Mikä haluaisit olla isona on taltiointi dokumentin Toimintaa ja kohtaamisia Kotirannassa työstämisestä. Kotiranta on perheryhmäkoti Mänttä-Vilppulassa, jonka asukkaat ja ohjaajat ovat tehneet jo pitkään yhteistyötä Pirkanmaan elokuvakeskuksen (PEK) kanssa.

Kotirannan lasten ja nuorten kanssa on tehty esimerkiksi animaatio Pikku leijona koulukiusaamisesta. PEK on myös järjestänyt paikallisissa kouluissa elokuvatyöpajoja, joihin on osallistunut Kotirannan asukkaita ja kantasuomalaisia koululaisia. 

Dokumentti Toimintaa ja kohtaamisia Kotirannassa on kolmas Kotirannassa tehty elokuva. Elokuvan rahoituksessa ovat olleet mukana Siivet, PEK, Frame, Voice Report! -hanke ja Mänttä-Vilppulan kunta.

Elokuvan tekee erityisen arvokkaaksi se, että Siipien asukkaat, eri ikäiset lapset, nuoret ja ohjaajat, ovat kuvanneet ja ideoineet sen itse PEK:n ohjeistuksella. Tekijät halusivat elokuvassa kertoa mitkä asiat heille ovat tärkeitä ja rakkaita. Myös ohjaajien ja lasten sekä nuorten lämpivät välit on haluttu nostaa dokumenttielokuvassa esiin.

Tässä yhteydessä nähdään vain lyhyt pätkä elokuvasta, mutta sen näkee kokonaisuudessaan Athouse Cinema Niagarassa järjestettävässä seminaarissa 31.10. Seminaariin on vapaa pääsy, lämpimästi tervetuloa!