Virolaisten vanhempainneuvosto antoi manifestin, jolla Viro julistettiin itsenäiseksi
tasavallaksi 24.2.1918. Neuvostoliitossa elokuussa 1991 tehdyn vallankaappausyrityksen
yhteydessä Viro antoi itsenäisyysjulistuksen 20.8.1991. Virolla on siis kaksi
itsenäisyyspäivää.

Virolaisia elokuvia ei Tampereen elokuvajuhlilla 1980-luvun lopulle tultaessa juuri lainkaan
esitetty, eikä Suomessa ylipäätään. Tampereen elokuvajuhlilla esitettiin vuonna 1971
virolaisen nukkeanimaation luojan, Elbert Tuganovin 1950- ja 1960-lukujen animaatioita
yksi näytös lastenelokuvaseminaarin yhteydessä. Tampereen elokuvajuhlien
kansainvälisessä kilpailussa 1970- ja 1980-luvuilla esitettiin muutama virolainen animaatio,
Rein Raamatin, Avo Paistikin ja Heino Parsin ohjaukset. Virolaisia dokumenttielokuvia
ei Tampereella näkynyt laisinkaan, koska Goskino ei niitä tänne tarjonnutkaan.

Mutta vuonna 1988 kaikki muuttui. Tampereen elokuvajuhlat onnistui vaikeuksien kautta
kokoamaan ja saamaan Tampereelle ainutlaatuisen ja ensi kertaa kotimaansa ulkopuolella
esitetyn virolaisen dokumenttielokuvan retrospektiivin, 18 dokumenttia vuosilta 1912-1987,
Setumaalta Rakvereen. Sarjan kokonaiskesto oli yli kuusi tuntia. Virolaisen
dokumenttielokuvan erikoissarja on ollut Tampereen elokuvajuhlien historian
sykähdyttävimpiä elämyksiä ja sen katsojapalaute oli elokuvajuhlien järjestäjille suorastaan
käsittämättömän ylitsevuotavaa. Sarjan esityksissä elokuvateatteri Kino-Palatsissa tuntui
jopa leijuvan ”laulavan vallankumouksen ja palavan kiven henki”.

Pertti Paltila, Juhani Alanen ja Raimo Silius muistelevat vuotta 1988

Muutama muistelma siitä suuresta työstä, joka tehtiin Viron dokumenttielokuvan
retrospektiivin eteen. Pertti Paltila: ”Virolaisen dokumenttielokuvan retrospektiivin
toteuttaminen Tampereella oli pitkän kehittelyn ja useiden Moskovassa Goskinossa
käytyjen neuvottelujen tulosta. Kun olimme saaneet periaatteellisen hyväksynnän

Moskovasta, sovimme virolaisten yhteistyökumppanien kanssa käytännön järjestelyistä.
Jüri Skubel, Tallinnfilmin dokumenttiosaston johtaja, sittemmin Tallinnfilmin johtaja, Jan
Ruus, elokuvakriitikko ja Mark Soosaar, Eesti Kinoliiton pääsihteeri järjestivät tilaisuuden
nähdä tammikuun alussa 1988 Raken kanssa Tallinnfilmissä ja Kinoliitossa elokuvia.
Olimme etukäteen toimittaneet Raken ideoiman suunnitelman retrospektiivistä Tallinnaan.
Tallinnfilmissä oli nähtävissä sekä historiallisia vanhoja filmejä että erityisesti dokumentti,
jonka nimi oli Varandus (Rikkaus). Se oli 70-minuuttinen ajankohtainen dokumentti, jossa
oli siis seitsemän 10 minuutin pätkää, kuvaus Viron itsenäistymiskamppailusta. Jüri kysyi,
että mitä mieltä olette, minkä osan dokumentista otatte. Raken kanssa sanoimme yhteen
ääneen spontaanisti, että koko juttu. Filmi esitettiin Tampereella ensimmäisen kerran
kokonaisuutena julkisesti. Kinoliitossa meille näytettiin 1930- 1940- ja 1950-lukujen
arkistoelokuvia, muun muassa Stalinin syntymäpäivät, viinatrokareita 1930-luvulta jne.
Elokuvat oli saatu sinne sillä perusteella, että heillä oli siellä virolaisia elokuva-alan
tutkijoita paikalla. Tästä materiaalista sitten keräsimme yhdessä parin päivän aikana
Tampereella esitettävän ohjelman.

Olin sopinut Goskinossa etukäteen, että me käydään katsomassa filmejä Virossa, ja sitten
lähetämme telexillä listan filmeistä. Me pyysimme siinä telexissä, että saisimme filmit
suoraan Tallinnasta Helsinkiin, koska normaalisti ne piti lähettää ensin Moskovaan. Emme
kertoneet, että listassa oli sellaista materiaalia, jota tallinnalaiset eivät halunneet
Moskovaan lähetettävän. Olin todella hämmästynyt, kun tuli telexillä vastaus, että asia on
ok, saatte esittää filmit ja tuoda ne suoraan.

