Palkitut elokuvat 2021

Kansainvälinen kilpailu

GRAND PRIX 5 000 € + Suudelma-patsas
Tampereen kaupunki

AL-SIT
Ohjaaja: Suzannah Mirghani
Sudan, Qatar 2020
Fiktio

Elokuva joka on kerrottu yksinkertaisesti mutta samalla syvällisesti, ja esittää viattomuutta joka tuntuu tulevan toisesta ajasta mutta koskettaa hyvin nykyaikaista ongelmaa: konfliktia erilaisten arvojen välillä – tulos ja edistys vasten perinnettä/perinteitä. Tuomaristoa kosketti tapa miten tämä nykyajan faabeli oli roolitettu, näytelty ja visioitu.

PARAS ANIMAATIO 1 500 € + Suudelma-patsas
Pirkanmaan Osuuskauppa

NORMAL
Ohjaaja: Julie Caty
Ranska 2020
Animaatio

Rohkea ja virkistävä visuaalinen tyyli tukee leikkisää premissiä, joka paljastuu lopulta ristiriitaisemmaksi miltä aluksi näyttää. Kun elokuva etenee, jää yleisön päätettäväksi kenen puolen valitsee taistelussa maailman herruudesta.

PARAS DOKUMENTTI 1 500 € + Suudelma-patsas
Film Tampere

SHADOWS OF YOUR CHILDHOOD
Ohjaaja: Mikhail Gorobchuk
Venäjä 2020
Kokeellinen, Dokumentti

Elokuvalle, jossa on nerokas visuaalinen konsepti: mustan ja keltaisen varjot sovitettuna yhteen äänten ja musiikin muodostaman harvan ääniraidan kanssa, operoiden abstraktimmalla alueella mihin olemme tottuneet dokumenttielokuvan teossa. Tuomaristo oli ihastunut miten elokuva onnistuu kuvittamaan muistojen fragmentit niin kuin pienen lapsen muistot säilyvät läpi elämän.

PARAS FIKTIO 1 500 € + Suudelma-patsas
United Parcel Service Finland

A LUCID DREAM
Ohjaaja: Li Yue
Kiina 2020
Fiktio

Taianomaiselle elokuvalle, joka asettuu mielentilaan kiinnittyen läheisesti luontoon ja kansantarinoiden valtakuntaan. Perustuen päähenkilön muistoihin ja alitajuntaan, elokuvantekijä mestarillisesti rakentaa elokuvan todellisuuden limboon unen ja todellisuuden kerrostumien väliin. Päästä irti, nojaudu taakse ja uneksi tietoisesti mukana!

TAMPEREEN PALKINTOEHDOKKUUS EUROPEAN FILM AWARDS 2021 -KILPAILUSSA
European Film Academy

MISSION: HEBRON
Ohjaaja: Rona Segal
Israel 2020
Dokumentti

Todistajanlausuntoja ihmisiltä, jotka ilman pahaa tarkoitusta, auttavat ruokkimaan tappavaa konfliktia. Näemme kuinka väkivaltaiset tilanteet saattavat kääntyä viihteeksi ja miten erilaisia keinoja käytetään yhteisön hajottamiseksi. Tehtävä: Hebron on tärkeä muistutus pahuuden banaaliudesta.

KUNNIAMAININTA

WALL PIANO
Ohjaajat: Asma Ghanem, Christopher Marianetti, Alexia Webster
Palestiina 2020
Kokeellinen, Dokumentti

Mitä muuta muuri Palestiinassa voisi esittää todellisuudesta irrotettuna? Tästä yksikertaisesta eleestä ja vastarinnan teosta tuomaristo antaa kunniamaininnan elokuvalle “Muuripiano”, jonka ohjaajat ovat Asma Ghanem, Christopher Marianetti ja Alexia Weber.

KUNNIAMAININTA

WOCHENBETT
Ohjaaja: Henriette Rietz
Saksa 2020
Animaatio

Tämä erinomainen yhteistyö muodon ja sisällön kesken vie meidät riemukkaalle matkalle äitiyden ensimmäiseen vuoteen, kuvaillen realistisesti kompleksisen vaiheen ylä- ja alamäkiä.

KUNNIAMAININTA

MIZARU
Ohjaaja: Sudarshan Suresh
Intia 2019
Fiktio

Kasvattaen konfliktia askel askeleelta, tämä yhden oton elokuva tarjoaa meille oivalluksen tilanteesta joka saattaa ensin vaikuttaa absurdilta, mutta on oikeastaan lähempänä realismia kuin fiktiota. Sen sijaan, että elokuva saisi meidät valitsemaan puolen, olemme hiljaisia sivullisia, pakotettuja ainoastaan reflektoimaan näkemäämme.

