Marta Bałaga

Marta Bałaga on elokuva-toimittaja, joka jakaa aikansa Puolan ja Suomen välillä. Hänen tekstejään on julkaistu Cineuropassa ja Varietyssa, ja hän kirjoittaa säännöllisesti suomalaiseen Episodi-elokuvalehteen. Bałaga tekee yhteistyötä useiden festivaalien kanssa, joihin lukeutuvat mm. Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa ja ranskalainen Les Arcs International Film Festival. Lisäksi hän johti elokuvatoimittajien työpajaa Cottbusin elokuvajuhlilla. Bałaga kuuluu Suomen arvostelijain liitto ry:hyn (SARV), kansainväliseen elokuva-kriitikoiden järjestöön (FIPRESCI) ja Euroopan elokuva-akatemiaan, jossa hän oli mukana päättämässä vuoden 2019 European Film Awardsin vuoden eurooppalaisen löydön ehdokkaista. Hän on istunut useissa tuomaristoissa mm. PÖFF Shortsissa ja Venetsian elokuvajuhlien Kansainvälisten elokuvakriitikoiden viikolla. Virolainen kulttuurijulkaisu SIRP on antanut tunnustusta Bałagan leikkisälle, kepeälle ja humoristiselle tyylille. Toisin sanoen hän on hulvaton kirjoittaja.



Pauline Clague

Pauline Clague on Sydneyn teknillisen yliopiston apulaisprofessori ja alkuperäiskansatutkimusta
tekevän Jumbunna-instituutin johtaja. Uuden Etelä-Walesin pohjoisrannikolla syntynyt ja alkuperältään yaegl-heimoon kuuluva Clague on työskennellyt tarinankertojana ja tuottajana elokuva- ja tv-alalla 25 vuotta. Hän on Sydneyn Winda Film Festivalin perustaja ja taiteellinen johtaja ja toimi ohjelma-päällikkönä imagineNATIVE media +arts -elokuvajuhlilla Torontossa Kanadassa vuoteen 2019 asti. Clague oli perustamassa NativeSlamia, 72 tunnin alkuperäiskansaelokuvahaastetta Otakin Maoriland-elokuvajuhlilla Uudessa-Seelannissa. Hänen työnsä on keskittynyt digitaaliseen tarinan-kerrontaan alustana alkuperäiskansojen suullisen historian säilyttämiseksi uuden teknologian avulla. NITV:llä hän loi virstanpylväänä pidetyn sarjan Our Stories, Our Way, Everyday, joka kolmen vuoden aikana synnytti noin 380 lyhytdokumenttia ympäri maata ja toi Claguelle Stanley Hawes -palkinnon vuonna 2015 hänen ansioistaan australialaisen dokumenttielokuvan saralla.


Angello Faccini

Angello syntyi Bogotássa Kolumbiassa ja opiskeli elokuva-alaa Barcelonan ESCAC:ssa. Elokuvantekijänä ja kuvaajana hän tasapainottelee jatkuvasti kerronnallisten, dokumentaaristen ja kaupallisten projektien välillä. Angellon viimeisin lyhytelokuva DULCE (2018), jonka New York Timesin Op Docs julkaisi, on esitetty mm. Sundancessa, Torontossa, IFDA:ssa ja monilla muilla elokuvajuhlilla. Se voitti Palm Springs Film Festin parhaan dokumentin palkinnon ja Tampereen elokuvajuhlien Grand Prix -palkinnon. Viimeisin Angellon kuvaama täyspitkä dokumentti, LAPÜ (2019), sai maailmanensi-iltansa Sundancessa, ja Euroopassa se esitettiin ensimmäistä kertaa Berliinin elokuvajuhlilla. LAPÜ voitti parhaan kuvauksen palkinnon Bostonin elokuvajuhlilla. Tällä
hetkellä Angello kuvaa seuraavaa elokuvaansa Intian New Delhissä.


Ng’endo Mukii

Ng’endo Mukii on Nairobissa asuva käsikirjoittaja/ohjaaja, joka työskentelee kansainvälisesti itsenäisenä elokuvantekijänä ja luennoitsijana. Hänen työnsä keskittyy ihmissuhteisiin ja elokuvaan sanomattomien totuuksien ilmaisijana. Arvostetussa Design Indaba-konferenssissa Mukii piti esitelmän Film Taxidermy and Re-Animation, jossa hän ehdotti animaation käyttöä alkuperäiskansoihin liittyvien mielikuvien inhimillistämiseksi.

Mukii on valmistunut Rhode Island School of Designista ja hänellä on maisterin tutkinto animaatiosta Royal College of Artista. Hän on vaikuttanut Berlinale Talentsissa, Urucu REALNESS – käsikirjoittajaohjelmassa ja Goethe-instituutin Bahia Vila Sul –
taiteilijaresidenssissä. Mukiin elokuvat ovat voittaneet useita palkintoja, kuten hopeisen Hugon parhaasta lyhytanimaatiosta Chicagon kansainvälisillä elokuvajuhlilla ja parhaan lyhytelokuvan palkinnon Africa Magic Viewers’ Choice Awardsissa. Mukiin virtuaalitodellisuuselokuva Nairobi Berries voitti Encounters-festivaalin Immersive Grand Prix -palkinnon.


Juha Samola

Juha Samola on vuosi sitten eläköitynyt AVEKin (Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus) pääsihteeri, joka on työskennellyt audiovisuaalisen kulttuurin kentällä virkamieshommissa 1980-luvun alusta, AVEKissa sen perustamisesta saakka eli vuodesta 1987. Pitää luovasta kulttuurista, erityisesti kirjallisuudesta, musiikista ja elokuvista. Kokeellinen ja dokumentaarinen elokuva tuntuvat erityisen läheisiltä, mutta ei omaa tekemisen kunnianhimoa. Joutunut viime aikoina pienimuotoiseen julkisuus-pyöritykseen, kun dokumenttikilta myönsi hänelle Vuoden dokumenttielokuva teko -palkinnon joulukuussa 2019 ja Helsingin DocPoint-festivaali tammikuussa 2020 Apollo-palkinnon. Istuu kahviloissa, kävelee tai ajaa polkupyörällä ja harjoittelee eläkkeellä olemista.