Tampereen elokuvajuhlilla on totutusti nähty elokuvia ajankohtaisista aiheista. Ilmastokeskustelu on päätynyt lopultakin myös Suomessa kahvipöytäkeskusteluihin ja suurin osa suomalaisista pitää ilmastonmuutosta tieteellisenä faktana.

Olemme koonneet viiden näytöksen kokonaisuuden Ilmasto-ohjelmistoon. Kolme näytöksistä keskittyy Saharan eteläpuolelle, missä ilmastokriisi vaikuttaa jo kouriintuntuvasti ihmisten arkeen, muun muassa vedensaantiin, ruuantuotantoon ja muuttoliikkeeseen. Ilmasto 1: Ympäristö kertoo sikäläisestä arjesta ympäristön näkökulmasta, kun taas Ilmasto 2: Ihminen keskittyy enemmän henkiseen ilmastoon: Suuri osa Afrikasta lähtevistä ihmisistä on nuoria, jotka eivät näe tulevaisuuttaan turvatuksi kotimaassaan. Ohjelmistossa nähdään elokuvia, joissa pohditaan miten nuoret saataisiin tuntemaan toivoa ja näkemään mahdollisuus hyvään elämään myös kotimaassaan. Millainen arki heillä on ja miten vaikeudet voisi kääntää voitoksi? Ja koska ilmasto on globaali-ilmiö, Ilmasto 3: Pallo -näytöksessä nähdään monipuolisesti ilmastoaiheisia lyhytelokuvia ympäri maapallon. 

Ohjelmiston kaksi pitkää dokumenttielokuvaa keskittyvät Saharan eteläpuolelle. Thank you for the rain (2017) kertoo kenialaisesta maanviljelijästä ja aktivistista Kisulu Musyasta. Musya aloittaa puiden istutuksen maatilallaan suojellakseen viljelyksiään eroosiolta ja alkaa levittää tietoa puiden hyödyistä myös naapurustoonsa. Khartoum Offside (2019) nostaa esiin uuden, rohkean sudanilaisen sukupolven: elokuvassa naisjalkapallojoukkue taistelee oikeudesta saada olla olemassa.

Järjestämme myös ilmastokeskustelun yhteistyössä Siemenpuu-säätiön kanssa. Tulevaisuuden ratkaisuja etsivän keskustelun moderaattorina toimii Marko Ulvila (Siemenpuu-säätiö). Keskustelemassa ovat Risto Isomäki (kirjailija, aktivisti), Hanna Aho (Suomen luonnonsuojeluliitto) ja Kisulu Musya.

  • Riina Mikkonen, ohjelmistosuunnittelija