YLEISÖPALKINTO

WALL PIANO
Ohjaajat: Asma Ghanem, Christopher Marianetti, Alexia Webster
Palestiina 2020
Kokeellinen, Dokumentti

Kotimainen kilpailu

Alle 30-minuuttiset

ÄPALKINTO 5 000 € + Suudelma-patsas
Yle

WHERE TO LAND
Ohjaaja: Sawandi Groskind
Suomi 2020
Fiktio

Elokuva kertoo katkoksesta perheenjäsenten välillä. Samalla se on oikukas mysteeri, joka ei kaipaa ratkomista. Where To Landissa on ajattomuutta ja luonnollinen rytmi, jotka ovat yhtäältä kutsuvia mutta toisaalta jättävät paljon mielikuvituksen varaan.

ERIKOISPALKINTO 1 500 €

HILJAISUUS
Ohjaaja: Saara Hakkarainen
Suomi 2020
Dokumentti

Dokumentti ottaa kokijan näkökulman aiheeseen, jota yleensä käsitellään shokkiarvon ja inhon kautta. Surua henkivä Hiljaisuus pyytää katsojia harjoittamaan empatialihastaan ja kuvittelemaan päähenkilönsä yksinäisyyden.

NUORISOTUOMARISTON PALKINTO

ALL TENDER THINGS
Ohjaaja: Tatu Pohjavirta
Suomi 2020
Animaatio

Elokuva oli nuorisotuomariston selkeä suosikki. Itse elokuva kestää vain 13 minuuttia, mutta jälkipuinti voi jatkua vielä kauan lopun jälkeen. Persoonallisesta ja laadukkaasta toteutuksesta nousee erityisesti esille huikea äänimaailma. On häkellyttävää, miten näinkin yksinkertaisilla hahmoilla voi luoda vahvan jännitteen ja katsojalle tunnerikkaan kokemuksen. 

NUORISOTUOMARISTON KUNNIAMAININTA

PÄÄTÖS N:O 30001
Ohjaajat: Samuel Häkkinen, Henna Välkky
Suomi 2020
Fiktio

Elokuva on jopa kivuliaan todenmukainen, silti ennalta-arvaamaton kohtaus suoraan arjesta. Viihdyttävän elokuvan sujuvasti etenevä juoni, loistava käsikirjoitus ja laadukas kuvaus muodostavat kokonaisuuden, jonka voi tiivistää yhteen sanaan: ammattimainen. Lisäksi lopputekstit ovat fantastiset.

TAMPEREEN PALKINTOEHDOKKUUS EUROOPPALAISEN LYHYTELOKUVAN YLEISÖPALKINNOKSI

KANSANRADIO – RUNONLAULAJIEN MAA
Ohjaaja: Virpi Suutari
Suomi 2021
Dokumentti

Yli 30-minuuttiset

Lähikuva miehestä / A closeup of a man

PÄÄPALKINTO 5 000 € + Suudelma-patsas
Finnkino Oy

LOST BOYS
Ohjaajat: Joonas Neuvonen, Sadri Cetinkaya
Suomi 2020
Dokumentti

Lost Boys on intensiivinen ja emotionaalisesti vaikuttava dokumenttidraama, elokuvallinen pyörre, joka pakottaa katsojan päähenkilöiden mukaan ensimmäisistä minuuteista viimeisiin. Elokuva kertoo melankolisen tarinan ystävyydestä ja lomamatkasta, joka kääntyy hauskanpidosta kaaokseen ja tragediaan.

ERIKOISPALKINTO 1 500 €
Pirkanmaan elokuvakeskus

SCHOOL OF HOPE
Ohjaaja: Mohamed El Aboudi
Suomi, Ranska, Marokko
2020
Dokumentti

Elokuva taltioi kauniisti marokkolaismaisemaa ja kertoo tarinan ihmisen ja ympäristön herkästä suhteesta. School of Hope näyttää, kuinka koulutuksesta on tullut paimentolaisille elintärkeä kysymys ja kuinka se edustaa toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Molemmat sarjat

RISTO JARVA -PALKINTO 10 000 €
Suomen elokuvasäätiö

ELLIPSIS
Ohjaaja: Marjo Levlin
Suomi 2020
Kokeellinen, Dokumentti

Risto Jarva-palkinnon tarkoituksena on löytää uusia, tuoreita ideoita ja ajatuksia. Erityistä huomiota kiinnitetään omaperäisyyteen ja uutta etsivään ilmaisuun. Tuomaristo oli ilahtunut löytäessään kotimaisessa kilpailussa elokuvan, joka täyttää nämä kriteerit. 

