palatsissa 21. helmikuuta. Samaan aikaan toisaalla Helsingissä kuvattiin Spede-tuotannon kokoillan elokuvaa, jossa Spede Pasanen ei esiintynyt kameran edessä lainkaan. Ere Kokkosen ohjaama Jussi Pussi oli eräänlainen aikuisten satiirinen satu opiskelijapolitiikasta ja sukupuolirooleista. Pääosassa kohelsi Vesku Loiri, vasemmistolaisia opiskelijoita esittivät muun muassa Sulevi Peltola, Marja ”Mandu” Hautala, Anssi Mänttäri, Erkki Seiro ja Lauri Tykkyläinen. Lisäksi koko liuta kamerataiteen osaston oppilaita esitti oikeistolaisia ja vasemmistolaisia opiskelijoita. Jussi Pussi tuli tosi nopsaan teattereihin, Tampereen ensi-ilta oli Hämeessä 17.4.1970.

Pertti Paltila Arkiston aarteiden idean isä

Tampereen elokuvajuhlien ja Suomen elokuva-arkiston kulttuurihistoriallisesti merkittävä yhteistyö vanhan ja vähän uudemmankin suomalaisen lyhytelokuvan esittelemisessä alkoi vuonna 1984. Sitä ennen tapahtui seuraavaa. Suomen elokuva-arkisto valtiollistettiin 1.3.1979. Tampereen elokuvajuhlien johtaja Pertti Paltila toimi SEA:n johtokunnassa ensimmäiset kolme kautta 1979-1987. Vuonna 1982 Tampereen elokuvajuhlat uudistuivat vakiintuneelta perustaltaan. Juhlien puitteiden kannalta olennainen muutos oli kaivattu siirtyminen Teiskontien Tekulta Tampereen keskustaan oikeisiin elokuvateattereihin, jotka tarjosivat toimivat ja viihtyisät tilat niin festivaalivieraille kuin yleisöllekin. Pääteatterina oli Tampereen suurin elokuvateatteri, upea Kino-Palatsi. Se oli myös yksi niistä harvoista Suomen elokuvateattereista, joissa saatiin esittää vanhoja tulenarkoja nitraattikopioita.

Arkiston aarteiden idean isä oli Pertti Paltila. Hän puhui SEA:n johtokunnassa ideastaan, ja elokuvajuhlat lähetti SEA:lle kirjeen vanhojen suomalaisten lyhytelokuvien esittämisestä Tampereella. Jukka Mannerkorpi SEA:sta vastusti ideaa vedoten teknisiin vaikeuksiin. Pertti oli ideansa puolesta sinnikäs, ja se tuottikin tulosta aika pian. Torstaina 1.3.1984 Kino-Palatsissa oli ensimmäinen ”koenäytös” otsikolla Suomalaisia veronalennuslyhytelokuvia. SEA:ssa näytöksen kokosivat Lauri ja Pentti Pajukallio, filkkareiden osalta mukana olivat Erkki Astala ja meikäläinen. Ensimmäisenä lyhytelokuvana esitettiin Heikkki Ahon ja Björn Soldanin mainio runoelma pakkasen saapumisesta Helsinkiin, Kun elohopea laskee(1933), sitä seurasi 11 lyhytkuvaa vuosilta 1936-1964.

Näin Lauri kirjoitti näytöksen johdantotekstissä: ”Kaikkiaan valmistui veronalennuskäytännön runsaan 31 vuoden voimassaoloaikana (1933-1964) noin 7000 säännökset täyttävää lyhytelokuvaa. Oman kuvauksensa filmille saivat muun muassa 1930-luvulla tapahtunut maan vaurastuminen ja elinkeinoelämän nousu, sotavuodet ja jälleenrakennustoiminta, useat nyt jo kadonneet kansatieteellisesti ainutkertaiset kohteet, kulttuurielämä, urheilu ja päivänkohtaiset uutistapahtumat. Vaikka veronalennuselokuvien taiteellinen anti ei muutamia kymmeniä poikkeustapauksia lukuun ottamatta kansainväliselle tasolle kohonnutkaan, kasvaa näiden elokuvien merkitys oman aikansa tapahtumien ja näkymien taltioijina vuosi vuodelta. Jo yksistään tämä seikka puhuu näiden arkiston aarteiden esiin kaivamisen ja uudelleenarvioimisen puolesta.”

