Yhtenä kansainvälisen tuomariston jäsenenä nähdään Jan Harlan, jonka ohjaama dokumentti Stanley Kubrickista esitetään Tampereen elokuvajuhlilla.

Jan Harlan oli mukana Stanley Kubrickin vuoden 1969 Napoleon-elokuvassa, joka ei koskaan toteutunut. Myöhemmin hän toimi vastaavana tuottajana kaikissa Kubrickin elokuvissa Barry Lyndonista lähtien ja välissä työskenteli muissa Stanley Kubrickin kesken jääneissä projekteissa. Kubrickin kuoltua vuonna 1999 Jan työskenteli Steven Spielbergin A.I. – Tekoälyssä, teki kaksi dokumenttielokuvaa Warner Brosille ja muita itsenäisiä projekteja. Jan on vieraileva luennoitsija monissa elokuvakouluissa ympäri maailman ja istuu usein elokuvakilpailujen tuomaristoissa. Hänellä oli tärkeä rooli University of the Arts Londonin Stanley Kubrick -arkiston perustamisessa sekä laajan Stanley Kubrick -näyttelyn luomisessa. Maailmalla kiertävässä näyttelyssä on toistaiseksi käynyt 1,2 miljoonaa vierailijaa.

Jan Harlanin ohjaama dokumentti Stanley Kubrick: A Life in Pictures (2001) Perehdyttää Stanley Kubrickin uraan ja elämään  kuvien, elokuvakohtausten, vanhojen kotifilmien ja kollegoiden kommenttien kautta. Kertojana toimii Tom Cruise.

Kubrickin elokuva The Shining – Hohto (1980) on modernin kauhun mestariteos. Elokuva ei ilmestyessään saanut lämmintä vastaanottoa ja jakoi mielipiteitä kahtia. Elokuva saavutti arvostusta jälkeen päin, mistä kertoo muun muassa pääsy maailman arvostetuimpien elokuvien listalle. Elokuva esitetään Tampereen elokuvajuhlilla.

 

Näytökset:

Stanley Kubrick: A Life In Picture: La 10.3. 17:00 Pakkahuone
Hohto
: La  10.3. 22:00 Pakkahuone