Antti Alanen

Kuva:Valentina Iaccarino

Ohjelmistonsuunnittelija (KAVI), elokuvahistorioitsija, tietokirjailja, kriitikko. SES:n hallituksen jäsen 2019–2021. Valtion elokuvatarkastamon johtaja 1997–1998. Elokuva-arkistojen kansainvälisen liiton (FIAF) Programming and Access to Collections Commissionin puheenjohtaja 2006–2012.
Blogi vuodesta 1997: Antti Alanen Film Diary.
Kirjoja: MMM Elokuvaopas (1995, 2005) ja Elokuvantekijät (2012). Elokuva ja psyyke -kirjasarja, osat 1–5 (toim. 2007–2019). Citizen Peter (toim. Olaf Möllerin kanssa, 2015). Sähköiset unet: musiikkivideot: miten taiteesta tuli pop (1992, design Ilppo Pohjola) ja Suomalainen musiikkivideografia (2004). Musta peili: kauhuelokuvan kehitys Prahan ylioppilaasta Poltergeistiin (1985, & Asko Alanen). Marilyn – alaston naamio (1982, 1996).
Artikkeleita mm.: Dostojevski: kiistaton ja kiistelty (2017), Bewegte Bilder– starres Recht (2011), Suomen kansallisfilmografia (1991–2005), Routledgen Encyclopedia of Early Cinema (2005), The Unknown Orson Welles (2004), Steven Soderbergh (2003), Nordic Explorations (1999).


Petri Peltonen

Petri Peltonen toimii Suomen elokuvasäätiössä tilastointi- ja tutkimusasiantuntijana. Hän vastaa elokuvasäätiön ja koko elokuva-alan tiedonkeruusta ja tilastoinnista kuten katsoja-lukutiedoista ja säätiön tukien tilastoinnista. Peltonen on elokuvien intohimoinen suurkuluttaja ja elokuvalistojen tekijä. Hän on kirjoittanut yhdessä Paavo Ihalaisen, Maria Pirkkalaisen ja Anton Vanha-Majamaan kanssa elokuvatietovisakirjan Kelaa sitä (Reuna, 2017). Koulutukseltaan Peltonen on valtiotieteiden maisteri pääaineenaan tilastotiede ja sivuaineenaan viestintä ja matematiikka. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Kelassa matemaatikkona.


Sanna Liljander

Sanna Liljander on taiteen kandidaatti Aalto-yliopiston ELO:lta ja opiskellut elokuvaa myös Metropolia AMK:ssa. Vuonna 2015 Liljander voitti Risto Jarva -palkinnon yhden oton elokuvallaan Onni, minimalistisella kuvauksella äitiyden arkisesta onnesta. Liljander pitää pelkistämisestä, ja seikkailee mielellään videotaiteen ja elokuvataiteen rajoilla, käyttäen teoksissaan useimmiten dokumentaarista materiaalia. Hänen lyhyitä elokuviaan on esitetty monilla kansainvälisillä festivaaleilla, ja palkittukin. Vuonna 2015 Onni-elokuva oli myös ehdolla Short Film Conference:n Vuoden Lyhytelokuvaksi. Tammikuussa 2019 Liljander aloitti liikkuvan kuvan maisteriopinnot Kuvataideakatemiassa, mutta tällä hetkellä hän nauttii äitiyden arkista onnea vanhempainvapaalla.