Ulla Leisio
Ulla Leisio on eläkkeellä, mutta hän toimi vuosina 2021–2022 seitsemän kuukautta elokuvasäätiön esitys- ja levitystoiminnan asiantuntijana. Päivätyönsä Ulla Leisio on tehnyt elokuvalevityksen parissa.
Viimeksi vuosina 2006–2019 hän työskenteli tuotantopäällikkönä Finnkinon elokuvalevityksessä, joka edustaa Suomessa Universalin ja Paramountin elokuvia ja levittää tanskalaisen Scanboxin elokuvia. Aikaisemmin hän työskenteli Disneyllä ja sitä ennen parikymmentä vuotta United International Picturesissa (UIP).
Ulla Leisiolla on pitkä kokemus elokuvalevityksestä kattaen kaikki sen osa-alueet. Hän on työskennellyt niin amerikkalaisten studioelokuvien kuin kotimaisten, eurooppalaisten ja muiden kansainvälisten elokuvienkin parissa.
Marjo Levlin
Marjo Levlin (s. 1966) on ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta kotoisin oleva, Helsingissä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija/elokuvantekijä. Teoksissaan hän käsittelee sekä henkilökohtaisia että universaaleja aiheita yhdistäen historiaa ja ajankohtaisia ilmiöitä.
Taidemaalarina uransa aloittanut Levlin työskentelee nykyään pääosin lyhytelokuvien ja installaatioiden kautta ja rakentaa usein teoskokonaisuudet kerättyjä ja löydettyjä esineitä sekä sattumaa hyödyntäen. Hänen viimeisimmissä teoksissa arkistot, tiede ja tutkimus on saanut yhä vahvemman roolin. Hänen teoksiaan on esitetty yksityis- ja ryhmänäyttelyissä sekä festivaaleilla 1990-luvulta puolivälistä lähtien.
Vuonna 2021 Levlin voitti Risto Jarva palkinnon kokeellisella dokumentilla Ellipsis (2020), jossa kertoja törmää metsässä eläimenmuotoisiin maalitauluihin. Hän lähtee kerimään auki hengästyttävää ja kiehtovaa kulttuurihistoriallista vyyhtiä eläinten ja ihmisten oikeuksista, katseen vallasta, näyttelyobjekteiksi ja toiseuttavan katseen alaiseksi asettamisesta.
Juha Samola
Juha Samola on kolmisen vuotta eläkkeellä ollut – ja hyvin viihtynyt – AVEKin (Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus) pitkäaikainen (30 vuotta) pääsihteeri, joka arvostaa entistä enemmän hyvin tehtyjä, rohkean näkemyksellisiä ja ajatuksia herättäviä yhteiskunnallisia elokuvia sekä surrealistissävytteistä tai muuten vähän outoa taidetta.
Saanut vuonna 2020 DocPointin Apollo-elämäntyöpalkinnon sekä edellisvuonna samansisältöisen huomionosoituksen Dokumenttikillalta (”Vuoden dokumenttielokuvateko”). SESin hallituksen varajäsen (vuosina 2022–24).
Samola kävelee tai pyöräilee ja viihtyy Helsingin kahviloissa kirjan kanssa.