Alethea Arnaquq-Barilin Angry Inuk kertoo inuiittien kiistellystä elinkeinosta, hylkeiden pyynnistä. Dokumentti tarjoaa vilahduksen arktisen alueen elämään ja kulttuuriin, joka tulee katoamaan tällä tahdilla ennemmin kuin myöhemmin.

Mitä näet kun ajattelet hylkeitä? Suloisen valkoisen karvapallon, jolla on suuret mustat silmät, eikö niin? Entä kun ajattelet hylkeenpyyntiä? Näetkö ihmisiä nuijimassa pieniä hylkeitä kuoliaaksi? Eläimen armollisella ja julmalla tappamisella on ilmeisesti ero – vai onko tappaminen ikinä armollista? Miten muuttaa ihmisten käsityksiä hylkeenpyynnistä, kun ne ovat iskostettu tietynlaisina mieliimme? Onko mahdollista, että näkemämme on propagandaa, vai onko olemassa absoluuttinen totuus?

Alether Arnaquq-Barilin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva näyttää hylkeenpyynnin toisen puolen, inuiittien puolen. Inuiitit eivät metsästä hohtavan valkeaturkkisia Grönlannin hylkeitä. He eivät metsästä hylkeitä vain turkin vaan koko eläimen takia. He syövät lihat ja käyttävät nahat joko itse tai myyvät ne. Hylkeennahkojen myyminen näyttää olevat yksi harvoista tavoista, joilla inuiitit voivat yhä ansaita rahaa arktisella alueella. Hylje on heidän lehmänsä, kuten he itse sanovat. Jos lehmien ja kanojen kasvattaminen myyntiin ja syömiseksi on sallittua, mikseivät inuiitit saa tehdä samaa heille saatavilla olevilla resursseilla? Vai johtuuko ristiriita siitä, että hylkeitä ei kasvateta? Pitäisikö luonnossa elävät eläimet jättää rauhaan?

EU kielsi kaikki hylkeistä tehdyt tuotteet 2009. Kielto ei koske inuiitteja, eikä mikään eläintensuojelujärjestö tuomitse alkuperäiskansojen harjoittamaa metsästystä. Mutta jos ei ole kysyntää, ei ole tarvettakaan, vai onko? Kuka tervejärkinen edes haluaisi asua arktisella alueella?

Taloudellinen tasa-arvo on mahdollista tässä ja nyt, mutta rikkaudet jakautuvat vain harvoille. Tasa-arvoinen ja reilu eivät ole samoja asioita. Valitettavasti ne tuntuvat olevan synonyymejä tänä päivänä. Inuiitit toivovat, että he saisivat äänensä kuuluviin niin EU-parlamentissa kuin keskusteluissa eläintenoikeusaktivistien kanssa. He haluavat säilyttää kulttuurinsa, ilman että heitä tuomitaan sen takia. Se ei ole helppo tehtävä. Ikään kuin inuiiteista olisi tullut näkymättömiä.  Dokumentissa on kohtaus, joka selittää inuiittien hiljaisen, räjähtämättömän raivon. ”Jos joku saa sinut hermostumaan, häntä loukataan satiirisella laululla. Sen jälkeen on toisen vuoro ottaa rumpu ja he laulaa vuorostaan sinulle: tätä jatketaan edestakaisin kunnes jännitys laukeaa naurulla.” Valitettavasti tällä hetkellä dialogi inuiittien ja muun maalman väliltä näyttää puuttuvan tyystin, joten inuiitit tulevat vihaisemmiksi ja äänekkäämmiksi joka hetki yrittäessään saada äänensä kuulumaan sosiaalisen median ja etenkin tämän elokuvan avulla.

 

Angry Inuk (ei uusintaa)

La 11.03. klo 22, Plevna 2