Oli sovittu, että Jüri soittaa minulle samana päivänä, kun he laittavat filmit Georg Otsiin. He
halusivat laittaa kopiot laivaan sellaisena päivänä, kun siellä olisi itsenäisyyshenkinen
virolainen miehistö eikä sitä tiennyt etukäteen. No, sitten yhtenä päivänä illansuussa
soitettiin. Olin sopinut kaupungin Saabin lainaamisesta ja ajoin Helsinkiin Olympia-laiturille.
Peruutin suoraan laivan sivulle ja nostin peräluukun kannen ylös. Laivasta avattiin
sivuluukku, josta tuli vanha äijä haalareissa kottikärryjen kanssa. Hän nosti filmikelalaatikot
autoon, minä löin luukun kiinni ja ajoin ylös ja menin tulliin papereiden kanssa. Kerroin
tullissa, että minulla on Tampereen elokuvajuhlille tällainen lähetys ja annoin heille
luettelon elokuvista. Kysyin, haluavatko he tarkistaa lähetyksen. He eivät halunneet,
antoivat leiman vaan papereihin.

Elokuvajuhlien aikana filmikeloja pidettiin vähän sivussa lukon takana. Ja kävi näin, miten
virolaiset olivat vähän epäilleetkin, että Neuvostoliiton suurlähetystön virkailija tuli
maanantaina luokseni ja sanoi, että Goskinosta Moskovasta on lähetetty sähke. Siinä
sanottiin, että ne filmit pitää luovuttaa suurlähetystölle. Ja minulla oli hauska tunne, kun
tiesin, että edellisenä iltana virolaiset olivat lähteneet ja vieneet filmit mukanansa.”

Juhani Alanen: ”Tässähän on sellainen hauska anekdootti, että vein porukan filmeineen
Helsinkiin. Mukana oli ainakin Hannu Peltomaa ja Priit Pärn. Olin jo Laternassa, kun
minulta tultiin kysymään, että lähdetkö Helsinkiin ajamaan, sinne pitäisi viedä leffat. Leffat
vietiin autoon, ajettiin satamaan, ja kannoin leffat Georg Otsin kannelle. Siellä ei ollut tullia,
ja ihmettelin, miten pääsin Georg Otsiin ilman mitään papereita.”

Raimo Silius: ”Tällainenkin anekdootti muistuu, että hankin Jürille Tampereen
Akateemisesta kirjakaupasta kassillisen Suomen lakikirjoja, ja hän vei niitä yhden
matkalaukullisen Viroon, koska he suunnittelivat jo itsenäisen Viron perustuslakia. Jüri siis
kuului ihan siihen sisäpiiriin.

Valitsin Pertin kanssa Tallinnassa tammikuun alussa 1988 Tampereen elokuvajuhlien
kansainväliseen kilpailuun myös tuoreita virolaisia lyhytelokuvia kaikkiaan kolme.
Goskinossa Moskovassa lienee joltisenkin ihmetelty, kun näkivät palkittujen listan. Kaikki
kolme erinomaista virolaista elokuvaa oli listalla. Priit Pärnin animaatio Aamiainen
ruohikolla (Eine murul, 1987) voitti pääpalkinnon Grand Prix´n, kunniamaininnan saivat
Riho Untin, Hardi Volmerin animaatio Sota (Soda, 1987) ja Mark Soosaarin dokumentti
Elämä ilman… (Elu ilma…,1987).”

Seuraavana vuonna 1989 Tampereella olikin sitten tarjolla Priit Pärnin täydellinen
animaatioiden retrospektiivi ja hieno näyttely Tampereen Nykytaiteen Museossa: Priit Pärn
piirustuksia, grafiikkaa, karikatyyrejä, animaatioita, elokuvia, pilapiirroksia. Näin Priit
luonnehti animaatioitaan: ”Muodonmuutosten on oltava nopeita, jotta katsoja olisi aina
askeleen elokuvaa jäljessä eikä joutuisi katsomaan tapahtumaa valkokankaalla vielä
senkin jälkeen, kun hän on jo oivaltanut sen.” Itsenäinen Viro oli Tampereen elokuvajuhlilla
1992 ensi kerran, ja oitis kansainvälisestä kilpailusta napsahti kaksi kunniamainintaa:
Heiki Ernitsin ainimaatio Junamatka (Ärasoit, 1991) ja Peeter Simmin fiktio Ankkuri
(Ankur, 1991).