Kanadalaiselta elokuva-ja kuvataiteilija Caroline Monnet’lta nähdään retrospektiivinäytös festivaalin alkuperäiskansoihin keskittyvässä näytöskokonaisuudesssa. Haastattelussamme hän puhuu töistään, inspiraatiosta ja tulevista pyrkimyksistään.

Miten päädyit elokuva-alalle? Käsittääkseni et ole saanut virallista elokuva-alan koulusta.

Pitää paikkansa, en ole saanut virallista elokuva-alan koulutusta. Toisaalta uskon, että on etu tulla elokuva-alalle eri koulutustaustasta, elokuvakoulutusta väheksymättä. Itseoppineisuus ei rajoita minua toimimaan ja tietyllä tavalla. Koen, että itseoppineisuus antaa minulle vapauden, joka mahdollistaa vaiston varassa työskentelyn.
Opiskelin muun muassa sosiologiaa ja viestintää. Halusin ammatin, joka mahdollistaisi matkustamisen ympäri maapallon. Luulin, että halusin toimittajaksi. Asuin Winnipegissä ja työskentelin Radio Kanadassa (Canadian Broadcasinting Company), mutta uutistoimitus ja tv-formaatti eivät sopineet minulle. Etsin muita keinoja ja välineitä ilmaistaakseni itseäni.

Tein Ikwén vuonna 2009. Elokuva sai ensi-iltansa Toronton kansainvälisillä elokuvajuhlilla ja sitä esitettiin elokuvajuhlilla ympäri maailmaa. Ikwén suosion myötä hain lisää rahoitusta ja tein toisen elokuvani. Siitä seurasi lumipalloefekti. Jokaisen elokuvan myötä opin lisää elokuvan tekemisestä.

Mistä saat ideasi? Etsitkö inspiraatiota sisäisestä maailmastasi vai ulkopuolelta? Vai mahdollisesti molemmista?

Työni käsittelevät enimmäkseen asioita joita tunnen, esimerkiksi muistojani, havaintojani tai tarinoita perheestäni. Usein tutkin jännitteitä, hienovaraisia rajoja kahden vastakkaisen asian välillä. Minua kiinnostaa asioiden välinen dynamiikka ja vuorovaikutus sekä se, kuinka ne voivat olla yhtä aikaa olemassa ja tarvitsevatko ne mahdollisesti toisiaan kukoistaakseen.

Uskon vahvasti, että voin kertoa vain asioista joita tiedän. Oma henkilökohtainen todellisuuteni nivoutuu aina vahvasti töihini. Työni syntyvät usein henkilökohtaisten kokemusten pohjalta.

Kuvailisitko työskentelyprosessiasi ideointivaiheen jälkeen? Kirjoitatko käsikirjoituksen vai teetkö mahdollisesti kuvakäsikirjotuksen? Mihin keskityt ensimmäiseksi?

Jokainen projekti on ainutlaatuinen. Yritän lähestyä jokaista työtä eri lailla. Työ yleensä alkaa välähdyksellä jostain kuvasta tai idean poikasesta. Näen ensin yhden kuvan ja rupean säveltämään sen ympärille. Ensimmäisen välähdyksen täytyy tulla muistoista, ja sitten aivot alkavat työstämään omia yhteyksiään. Monesti työ on kuin palapeli, joka pala palalta näyttäytyy edessäni.

Lisäksi teen taustatyötä koskien tiettyä aihetta. Etsin tietoa, joka auttaisi kertomaan mitä haluan kullakin työllä sanoa. Se auttaa selvittämään ja kirjoittamaan ylös mitä olen tekemässä. Olen vastikään alkanut kirjoittaa käsikirjoituksia. Aiemmin kirjoitin vain yhden sivun ja tein lisäksi moodboardin.

Mitä haluat sanoa elokuvillasi?

Hankala kysymys! Elokuvien tekeminen mahdollistaa minulle monien taiteenlajien yhdistämisen. Tunnen vetoa kirjoittamiseen, esiintymiseen sekä äänien ja kuvien luomiseen. Elokuvien tekeminen mahdollistaa kaiken tuon hyvin orgaanisella tavalla. Minusta elokuvantekijä on tarinankertoja, mutta myös tunnelmien ja tunteiden luoja. Elokuvien tekeminen tarjoaa mahdollisuuden katsoa läheltä yhteiskuntaa jossa elämme. Koen alkuperäiskansan jäsenenä ja elokuvantekijänä velvollisuudekseni luoda aitoja sisältöjä, jotka eivät välttämättä ole kulttuurisidonnaisia, mutta voivat silti vaikuttaa alkuperäiskansojen elokuvataiteeseen.

Luonto ja matka tuntuvat olevan läsnä lähes jokaisessa elokuvassasi. Onko se tarkoituksellista vai tulevatko ne mukaan vahingossa?

