Kansainvälinen tuomaristo 2023

Sivua päivitetty 3.3.:  Erkki Astala on lisätty kansainvälisen tuomariston jäseneksi.  Aiemmin ilmoitetusta poiketen Mikko Peltonen on estynyt osallistumasta kilpailun tuomaristoon.

Jason Anderson

Jason Anderson on ohjelmistosuunnittelija, toimittaja ja lehtori Torontosta. Hän vastaa Short Cutsin kansainvälisestä ohjelmasta Toronton elokuvajuhlilla sekä toimii ohjelmistopäällikkönä Kingstonin elokuvajuhlilla ja Aspen Shortsfestissa. Hän on toiminut elokuvajuhlien tuomaristossa muun muassa Hot Docsissa, Vienna Shortsissa, Nordisk Panoramassa, Norjan lyhytelokuvafestivaaleilla ja Tel Avivin kansainvälisillä opiskelijaelokuvafestivaaleilla.

Toronton yliopiston kasvatti Jason toimi pitkään Eye Weeklyn ja The Gridin elokuvakriitikkona ja kolumnistina sekä kirjoitti elokuvista ja musiikista lukuisiin kanadalaisiin ja kansainvälisiin julkaisuihin. Nykyään hän kirjoittaa Sight & Soundiin, Cinema Scopeen ja Uncutiin. Torontolainen ECW Press julkaisi hänen Showbiz-romaaninsa vuonna 2005. Jason opettaa elokuvakritiikkiä Toronton yliopistossa ja on opettanut journalistiikkaa Toronto Metropolitan ‑yliopistossa.

Erkki Astala

Erkki Astala on AVEKin johtokunnan puheenjohtaja, jolla on laaja kokemus suomalaisen av-kulttuurin näköalapaikoilta ja kansainvälisestä yhteistoiminnasta. Astala on toiminut muun muassa Ylen elokuvatiimin päällikkönä ja Suomen elokuvasäätiön tuotantojohtajana.

Anissa Daoud

Itseoppinut ja monilahjakas Anissa Daoud on tunisialaisen isän ja ranskalais-italialaisen äidin tytär. Hän on tullut tunnetuksi alun perin näyttelijänä ja kirjailijana, sittemmin tuottajana ja viimeisimmäksi ohjaajana. Hänen vaikuttavissa töissään on vahva sosiaalinen ja poliittinen viesti.

Hän puolustaa pääasiassa kansainvälisiä yhteisprojekteja, jotka ovat niittäneet mainetta nimekkäissä elokuvakilpailuissa Cannesissa, Venetsiassa, Kairossa, Césareissa, Tampereella, Clermont-Ferrandissa, Kairon elokuvajuhlilla jne.

Anissa Daoud tuotti elokuvan Sokea piste (Blind Spot), joka voitti parhaan dokumentin palkinnon Tampereella 2022. Hänen ohjaamansa elokuva Kylpy (Bath) on myös ollut myös ehdokkaana.

Urška Djukić

Urška Djukić opiskeli Nova Gorican yliopistossa taiteiden laitoksella.

Vuonna 2016 hän teki lyhytelokuvan Dober tek, življenje! (Bon Appétit, La Vie!) ja voitti parhaan lyhytelokuvan Vesnan Slovenian 19. elokuvajuhlilla. Vuonna 2018 hän oli mukana ohjaamassa lyhytelokuvaa The Right One, joka sai ensi-iltansa 2019 Cannesin Director’s Fortnightissa osana SEE Factory Sarajevo mon amour -kokoomateosta. Samana vuonna hänet valittiin 39:nteen Cinéfondation-residenssiin, missä hän kehitteli ensimmäisen koko illan elokuvansa Little Trouble Girls. Vuonna 2021 hän jatkoi esikoiselokuvansa työstämistä Torino Film Labissa.

Urškan uusi animoitu lyhytdokumentti Mummin seksielämä on voittanut monia palkintoja, muun muassa Tampereen elokuvajuhlien Grand Prix -palkinnon 2022 sekä Euroopan elokuva-akatemian lyhytelokuvapalkinnon 2022. Elokuva on myös yksi kahdestatoista César-palkintoehdokkaasta 2023.

Sasha Prokopenko

Sasha Prokopenko on ohjelmistosuunnittelija, elokuvakuraattori ja kääntäjä Kiovasta, Ukrainasta.

Viimeiset pari vuotta hän on toiminut ohjelmapäällikkönä Kiovan kansainvälisillä lyhytelokuvajuhlilla. Sasha on toiminut kuraattorina ja tuomariston jäsenenä lukuisilla elokuvajuhlilla. Hän kuratoi myös Teen Screen ‑osiota Kiovan kansainvälisellä Molodist-elokuvafestivaalilla. Vuodesta 2016 lähtien hän on työskennellyt itsenäisessä KyivMusicFilm-levitysyhtiössä, joka levittää taide-, musiikki- ja kulttuurielokuvia.