Globaalit kriisit puhuttavat Tampereen elokuvajuhlien 50-vuotisohjelmistossa.

Tampereen elokuvajuhlien 50. ohjelmistossa kuuluvat kaiut menneiltä vuosilta, mutta pääpaino on päivänpolttavissa ja yhteiskunnallisesti kiinnostavissa teemoissa. 

Juhlavuoden kunniaksi festivaalilla esitetään kaksi Lyhyesti parhaat -näytöstä, joihin on valikoitu otos Tampereen elokuvajuhlien kilpailusarjoissa palkittuja lyhytelokuvia vuosilta 1971–2019. Merkkipaalua juhlistetaan myös monipuolisella ilmaisohjelmalla sekä visuaalisilla yllätyksillä kaupunkitilassa. 

Festivaalin vuosittain kokoaman erikoisohjelmiston pääteemat vuonna 2020 ovat Ilmasto, Dystopia, Australian alkuperäiskansat sekä Kurdistan.

Ilmasto-kokonaisuus tuo valkokankaille joukon elokuvia, joissa tarkastellaan ilmastokriisin syitä ja seurauksia. Näytöksissä korostuvat etenkin Saharan eteläpuolella tehdyt elokuvat ja ilmastopakolaisuus, minkä lisäksi tarjolla on ajankohtaisia dokumentteja myös Aasiasta, Pohjois- ja Etelä-Amerikasta sekä Euroopasta. Dystopia-sarjan elokuvissa ympäristön ja ihmiskunnan tulevaisuutta tutkitaan erilaisten uhkakuvien ja katastrofiskenaarioiden kautta. Elokuvista hahmottuva tulevaisuudenkuva ei kuitenkaan ole ainoastaan synkkä ja lohduton, vaan sijaa on myös huumorille ja toivolle.

Erikoisohjelmistossa huomion saa myös maastopalojen runtelema Australia ja tarkemmin ottaen maan alkuperäisväestö. Alkuperäiskansoihin kuuluvat ohjaajat käsittelevät elokuvissaan valkoista ylivaltaa, kulttuurien välisiä kohtaamisia, pitkäaikaisia tabuja sekä kysymyksiä kunniasta ja kunnioituksesta. Elokuvien tyylilajit vaihtelevat dokumenteista ja animaatioista aina splatteriin ja komediaan asti. 

Kurdistan-ohjelmistossa ääneen pääsevät kotimaissaan marginalisoidut ja/tai vainotut kurdi-ohjaajat. Näytöksissä on realistisia ja synkkiä elokuvia melkein koko Kurdistanin alueelta: Turkista, Irakista, Syyriasta ja Iranista. Epäselvissä ja epävakaissa oloissa elävien kurdien elokuvissa näkyy pitkäaikainen sorto ja elokuvantekijöiden tahto peilata kansansa taistelua vapaudesta ja itsenäisyydestä.

Festivaalin tuore toiminnanjohtaja Laura Laaksonen kiittelee ohjelmistoa sen ajankohtaisuudesta: 

“Tuntuu hienolta päästä juhlistamaan 50-vuotiasta festivaalia, mutta samalla maailman tila huolettaa. Me juhlimme, mutta maailma ei. Olen todella tyytyväinen, että tämä huoli näkyy myös juhlavuoden erikoisohjelmistojen teemoissa, jotka ovat globaalistikin katsoen ajankohtaisempia kuin valintavaiheessa aavistettiinkaan. Suuri kiitos ja kunnia tästä kuuluu mestarilliselle ohjelmistotiimille ja edeltäjälleni, toiminnanjohtaja Juhani Alaselle. En myöskään malta odottaa, että pääsemme avaamaan lisää ohjelmistoamme ja kertomaan lukuisista ilmaistapahtumista, joita juhlavuonna tarjoamme yleisölle.”

Tampereen elokuvajuhlien kansainväliseen ja kotimaiseen kilpailuun lähetettiin tänä vuonna yhteensä yli 4 000 elokuvaa. Kilpailusarjoihin valitut elokuvat julkistetaan 3. helmikuuta, erikoisohjelmiston elokuvat ja muut näytökset 12. helmikuuta.

Festivaalin lippuja on saatavilla Lippu.fi-palvelusta. Myynnissä ovat Tampere Filharmonian säestämän Metropolis-näytöksen liput sekä festivaalin sarjakortit. Muut lipputyypit tulevat myyntiin ohjelmistonjulkistuksen yhteydessä 12. helmikuuta. Lisätietoa lipuista löydät täältä!