Kansainvälinen kilpailu 10: Parveilua

Kansainvälisen kilpailun näytöksissä esitetään kaikki kilpailussa jatkoon valitut elokuvat.

Kieli: Eng, FinKesto: 93 min

still photo

SOMBRA VERTICAL
VERTICAL SHADOW

Felipe Elgueta, Ananke Pereira | Chile 2022 | Documentary | 14 min

Elokuva on visuaalinen matka Santiagon megarakennusta asuttavien maahanmuuttajien yksityiselämään. Pandemia pakottaa heidät viettämään päivänsä 17 neliömetrin tilassa 1 500 ihmisen joukossa.

 

still photo

NAERIS
THE TURNIP
NAURIS

Piret Sigus, Silja Saarepuu | Estonia 2022 | Animation | 8 min

Elokuvan tarina perustuu slaavilaiseen kansantarinaan, jota on kerrottu iät ja ajat maalaisten näkökulmasta. Elokuva kertoo tarinan maanalaisesta näkökulmasta tarjoten läpileikkauksen siihen, mitä oikeasti tapahtui, kun maalaiset olivat viljelemässä vihanneksia. Elokuva kertoo myös omaisuudesta, yhteistyöstä ja petoksesta.

 

still photo

SURUAIKA

Vlad Ilicevici, Radu C. Pop | Romania 2022 | Animation | 10 min

Kipu on luksusauton kuljettaja pimeässä kaupungissa, jossa kadut ovat täynnä autoja ja mustia kissoja. Ajettuaan vahingossa Suruaika-nimisen pikkukissan perheen yli Kipu adoptoi kissan ja tekee kaikkensa pitääkseen tämän turvassa. Kun Kivun rakkaus Suruaikaa kohtaan kasvaa, samalla kasvaa tämän kehokin, ja kadut alkavat täyttyä mustista kissoista, lukemattomien pikku tragedioiden uusista uhreista.

 

still photo

SO LOUD THE SKY CAN HEAR US

Lavinia Xausa | The Netherlands 2022 | Experimental, Documentary | 21 min

Elokuva tutkii hollantilaista Feyenoord-joukkuetta kannustavien jalkapallofanien identiteettiä. Muotokuva paljastaa uskon, rakkauden, myötätunnon ja haavoittuvuuden salaisen maailman. ”Jumalan kadonneen äänen” etsinnässä vanhojen hymnien ja pelilaulujen monofonia muotoutuu uudeksi polyfoniaksi Feyenoordin monimuotoisuuden symbolina.

 

still photo

APLAUSO
APPLAUSE
APLODIT

Guilherme Daniel | Portugal 2023 | Fiction | 14 min

Ylistyssanoma presidentille päättää puoluekokouksen ja saa aikaan raikuvat aplodit. Väkijoukon keskellä valtionpoliisin uteliaat silmät etsivät pienintäkin merkkiä toisinajattelusta, ja suosionosoitukset sen kuin jatkuvat.

 

still photo

LIONS
LEIJONAT

Beru Tessema | United Kingdom, France 2022 | Fiction | 26 min

Rosie on kongolainen teini, joka saapui hiljattain Lontooseen. Hän saa kokea Britannian tylyn puolen, kun väärinkäsitys kahden ikkunanpesijän kanssa yltyy selkkaukseksi.