Animaatiokilta 25 vuotta

25 VUOTTA SUOMALAISEN ANIMAATION PUOLESTA

 

Animaatiokilta ry:n 25-vuotisjuhlanäytös esittelee monipuolisesti suomalaista lyhytanimaatiota vuosien varrelta. Näytösten animaatiot käsittelevät ihmisen kokoisia teemoja taidokkaasti erilaisia tekniikoita hyödyntäen. Tekijöidensä tinkimättömyys niin visuaalisen tyylin kuin tarinakerronnan suhteen välittyy sekä opiskelijatöissä että ammattituotannoissa.

Vanhemmuutta, luontoa, muistoja, viiksiä, kissoja sekä ihmisen asemaa tämän kaiken keskellä tarkastelevat teokset tarjoavat katsojille riemastuttavia oivalluksen hetkiä ja osoittavat, millainen ilmaisuvoima animaatiolla parhaimmillaan on. Animaation voima piilee äärettömissä mahdollisuuksissa, joita tämä taidemuoto tarjoaa ja joiden rajana on ainoastaan tekijänsä mielikuvitus.

Näytösten taustatiedoista nousee esiin yksi taho, jonka merkitystä suomalaisen lyhytanimaation kehityksessä ei voida sivuuttaa. Turun Taideakatemian animaatiolinja. Vuonna 1994 perustetusta koulutusohjelmasta on valmistunut lukuisia ohjaajia ja animaatiotaitelijoita, joiden elokuvat ovat voittaneet lukuisia palkintoja alan festivaaleilla ympäri maailmaa.

Vuonna 1998 perustettu Animaatiokilta ry on suomalaisten animaationtekijöiden kattojärjestö. Animaatiokilta tukee suomalaista animaatiota, edistää alan toimintaedellytyksiä sekä ylläpitää animaation asemaa itsenäisenä taidemuotona. Animaatiokilta ry järjestää Suomen vanhinta animaatioalan festivaalia, Animatricks International Animation Festivalia.

Nautinnollisia animaatiohetkiä!

 

Mika Koskinen
Toiminnanjohtaja
Animaatiokilta

Katso Mika Koskisen haastattelu. Haastattelun ovat tehneet Stadin AO:n opiskelijat.