Elokuvaullakko-näytös

Näytöksessä nähdään Elokuvaullakon eri yhteisöjen kanssa järjestämien lyhytelokuvatyöpajojen tuotoksia.
Festivaaliviikon tiistaina. Vapaa pääsy.

Kieli: FinKesto: 120 min

  • kalenteri-ikoni Ti 8.3.

  • kelloikoni 16:00 – 18:00

  • kelloikoni 16:00 – 18:00

  • karttaikoni Cine Atlas 1

Pirkanmaan Elokuvakeskuksen Elokuvaullakko järjestää lyhytelokuvatyöpajoja erilaisten yhteisöjen kanssa. Pajojen tarkoituksena on auttaa eri tilanteissa olevia ihmisiä kuntoutumaan onnistumisen kokemuksia ja yhteisöllisyyttä tarjoamalla.

Kaikki näytöksessä esitettävät teokset ovat valmistuneet pandemian aikana. Osa niistä on tehty tiukkojen rajoitusten puitteissa, jolloin on etsitty uusia tapoja elokuvan toteutukseen. Tekoprosessi on ollut osallistujille tärkeä mahdollisuus toteuttaa omia taiteellisia pyrkimyksiä ja tavata kanssaihmisiä. 

Teoksia ovat toteuttaneet työ- ja koulutuspaikkaa vailla olevat tamperelaiset nuoret aikuiset, nokialaiset pienluokkien oppilaat, ammattiopiston nuoret, kansalaistalon miehet, päihteettömän matalan kynnyksen kohtaamispaikan kävijät ja vireät ikäihmiset.

Moni on ollut elokuvantekijänä ensimmäistä kertaa, ja esityksen teokset perustuvat osallistujien omiin aiheisiin. Tekijät ovat saaneet valmennusta elokuvanteon eri osa-alueisiin ja toimineet käsikirjoittajina, lavastajina, tarpeiston valmistajina, kuvaajina, näyttelijöinä, ohjaajina, leikkaajina ja musiikintekijöinä. 

Näytös sisältää kolme 30 minuutin esitystä ja kaksi lyhyttä taukoa.

VAPAA PÄÄSY

 

               

 

 

RAKASTAVA PERHE
Finland | 2021
Dokumentti | 3 min
Ohjaus: Työryhmä
Käsikirjoitus: Jermin Vahala, Taika Kiuru, Elisa Korvenoja, ”Hema” Heta-Maria K ja Axu Sainio

Kissat ovat saaneet rakastavan perheen.

 

MYÖHÄSSÄ
Finland | 2021
Fiktio | 2 min
Ohjaus:  Työryhmä
Käsikirjoitus: Jami Määttä, Kimmo Murtonen ja työryhmä

Kannattaako myöhästyä? Saako ammattiopistosta silloin makkaraa?

 

AAVIKON HIEKKAA
Finland | 2021
Musiikkivideo | 3 min
Ohjaus: Mari-Pauliina Tervo
Käsikirjoitus: Mari-Pauliina Tervo

Kertomus itsensä löytämisestä.

 

KUOKKIJA
Finland | 2021
Fiktio | 8 min
Ohjaus: ”Hema” Heta-Maria K
Käsikirjoitus: ”Hema” Heta-Maria K

Naapurit ovat huonoissa väleissä, vaikka rakkaus roihuaa. Juhliin on kuitenkin päästävä.

 

ROBERT DE NIROUS
Finland | 2021
Musiikkivideo | 1 min
Ohjaus: Roope Lattunen
Käsikirjoitus: Roope Lattunen

Mitä tapahtuu hississä?

 

NIMIPÄIVÄ
Finland | 2021
Fiktio | 6 min
Ohjaus: Työryhmä
Käsikirjoitus:  Matias Lesonen, Jerry Ranki, Eino Järventausta ja Mika Pirhonen

Isä on ylpeä pojistaan, jotka ovat olleet kunnolla kaksi viikkoa. Hän haluaa näyttää pojilleen omaa maailmaansa.

 


Finland | 2021
Fiktio | 7 min
Ohjaus: Mirva Loukola
Käsikirjoitus: Mirva Loukola

Mitä tapahtuu, kun ei nukuta?

 

/TAUKO

 

KIITOS
Finland | 2021
Documentary | 2 min
Director:Jermin Vahala
Script: Jermin Vahala

Nuori kuvailee tuntojaan, kun yhteiskunta on suljettu.

 

MULLAKIN ON UNELMIA
Finland | 2021
Fiction | 3 min
Director: Lila Lähde
Script: Lila Lähde

Tunnettu henkilö on ajautunut hunningolle. Baarikin on suljettu rajoitusten vuoksi.

 

POIKKEUSTILA
Finland | 2021
Documentary | 2 min
Director:Jarno Nyberg
Script:Jarno Nyberg

Mitä tehdä poikkeustilan aikana?

 

EPÄILTY
Finland | 2021 | English subtitles
Fiction | 6,5 min
Director: O-P Oskari Lepola
Script: O-P Oskari Lepola

Kuulustelut ovat joskus yllättäviä.

 

PELKO
Finland | 2021
Documentary | 3 min
Director:Tuulamaria Lempiälä
Script:Tuulamaria Lempiälä

Henkilö kuvailee pelkoaan.

 

KAIKKI HYVIN
Finland | 2021
Fiction | 6 min
Director: J K Löfroth
Script: J K Löfroth

Nuori on kertonut salaisuuden vanhemmilleen. Onko reaktio toivottu?

 

YOURS
Finland | 2021 | Mykkäelokuva
Fiction | 10 min
Director:”Hema” Heta-Maria K
Script:”Hema” Heta-Maria K

Kertomus parisuhteesta seinien sisäpuolella. 


/TAUKO


YKSI SUURI PÄIVÄ
Finland | 2021
Fiction | 12 min
Director: Juho Saari
Script: Juho Saari, O-P Oskari Lepola ja Mattilan miehet

Matka uuden yrityksen jättimäisiin avajaisiin. Miten se sujuu?  


MOUKARI PERKELE
Finland | 2021
Fiction | 20 min
Director: Työryhmä / Group
Script: Mika Pirhonen, Heikki Palonen, Janne Pyöriä, Roope Lattunen ja Ilkka Leskinen

Matti moukarin ura poliisina on lopussa. Hän saa viimeisen tehtävän.  Elokuvassa käytetään runsaasti erästä kirosanaa!