Elokuvan alussa näemme metsässä hunnun tavoin roikkuvan hataran verhon. Se muistuttaa meitä siitä, että (valko)kangas ei ole ainoastaan pinta, joka heijastaa vaan myös kätkee.

Elokuvan rikas kieli ja mielikuvia herättävä kuvasto yhdessä toisiinsa limittyvien meditatiivisten ja jopa häiritsevien tarinoiden kautta elokuvaa imaisee katsojan. Sen kuvien ja tarinoiden virtaus koukuttaa ja vie meitä matkallamme itäisestä Helsingistä Chicagon teurastamoiden alueelle. 

Vähitellen, sen avulla mitä kerrotaan ja mitä jätetään kertomatta, alamme yhdistää pisteitä ja nähdä vilauksen siitä, mitä hunnun takana on.

KIRKON MEDIASÄÄTIÖN PALKINTO 1 500 €
Kirkon Mediasäätiö

EATNAMEAMET – MIN JASKES DÁISTALEAPMI
Ohjaaja: Suvi West
Suomi 2021
Dokumentti

Tämä dokumenttielokuva siirtää katseen itseemme. Se vaatii katsojalta myös kuuntelemisen jalon taidon mutta jos ja kun sanoille antaa aidosti tilaa on mahdotonta olla liikuttumatta kanssaihmisten elokuvassa esille tuomien tunteiden mukana eikä vähättelylle jää sijaa. Elokuva luo Saamen kansan tärkeistä asioista rehellisen kuvan eikä sorru kliseihin vaan pikemminkin käyttää rauhallista kuvitusta vastakohtana meille kaikille tutuille stereotypioille.

Elokuva on tärkeä muistutus meille Suomalaisille siitä, että meilläkin on oma historiamme sortajina.

KULTAINEN VARJO -KALUSTOVUOKRAUSPALKINTO KUVAAJALLE 20 000 €
Valofirma – The Light House, Kamerafirma – The Camera House

WHERE TO LAND
Kuvaaja: Karl Henrik Edlund
Suomi 2020
Fiktio

Where To Landin poeettinen kuvaus operoi valoilla ja varjoilla – elokuvan peruselementeillä. Elokuvan omaperäinen kuvakieli nostaa tekstuurit esiin ja matkaa vaivattomasti päivän ja yön sekä luonnon ja sisätilojen välillä.

OPISKELIJAPALKINTO 1 500 €
Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK

HALPOJA TAHROJA
Ohjaaja: Marlena Martikainen
Suomi 2020
Dokumentti

YLEISÖPALKINTO

EATNAMEAMET – MIN JASKES DÁISTALEAPMI
Ohjaaja: Suvi West
Suomi 2021
Dokumentti

 

Generation XYZ

PARAS GENRE-ELOKUVA 2 000 €

THE LAST MEN
Ohjaaja: Adrien Jeannot
Ranska 2020
Fiktio
Palkinnon kumppani: Troll VFX

Kauniisti kuvattu ja yllättävän emotionaalinen tarina. Elokuva, joka tutkii ihmisyyttä, yksinäisyyttä ja miten mahdollinen ystävyys voi johtaa syyllisyyteen, katumukseen ja viimein välittämiseen. Samalla se kykenee kertomaan näin syvällisen tarinan sävyttämällä sitä huumorilla. Ei kuitenkaan karnivalistisesti, kuten tässä genressä on niin usein nähty. Täten se kykenee harvinaisesti jopa hieman keksimään erittäin kuvatun Zombie -elokuva genren uudelleen.

The Last Men oli tuomariston yksimielinen valinta parhaan Genre-elokuvan palkinnon saajaksi ja olemme jo elokuvantekijä Adrien Jeannotin faneja.

KUNNIAMAININTA

TIEN SHINHAN
Ohjaajat: Fanni Szilágyi, Gábor Szilágyi
Unkari 2020
Fiktio

Erittäin oivaltava kuvaus lapsen mielikuvituksen voimasta. Niin monet meistä ovat kokeneet tunteen pienenä, että meillä on ihmevoimia, mutta miten nekään eivät usein riitä saadaksesi sitä mitä haluat ja tässä tarinassa niinkin yksinkertaista asiaa kuten huomiota ja sisarellista rakkautta. Elokuva tutkii kiinnostavasti kateutta, vihaa tutussa genressa: Supersankarikasvutarinassa.

Tien Shinghan antaa lupauksia uuden ja kiinnostavan Unkarilaisen elokuvantekijä äänen synnystä ja odotamme innolla Fanni Szilagyin tulevia teoksia.