Eino Mäkinen: Haaparuuhen synty (1936)

Elävien kuvien harvinaista herkkua valkealla kankaalla

Vuoden 1984 ”testinäytös” onnistui ja yleisöpalaute oli sen kaltaista, että saman vuoden keväällä minä ja Lauri ideoimme Tampereen 15. elokuvajuhlille 1985 laajan ohjelmakokonaisuuden 60 vuotta suomalaista dokumenttielokuvaa 1906-1965. Nyt SEA:n ja filkkareiden yhteistyö todella alkoi. Näytösten pääotsikoksi muotoutui Arkiston aarteet, joka on käytössä edelleen. Yhteistyöni Laurin kanssa oli tavattoman antoisaa ja kiintoisaa. Olin etuoikeutettu katsoessani SEA:n tiloissa 30 vuoden aikana noin 2000 suomalaista lyhytelokuvaa, josta aarteisiin valikoimme noin 1000. Laurin ja minun Arkiston aarteiden ”yya-sopimus” meni tähän tapaan. Minä funtsin joka vuosi sarjojen aiheita ja ideoita täällä Tampereella ja lähetin niitä Laurille nivaskan. Sitten Lauri tsekkasi, mitkä aiheet ja ideat ovat toteuttamiskelpoisia. Ja sitten ryhdyttiin hommiin, ellujen katseluihin ja valintoihin. Lopuksi minä laadin sarjojen tekstit ohjelmistopuffeihin ja ohjelmakirjaan. Laurin johdolla SEA:ssa tehtiin vähäisiä still-kuvia suoraan kopioistakin.

Vuoden 1985 aarteiden näytöksissä Kino-Palatsissa esitettiin ensimmäistä kertaa sekä säestettyjä mykkäelokuvia että tulenarkoja nitraattikopioita. Kiinnostus oli tavaton, Kino-Palatsin neljässä näytöksessä oli katsojia yli 1500. Arkiston aarteita hehkutettiin vuonna 1988 tähän tapaan: ”Suomen elokuva-arkiston ehtymättömistä aarreluolista on Tampereen elokuvajuhlille koottu erilaisia sarjoja. Elokuvahistorian dokumentoinnin kannalta tällaiset sarjat ovat tavattoman tärkeitä. Tampere on kansainvälisestikin edelläkävijä arkistoelokuvien esittämisessä festivaaliohjelmistossaan.”

Ja takuulla harvinaista herkkua esitettiin. Vuonna 1989 esitettiin mykkäelokuvan harvinaisuus, Jalmari Finnen viiden minuutin lyhytkuva Kiljusen pojat koulussa(1921). Vuonna 1990 oli vuorossa 20 minuutin dokumentti Finland(1907-1910). Se sisältää vanhinta Suomessa kuvattua elokuvaa, joka on kokonaisuudessaan ja oikeisiin yhteyksiinsä koottuna säilynyt jälkipolville. Mukana ovat vanhimmat säilyneet elokuvapätkät teollisuuskaupunki Tampereelta, runsas minuutti elävää kuvaa ydinkeskustasta ja Pyynikiltä. Vuonna 1992 Felix Forsmanin näytöksessä esitettiin ensimmäisen kerran julkisesti sitten sotavuosien maineikas ”hyllydokumentti” Puolustusvoimain katsaus 52. Suomen marsalkan vastavierailu valtakunnankansleri Hitlerin luona(1942).

Kino-Palatsin menettäminen festivaaliteatterina 1991 rajoitti Arkiston aarteiden kokoamista nitraattikopioiden osalta. Vaikka Matti Apunen söi hattunsa 1991 filkkareiden päättäjäisissä, niin Kino-Palatsin elokuvaesitysten tarina ei päättynytkään vuoteen 1991. Arkiston aarteiden yllättävä paluu viiden vuoden tauon jälkeen Kino-Palatsiin onnistui erinomaisesti tilan silloisen haltijan Tampereen Palatsiseurakunnan myötävaikutuksella. Kino-Palatsi oli vielä 10 vuotta 1996-2005 Arkiston aarteiden esityspaikkana. Ja oitis vuonna 1996 tehtiin Arkiston aarteiden kävijäennätys, kuudessa näytöksessä katsojia oli yhteensä 1900.

Eino Salmelainen: Neiti Nimismies (1929)

Vuoden 1999 Tampere-elokuvien pieni sensaatio oli vajaan puolen tunnin lyhytfiktio Neiti Nimismies(1929), jota ei aikanaan esitetty julkisuudessa eikä siitä ollut olemassa minkäänlaista kirjallista tietoa paitsi että se on tamperelaisen Oy Kinoston valmistama. Tämä filmin kohdalla tein pientä tutkivaa elokuvajournalismia ja selvitin tamperelaisen ”haamuelokuvan”Neiti Nimismiehen Eino Salmelaisen ohjaamaksi ja Arvo Tammisen kuvaamaksi. Yhdessäkään Salmelaisesta kertovissa dokumenteissa tai hänen muistelmissaan ei ole riviäkään teatterilegendan syrjähypystä elokuvan pariin. Samalla selvitin elokuvan näyttelijät yhtä nuorta miestä lukuun ottamatta. Neiti Nimismiehen pääosan esittäjä tamperelainen Inkeri Nieminen näki elokuvan ensi kerran 99-vuotiaana Arkiston aarteiden esityksessä vuonna 2008.

