Aktivisti, asianajaja ja hylkeennahkavaatteiden suunnittelija Aaju Peter taistelee inuiittien perinteisten elinkeinojen puolesta. Hän myös opettaa osa-aikaisesti inuiittien collegessa Ottawassa ja esiopetuksen ohjelmassa Nunavutin Iqaluitissa sekä käy puhumassa inuiittien kulttuurista ja taloudesta Ontarion lukioissa ja yliopistoissa.

– Teen monia asioita, koska en saa rahaa inuiittikulttuurin promotoinnista. Käyn paljon Alethea Arnaquq Barilin ohjaaman Angry Inukin kotimaisissa ja kansainvälisissä näytöksissä. Yritän saada ihmiset ymmärtämään, mitä eurooppalainen hylkeennahan tuontikielto on tehnyt inuittiyhteisölle. Eurooppalaisten on tärkeä ymmärtää, ettei meillä ole vaihtoehtoista elinkeinoa. Maamme on jäässä 9–10 kuukautta vuodessa. Meillä ei ole puita tai peltoja. Nyt meidän on pakko mennä kaivostoimintaan, joka tuhoaa maitamme ja vesiämme. Meillä on 27 pientä yhteisöä ja niistä 26:een pääsee vain lentämällä tai meriteitse. Meillä on rikas kulttuuri ja vahva yhteys ympäristöömme.

Angry Inuk

Inuiittikulttuuri perustuu enimmäkseen suulliseen kulttuuriin mutta tämä on muuttumassa. Aaju kerää perinteistä tietoa korkeakoulujen ja kenen tahansa muunkin käytettäväksi. Mukana on tietoa laidasta laitaan, lastenkasvatuskäytänteistä inuiittilauluihin ja peleihin. Perinteet eivät ole vain kirjoihin säilöttyä historiaa, vaan se on yhä myös olennainen osa inuiittielämää. Jotkut perinteet ovat arkipäiväisiä, kuten metsästyssaaliin jakaminen perheen, ystävien ja vaikkapa opiskelijoiden kanssa. He jakavat myös tietotaitoa käsitöistä, kuten nahankäsittelystä ja kutomisesta. Kylmässä ilmastossa on elintärkeää osata tehdä vaatteita.

– Työskentelen myös hylkeennahkavaatteiden suunnittelijana, mutta markkinat ovat romahtaneet Euroopan hylkeennahkakiellon vuoksi. Onneksi kiinnostus ostaa hylkeennahkaa on kasvanut Angry Inukin näytösten myötä. Ihmiset haluavat tietää, kuinka he voivat auttaa inuiitteja. Ikävä kyllä on myös paljon vastuksia, koska asiakkaat eivät ymmärrä lainsäädäntöä. EU:n lainsäädäntö ei salli kansalaistensa hankkia hylkeennahkatuotteita omaan käyttöönsä. Ikävä kyllä eurooppalaiset eivät ole tietoisia tästä, ja tiedottaminen vaatisi paljon rahaa ja ihmisiä.

Tällä hetkellä Aaju tekee nettisivuja hylkeennahkatuotteiden myymiseksi. Sivuille tulee myös tietoa hylkeennahkakiellosta ja sen vaikutuksista. Eurooppa on kieltänyt hyljetuotteiden tuonnin, koska he pitävät hylkeenmetsästystä epähumaanina. Silti, kuten Aaju huomauttaa, eurooppalaiset eivät pidä karjan kasvattamista ja teurastusta epähumaanina.

– Me kutsumme Euroopan tuontikieltoa inuiittikulttuurin ”bambifikaatioksi”. Eurooppalaiset luulevat, että inuiitit ovat Hollywood-elokuvien fiktiota, jotain ikivanhaa ja muuttumatonta. Eurooppalaiset yrittävät pitää meidät eskimoina, jotka juoksentelevat jäällä keihäineen ja koiralaumoineen eivätkä halua osallistua nykypäivän elämään ja moderniin talouteen. Me emme elä kivikaudella, olemme osa tätä maailmaa. Olemme aivan yhtä moderneja ja yhteyksissä muuhun maailmaan kuin eurooppalaisetkin.

– Kyllä, me tapamme hylkeitä ja syömme niiden lihaa ruokkiaksemme yhteisöjämme. Käytämme hylkeen kaikkineen, viimeistä osaa myöten. Meillä on pienin elintarvikkeiden huoltovarmuus Pohjois-Amerikassa ja korkeimmat elinkustannukset. Maksamme 3:sta 7:ään kertaa enemmän mistään, mitä ostamme, kuin muut kanadalaiset jotka elävät etelässä, ja meillä on korkein työttömyys. Kuinka luulette, että ruokimme perheemme, kun meillä ei ole töitä eikä rahaa? Metsästäjät ruokkivat meidät, Kanadan hallitus ja Nunavutin aluehallinto eivät. Se, mitä eurooppalaiset ja hylkeenmetsästyksen vastustajat tekivät, hankaloitti elämäämme.

Metsästäjät toimittavat inuiiteille terveellistä ruokaa, mutta nyt rahat eivät enää riitä. Metsästäjien pitää ostaa polttoainetta, ammuksia ja ruokaa sekä maksaa vuokra ja moottorikelkka, eikä heillä ei ole enää koiriakaan, koska Kanadan hallitus tappoi kaikki inuiittien koirat 1960–80-luvuilla. On lähes mahdotonta saada yhteisölle vaurautta, koska hylkeennahkamarkkinat ovat lähes olemattomat.

-Olen ylpeä, että Alethea teki tämän dokumenttielokuvan, jotta ihmiset voivat kuulla inuiiteilta itseltään, millaista vahinkoa eläinoikeusryhmät ovat tehneet. Hylkeenmetsästyksen vastaiset ryhmät kuten IFAW, PETA ja Greenpeace ovat vastuussa. Kun hylkeenmetsästystä vastustava kampanja alkoi 1960-luvulla, oli grönlanninhylkeitä 1,5 miljoonaa. Nyt meillä on 10 miljoonaa grönlanninhyljettä, jotka syövät 10 miljoonaa tonnia kalaa vuodessa, ja lukumäärä kasvaa. Meremme eivät kestä tätä. Kun yhtä lajia on liikaa, se on kestämätöntä ja se aiheuttaa paljon tuhoa vesistöille.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun eurooppalaiset aiheuttavat harmia inuiittikulttuurille. Kristinuskon vuoksi inuiitit luopuivat tatuointiensa ottamisesta, koska lähetyssaarnaajien mukaan tatuoinnit liittyivät shamanismiin. Tämä ei ole totta; se on kulttuurillinen tapa, joka liittyy ympäristön kunnioittamiseen ja nuoren naisen äitiyteen valmistautumiseen. Se ei ollut eurooppalainen kristitty tapa, ja siksi se piti heittää menemään.

– Vuosi sitten minä ja Alethea otimme tatuointimme. Otimme takaisin vapauden tatuoida itseämme, jotta lapsenlapsemme ja nuorempi sukupolvi voi nähdä perinteemme. Alethea on tehnyt aiheesta myös dokumenttielokuvan Tunniit. Retracing the lines of Inuit tattoos, jossa matkustimme yhdessä Nunavutissa haastatellen inuiitteja heidän tietämyksestään tatuoinneista.

Angry Inuk
La 11.03. klo 22, Plevna 2