Luonto on läsnä elokuvissani, se on totta, mutta myös tahattomasti. Elokuvani kertovat aina siitä, missä olen ihmisenä sillä hetkellä. Matka taas on keskeinen teema elokuvan tekemisen kokemukselle sekä yksilön kasvamiselle. Luulen, että minulla on pakkomielle esittää alkuperäiskansojen edustajia aktiivisina tekijöinä, totutun pysähtyneisyyden sijaan.

Olet tehnyt erilaisia elokuvia, kokeellisesta lyhyelokuvasta dokumenttiin. Minkä tekemisestä nautit eniten?

Työni videon ja elokuvan parissa pysyy monipuolisena, koska hyppään fiktiosta kokeelliseen riippuen projektista. Tykkään käyttää 16-millimetristä filmiä paljon, se liittyy varmaan nostalgiaan. Filmissä on tietty charmi, jota on vaikea saavuttaa HD-videolla. Jos budjetti ja aika sallisi, käyttäisin filmiä videon sijaan. Tykkään kaikista genreistä. Jokainen projekti on erilainen ja opettaa minulle jotakin uutta. Lähiaikoina olen yrittänyt tehdä fiktiota. Näen valtavan mahdollisuuden narratiivin käytössä, näyttelijöiden ohjaamisessa ja mise en scénen miettimisessä. Mahdollisuudet ovat rajattomat, ja kaikki on jännittävää. Seuraava elokuvani tulee olemaan fiktiota.

Yksi suuri aihe elokuvissasi ovat alkuperäiskansat. Olet myös mukana Wapikoni-projektissa. Miksi on tärkeää opettaa alkuperäiskansoille  elokuvien tekemistä?

En ole suoraan tekemisissä Wapikoni Mobile -projektin kanssa, mutta olen ollut pitkään projektin kannattaja. Vuonna 2009 palasin äitini reservaattiin elokuvantekijä-mentorina nuorille. Sen jälkeen minua on pyydetty kuratoimaan muutamia ohjelmia elokuvafestivaaleille, kuten Hampurin kansainvälisille lyhytelokuvajuhlille sekä ImagineNATIVE-festivaalille Torontoon. Olen saanut kuraattorin roolin luonnollisesti, koska itsekin olen alkuperäiskansaa sekä elokuvantekijä. Quebecissä asuvat alkuperäisväestöt kohtaavat kahdenlaista eristäytyneisyyttä. Toinen johtuu reservaateista ja toinen siitä, että he puhuvat ranskaa. Nämä asiat yleensä pitävät heidät erillään muista alkuperäisväestön yhteisöistä, jotka puhuvat enimmäkseen englantia.

Wapikoni Mobile -projektissa on tehty valtava työ, jotta alkuperäisyhteisöjen eristyneisyys lieventyisi ensisijaisesti Quebecissä, mutta myös muualla Kanadassa sekä maailmanlaajuisesti. Projekti mahdollistaa nuorille ainutkertaisen pääsyn audiovisuaaliseen materiaalin luomiseen. Työpajoissa käsitellään kirjoittamista, ohjaamista sekä teknisiä asioita kuten kameratyöskentelyä, äänityötä sekä editointia. Tuotetut elokuvat ovat enimmäkseen minä-muodossa toteutettuja selostuksia siivitettynä halulla itseilmaisuun, ja ne mahdollistavat oman identiteetin vahvistumisen.

Toteutat myös installaatioita erilaisilla tekniikoilla. Miten se eroaa elokuvan tekemisestä? Entä millaisia samankaltaisuuksia löydät eri medioista?

Totta, teen myös installaatioita. Ne eivät eroa kovinkaan paljon kokeellisten elokuvien tekemisestä, paitsi että ne tulevat 3D-muodossa. Luulen, että installaatioissanikin pääse läpi jonkinlainen kerronta. Varsinainen työskentelyprosessi saattaa olla aika samanlainen kuin lyhyiden kokeellisten elokuvien tekeminen. Installaatioissa tykkään siitä, että minun täytyy työskennellä käytettävissä olevan tilan kanssa. Se on yksi ulottuvuus, jota ei pysty saavuttaa perinteisiin elokuvanteon keinoin. Installaatiot toimivat keinona tarjota mediataidetta erilaiselle yleisölle. Lyhytelokuvien maailmassa, erityisesti mitä tulee kokeellisiin lyhytelokuviin, yleisö saattaa olla aika rajoittunut tiettyyn lokeroon. Haluaisin kurottaa kauemmas ja saavuttaa myös laajempia yleisöjä.

Caroline Monnet
To 9.3. klo 14 Plevna 6
La 11.3. klo 14 Plevna 6