Harvinaisuudet jatkuivat. Vuonna 1999 esitettiin kaksi Yrjö Kallisen kuvaamaa lyhytfilmiä, sensuurivaikeuksiin aikanaan joutunut Helsinki punaiseksi(1934), nimenvaihdoksen jälkeen Työläiselämää Helsingissä(1935) sekä Vastusten kautta voittoon(1935).  Samana vuonna Kansa taisteli -näytöksessä nähtiin Aseveljeyden sankarit(1943), saksalais-suomalainen yhteistyödokumentti, jota ei ennen vuotta 1999 julkisesti yleisöesityksenä ollut nähty. Se on tarkka kuvaus keväällä 1941 värvätyistä suomalaisista vapaaehtoisista, jotka koulutettiin natsi-Saksassa suomalaisen SS-pataljoonan taistelijoiksi. Toinen näytöksessä nähty elokuva, vuoden 1941-1945 sotatapahtumista kertova Olavi Puusaaren dokumentti Näin taisteli sinun isäsi(1961) kiellettiin oitis valmistumisensa jälkeen, mutta hyväksyttiin Max Jakobsonin tekemillä tekstikorjauksilla esitettäväksi, kuitenkin vain Puolustusvoimien omissa tilaisuuksissa.

Arkiston aarteissa punainen ja valkoinen Tampere sekä idän ihmeitäkin

Vuoden 2000 aarteiden harvinaisuuksia olivat muun muassa Oy Kinoston ensimmäinen elokuva, kolmeminuuttinen dokumentti Elokuvateatteri Imatran palossa surmansa saaneiden uhrien hautapatsaan paljastus Tampereella 23 p. lokakuuta 1928. Eräänlainen ”kulttidokkari” oli Moskovan seudun riistamailla(Na ohote v Podmoskovje, Neuvostoliitto 1963), joka kuvasi Urho Kekkosen ensimmäistä riistajahtia Zavidovossa Neuvostoliiton johtomiesten kanssa syksyllä 1963.

Vuonna 2003 Suomen kohtalon vuosi 1918 -näytös uusittiin kymmenen vuoden takaa lisättynä harvinaisuudella Punainen Suomi(Krasnaja Finlandija, Venäjä 1918). Dokumentti sisältää 12 lyhyttä pätkää helmikuulta 1918. Puolet on kuvattu Helsingissä, puolet Tampereella ja Vilppulassa. Elokuvassa muun muassa tarkastetaan papereita Tampereen laitamilla, punakaartilaiset lähtevät Keskustorilta Vilppulaan, nähdään punaisten komentopaikka Vilppulassa, panssarijuna Tampereen ratapihalla sekä ammutaan sarjatulta jossain Vilppulan suunnalla. Lopuksi kuvissa on Vilppulassa vangittuja valkoisia ja haavoittuneita punaisia. Elokuva päättyy loppukaneettiiin: ”Yleinen sotilaskoulutus on lyhin tie ikuiseen rauhaan!”

Neiti Nimismiehen lisäksi tein tutkivaa journalismia vuonna 2004 toiseen tosi harvinaiseen elokuvaan, Tampereen vapautumisen 20 v. muistoparaati 3.4.1938. Se on viimeinen Suojeluskuntain Yliesikunnan valmistamista elokuvista. Valmiin elokuvan, joka ei ole säilynyt, kesto oli 15 minuuttia. SEA koosti noin 20 minuutin raakamateriaalista 10 minuutin version. Kokosin eri kirjallisista lähteistä 3.4.1938 sunnuntaipäivän sekä Mannerheimin että paraatijoukkojen aikataulun. Vuoden 2008 harvinaisuus oli SEA:ssa koottu lyhytdokumentti, jota ei julkisesti ollut aikaisemmin esitetty, Reino Tenkasen kuvaama Tampereen asemakomennuskunta(1942).

