Generation XYZ – tuomaristo 2023

Fanny Heinonen

Elokuvakomissio Film Tampereen asiantuntija Fanny Heinonen kehittää Tampereen alueen av-alan kasvua ja kansainvälistymistä. Fanny valmistui Tampereen ammattikorkeakoulusta elokuva- ja televisiotuottajaksi ja on työskennellyt alalla 10 vuotta.

Fannylla on taustaa roolittajana, maskeeraajana ja tuotantopäällikkönä kotimaisissa ja kansainvälisissä elokuva-, tv- ja valokuvatuotannoissa. Fanny on ollut tekemässä useita Tampereen elokuvajuhlien kotimaisessa kilpasarjassa mukana olleita elokuvia.

Keskeinen työ Film Tampereella on tuotantojen rahoittaminen alueellisella tuotantokannustimella ja tuotantoympäristön kehittäminen yhdessä sidostoimijoiden kanssa.

Marina Richter

Marina D. Richter on belgradilaislähtöinen elokuvakriitikko, käsikirjoituskonsultti, toimittaja ja kirjailija Wienistä. Vuodesta 2004 hän on toiminut serbialaisen Politika-lehden kulttuuriasioiden ulkomaantoimittajana.

Hänen kirjoituksiaan julkaisevat myös itävaltalainen elokuvalehti Celluloid, Asian Movie Pulse, viikkolehti Vreme, Sirp, Film.sk, Lupiga sekä verkkolehti XYZMagazin. Lisäksi hän on kirjoittanut Cineuropaan, Euroopan elokuva-akatemian Close-Upiin, itävaltalaiseen kuukausilehti Morgeniin sekä Monitoriin.

Marina on Serbian Fiprescin sekä Alliance of Women Film Journalists -järjestön jäsen. Hän on perustanut ja päätoimittaa Ubiquarian-verkkojulkaisua, joka keskittyy lyhytelokuviin ja ‑dokumentteihin. Vuodesta 2020 hän on vaikuttanut NIFFF:n (Neuchâtel International Fantastic Film Festival) valintakomiteassa.

Saara Saarela

Saara Saarela on elokuvaohjaaja, jolla on 25 vuoden kokemus alalta. Hän on ohjannut palkittuja lyhytelokuvia, lukuisia TV-sarjoja sekä pitkiä elokuvia.

Saara on valmistunut elokuvaohjaajaksi Elokuvataiteen laitokselta Aalto yliopistosta sekä elokuvaopinnoista Ranskasta (Université de Paris 8). Hän asuu nyt Helsingissä, mutta työskenteli Pariisissa useita vuosia, ohjaten muun muassa Arte-kanavalle pitkän tv-elokuvan Venetsialainen (2010). Draamakomedia Väärät juuret (2009) kiersi lukuisia kansainvälisiä festivaaleja ja tuorein ohjaus Veden vartija – dystooppinen draama tulevaisuudesta, jossa puhdasta vettä on jäljellä enää vähän – sai ensi iltansa syksyllä 2022.

Tällä hetkellä Saara työskentelee myös elokuvaohjauksen professorina Elokuvataiteen laitoksella Aalto-yliopistossa.

Katso Saara Saarelan haastattelu. Haastattelun ovat tehneet Stadin AO:n opiskelijat.