”Joka ei tunne historiaa, on tuomittu elämään se uudelleen”

Aimo Jäderholm: Laulu tunturille (1949)

Suomen elokuva-arkiston aarteissa esitettiin 30 vuoden aikana 1984-2013 noin 1000 lyhytelokuvaa, mainoselokuvaa, uutiskatsausta ja traileria alkaen ensimmäisistä säilyneistä elokuvapätkistä vuosilta 1906-1907. Säestettyjä mykkäelokuvia esitettiin noin 150 ja nitraattikopioita Kino-Palatsin vuosina 1985-1991 ja 1996-2005 yli 150. Ohjelmakokonaisuuksia esitettiin yli 60 alkaen Suomen vanhimmista säilyneistä elävistä kuvista. Elokuvayleisön rakastamat Tampere-aiheiset lyhytelokuvat olivat esillä Arkiston aarteiden sarjoissa oitis vuodesta 1984 lähtien. Kolme suosituinta Tampere-elokuvaa esitettiin neljä eri kertaa: Eino Salmelaisen Neiti Nimismies(1929), Valentin Vaalan Katoavaa Tamperetta(1967) ja Kari Kyrönsepän Hauskoja filmimuistoja Tampereelta(1969). Katsojia Arkiston aarteiden näytöksissä 1984-2013 oli yli 20 000.

Kun Tampereen lyhytelokuvajuhlat pyörähtivät käyntiin projektoreissa helmikuun lopulla 1970, silloinkin alussa oli lyhytelokuva. Siitä lähtien projektorit ovat kohta 50 vuotta pyörittäneet valikoitua maailman ja Suomen lyhytelokuvien ja vähän pidempienkin kiintoisia uutuuksia unohtamatta elokuvahistorian vielä nuorta kulttuuriperintöä, seitsemännen taiteen aarteistoa.

Arkiston aarteiden esittäminen Tampereen elokuvajuhlilla ei toki päättynyt vuoteen 2013. Aarteiden esitykset jatkuvat menestyksellä. SEA on vuodesta 2014 lähtien Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI). Elokuvat esitetään digitaalisina, toki Niagarassa voidaan esittää myös 35 mm:n ja 16 mm:n kopioita. Aarteiden uutuutena voidaan esittää myös radio- ja televisioarkisto RTVA:n elokuvia ja ohjelmia.

Lyhytelokuvallinen juhlaruno Laurille 11.5.2018

”Mikä on ollutta, se on mennyttä”

 

30 vuotta Arkiston aarteita 1984-2013
Kaksi lyhytelokuvaa jokaiselta Tampereen elokuvajuhlien Arkiston aarteiden esitysvuodelta

Ensimmäinen kymmenikkö 1984-1993
Ennen ensi-iltaa / Kun elohopea laskee
Hauskoja filmimuistoja Tampereelta / Ravintolayleisöä kameran silmän lävitse
Ampumarata / Kylmä kevät
Nainen astuu ulos kuvasta / Poliisi arkena ja kekrinä
Sävelten kesäkeitto / Laulu tunturille
Kiljusen pojat koulussa / Työ kutsuu tyttöjämme
Kaskisavun mailta / Pystystä pinoon
Unelmien pariisi / Ullakko elää
Alkoholi ihmisruumiissa / Mustaa ja valkoista
Tiet auki lipuillemme / Kultaa ja hiekkaa

Toinen kymmenikkö 1994-2003
Jäätelöä joka päivä / Me jotka täytämme maan
Katoavaa Tamperetta / Sikamainen juttu
Kaikki kansa talkootöissä / Kaikkien aikojen vappu
Tupakasta sen tuttaville / Vartijat valvovat
Ryssät motissa Mesuhallissa / Vanhat veteraanit
Vastusten kautta voittoon / Rautakourat juhlivat
Lyhytkuva syntyy / Elokuvia sydänmaille
Herrain herkku jokamiehen ruuaksi / ”Ei täällä vois ellää”
Hevonen joka elää syömättä / Toiveet toteutuvat
Sama kaiku on askelten / Suomalaista naiskauneutta

Valentin Vaala: Katoavaa Tamperetta (1967)

Kolmas kymmenikkö 2004-2013
Kivimies / Neiti Nimismies
”Lipeälapset” / Suomalaislapsia Ruotsiin
Nykypäivän ritareita / Rajasuutarista tehdassaliin
Aamua kaupungissa / Eläviä kuvia
Kaupungissa on tulevaisuus / Maaseudun tulevaisuus?
Rahan rata / Kenpä siitä oksan otti…
Hermoprässi / Tampereen sillan rakennus
Maistuu – jano haihtuu / Yhteiskunta rakentaa terveyttä
Lahjakengissä koulutielle / Pariisia Helsingissä
Teräs valjaissa / Runoilijan tie